16.12.

O

2.12.

klikkaa auki

 

talvella I

sisällä

Keittiössä kuvaaminen vaan jatkuu. Ei ihme, ulkona tulee jotain valkoista möhnää taivaalta. Taas.

Jos ihan oikeaoppisia ollaan, niin tämä ei olekaan makrokuva. Se on otettu laajakulmalinssillä 10-20mm. Minusta se kuitenkin kuuluu samaan keittiömakroilu-sarjaan.

Pupu-teema jatkuu…

Melkein kirjoitin otsikoksi ”Pupun munat” mutta en sitten kuitenkaan rohjennut. Meni pupu pöksyyn. Mutta asiaan:

Aamulehden Su|asiat -liitteessä oli tänään tyhmänä kysymyksenä miten puput liittyvät pääsiäiseen.

Puput ovat loikkineet pääsiäiskorteissa- ja koristeissa iät ja ajat, mutta mitä tekemistä niillä on oikeastaan pääsiäisen kanssa? Entä miksi ihmeessä ne munivat ja vielä piilottelevat munia ympäriinsä?

Vastaus annettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkija Juha Nirkon toimesta:

Jänis on eläin, joka lisääntyy nopeasti ja tehokkaasti. Siksi sitä on pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana. Germaaneilla oli myös tapana uhrata jäniksiä keväisin. Uhraamisella tavoiteltiin hyvää vuodentuloa ja satoa.

Pääsiäispupuille löytyy teologinenkin selitys. Uskomuksen mukaan jänis nukkuu silmät auki. Siksi eläintä on verrattu Jeesukseen, joka ei kuollessaan vaipunut ikiuneen. Protestantit omivat sittemmin jäniksen itselleen erottuakseen selvemmin katolisista pääsiäisenviettäjistä.

On vaikea sanoa, miksi pääsiäispupu munii. Jo ennen uskonpuhdistusta Keski-Euroopassa uskoteltiin lapsille, että juuri jänis tuo pääsiäismunat. Munia tuova, kätkevä tai jopa muniva pupu on 1600-luvulta lähtien ollut suosittu satuhahmo niin Saksassa kuin muuallakin, 1900-luvulla myös Suomessa. Ehkäpä pupu piilottaa munia siksi, että niitä on hauska etsiä. Toisaalta villilintujen munia on etsitty maastosta aina.

Keskiajalla munia alettiin värjätä punaiseksi, joka on ylösnousemuksen väri. Legendan mukaan Maria Magdalena antoi Tiberiukselle muna Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi.

Eipä tähän ole mitään lisättävää.

Paras lenkkikaverini…

…on…..Sniiffer Karvakuonoooo!!! Se täyttää huhtikuussa jo 10 vuotta.

Talvisia tarinoita

Pari ”oikeaa” kuvaa 😉

Tämän talven pikku projektina olen yrittänyt esisäätää valkotasapainoa (wb, white balance) niin, ettei jokaikinen lumikuva olisi niin kovin sininen tai liian tumma. Kamera valottaa talvikuvat liian sinisiksi. Näitä ’blue moment’-kuvia näkee niin paljon, että sitä kylmää sävyä pitää suorastaan normaalina.

se vaihtuu taas

Hei, hei

Vanha uskollinen 3G saa nyt siirtyä piirongin lootaan.

Tarkoitus oli hypätä nelosen yli suoraan vitoseen, mutta kun sen iPhone 5:n julkaisu viivästyy ja viivästyy. Pieni toive kauppiaalla, että jos sen saisi mahdollisesti joulumyyntiin Suomeen. En odota kännykkää niin kauan! Vaikka piparireseptejä voisi jo alkaa plarata….

Pilkkuja vilisemällä – Polka dots

En voi uskoa, että minä, suuri talven ja lumen ystävä sanon tätä, mutta sanon. Olen kurkkuani myöten täynnä lunta! Nyt loppui lumikuvat. Eilinen päivä auringonpaisteesta huolimatta meni viikkosiivouksessa, kaupassa ja hellan vieressä kokkaillen. Lopun (vapaan) ajan viihdytin itseäni puuhastelemalla läppärin näytön ja parin skumppalasin kanssa.

Assaria tarvittiin laukaisemaan jalustalle asetettua kameraa, että itse saattoi pidellä laseja.

PS.1 kuvat suurenevat klikkaamalla.

PS.2 Idea on jostain valokuvauslehdestä, ei omani.

 

Syksy?

Mun kaks amppelimansikkaa on kalenterin kanssa eri mieltä vuodenajasta.  Minkäs sille sitten voi.

Todistusaineistoa kuvattu tänään aamulla, 14.9.

 

Tampereen päivänä elokuvissa

Rakas kotikaupunkini Tampere täytti virallisesti 230 vuotta viime torstaina 1.10. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779 ja ensimmäinen Tampereen päivä järjestettiin vuonna 1955. Pirskeitä on vietetty kaikenmoisin seremonioin ja tapahtumin koko viikonlopun yli.

Me olimme eilen sunnuntaina, Tampereen päivänä, tuplailoni vartion kanssa leffassa katsomassa kolmiulotteisesti uusinta Disneyn piirrettyä, Up – kohti korkeuksia. 3D kakkulat omien silmälasien päällä ja kuuset korvissa! Kyyllä! Otin korvatulpat leffaan mukaan! Kolme päivää päässäni hirmumyrskynä riehunut migreeni, joka juuri oli laantunut enää pieniksi aalloiksi olisi saattanut aktivoitua uudestaan mokomassa metelissä, kuulin kaiken vallan erinomaisesti korvakuusistani huolimatta. Mutta miksi i-h-m-e-e-s-s-ä äänitason pitää olla elokuvissa niin helskatun kovalla? Onko leffoissa tehty melumittauksia? Liian kovalla, sanon minä, kuulo voi vaurioitua ja se on  ihan totta. Muuten nautin tästä piirretystä pläjäyksestä kovasti, lapsenmielinen kun olen.

Nythän on myös tullut Suomessakin vihdoin ensi-iltaansa kuin meille ruokafriikeille ja bloggaajille suorastaan räätälöity ja tehtailtu  Julie & Julia

Voi, kuinka mä olen sitä odottanut! Olen käynyt kesän mittaan nuuskimassa Julie Powellin blogia The Julie/Julia Project , joka sivumennen sanoen on minusta 2000-luvun blogiksi kovin aneeminen ulkomuodoltaan, ei ainuttakaan kuvaa edes. Mutta minä olenkin suomalainen. Miksi tästä Julien blogiprojektista kokata Julia Childin ja parin muun tekijän kokoama amerikkalaisten keittoraamattu   ’Mastering the Art of French Cooking’ kannesta kanteen ohje ohjeelta vuodessa tulikin niin suosittu?  Tämän tajutakseen täytyy ymmärtää, että Julia Child on superjulkkis Amerikassa, tv-kokkien esi-äiti, jenkkien Patakakkonen, Jaakko Kolmonen ja Mysi Lahtinen samassa paketissa ja ties mitä kaikkea, hänet tunnetaan rapakon takana niin hyvin! Ja he myös tuntevat jenkeissä hänen tuotantonsa. (Ostin aika hiljattain tuon keittokirjan suomalaisen version, Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Nyt niitä saa kirjakaupoista, kiitos elokuvan 😉 ) Julia Child on ikoni! Ja Meryl Streep näyttelee häntä lähes täydellisesti, imitoi äänenkin, katsokaa vaikka tämä videopätkä:

Pakko laittaa vielä yksi pätkä täti Julian legendaarisista kokkiohjelmista:

Loppu onkin sitten oikean bloggaaja Julien kohdalta tarua ihmeellisempää, hänen kokkikokeilunsa ovat päätyneet Hollywoodin unelmatehtaaseen ja siellä elokuvaksi. Julien ei varmaankaan tarvitse enää olla konttorirottana New Yorkissa, eikä kokata pikku kaksion tiskikoneettomassa keittiössä unelmaruokia. Hän on nykyisin täyspäiväinen kirjailija ja hyvä niin, kaikki onni hänelle ja rikkaudet ja kuuluisuus suotakoon!

Ps. Milloinkahan mä ehdin nähdä tämän kiihkeästi odottamani leffan, se on vielä arvoitus…

Viikon kuva 35/09

Mustatorvisieni

Lomalla…

…on aikaa pitkän kaavan kupposille.

Cappuccinoa iltapäivän auringossa.

Kerran kesässä

Viikonloppu Lahdessa serkkujen syntymäpäivillä. Vielä sunnuntaina aamutuimaan kuudelta taivas kaatoi vettä niskaan saavilla niin voimaperäisesti, että siihen heräsin minäkin korvatulpista huolimatta, mutta niin kuin aina ennenkin, aurinko paistoi Vesijärven rannalla poliisien majalla. Eilen myöhään, kun ajelimme kotiin, muistelin, että näitä juhlia on pidetty jo pitkälti toistakymmentä vuotta, omatkin kaksoseni osallistuivat ensimmäisiinsä jo ollessaan vielä vatsassani sykkyröinä. Entisiä vaippahousuja, joita sittemmin vahdittiin menemästä veteen hukkumaan on täysi-ikäistynyt. Mihin tämä aika oikein livistää? Mutta suvusta ja ystävistä eivät vaipalliset vahdittavat näköjään lopu.

Mölkkyä ja petankkia pelataan myös joka kerta, iällä ei väliä, peli alkaa!

Vesipedot serkut

Koiraystäviä unohtamatta

Kakunjämät

Ensi kesänä lapset ovat taas vuoden vanhempia, mutta maisema on sama ja aurinko se vaan paistaa!