Avainsana-arkisto: valokuvaus
20.12.
17.12.
13.12.
11.12.
9.12.
8.12.
Itsenäisyyspäivä
Miksi me vietämme itsenäisyyspäivää vuodesta toiseen yhtä ilottomasti? Kaikki vakavoituvat, katsotaan telkkarista sotilasparaatia, kuunnellaan vakavina ja hartaina juhlissa isänmaallista (mies)kuorolaulua ja pitkäpiimäisiä puheita. Jos siis kotoa ylipäätään poistutaan. Muistellaan toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia ja alkuillasta istutaan vahtimassa töllöstä, kun jotkut ovat menossa juhliin. Poltetaan kahta kynttilää, joiden symbolisen arvon toki ymmärrän. Koko Suomi on kiinni. Juhlako? Pönäkkää, niin pönäkkää. Vähän reippaampaa ja iloisempaa ja rennompaa juhlimista kaipaan, olemme sentään jo 2000-luvulla.
Ja heille, jotka mahdollisesti pahastuvat ja haluavat viettää itsenäisyyspäivänsä kuten aina ennenkin, sanon, että tehkää niin. Minulla on kuitenkin oikeus mielipiteeseeni, elänhän itsenäisessä Suomessa, jossa on perustuslain kahdennessatoista pykälässä turvattu sananvapaus. Kauan eläköön Suomi!

Valokuvatorstai, 347. haaste: itsenäisyys
koru
taika
MakroTex makrohaaste 111: taika.
Jos oli matalia aitoja monilla, minä taisin sukeltaa pohjamudan kautta. Kun ei lanttu leikkaa, niin se ei sitten leikkaa.
vesi
MakroTex ja makrohaaste 110 : vesi
Kaivelin arkistoista tämän kuvan. Nyt on töissä niin kiire, ettei ehdi harakkaakaan sanomaan kuin linnuksi.
uusi
öttiäinen, yäk!
MakroTex: makrohaaste 108: kesän ötökkä
Kaikkiahan näitä on: hyttyset, kärpäset, ampparit, pimpparit, koppikset, madot, toukat, kirvat… ei jaksa edes käsittää sitä määrää mikä maailmaan mahtuu. Eikä ajatella. Raatokärpäsen toukat esim syömässä. Yäk! Inhorealismia, mutta sitä en kyllä tykkää kuvata.

PS. Ne pistää ja puree!
Mä niin tykkäisin, jos linnut söisivät nämä inisevät vertaimevät pedot ennen kuin ne ehtivät mun kimppuuni!
Pinta
Black and white #11 -haastetta emännöi SuviAnniina
makroilua iPhonella
Vuoden mukanani kulkenut kolmen linssin pikkuruinen iPhonen lisävaruste Olloclip on kyllä ollut hintansa väärtti. Kauheesti harjoittelua, mutta niinhän se on aina. Ja suolarahoja ne on kuulkaas olloclippien hinnat verrattuna järkkärien linsseihin, kyä näin o!
*
Ja sitten vielä tää helevetin vertaimevä inisijä. Sainpas!
Jaa että mikä Olloclip? Katso video: