Avainsana-arkisto: koti

mustavalkoista inspiraatioo

Vaihdoin tyynyihin päälliset ja ostin uuden maton. Jotain kahdeksan vuotta edellisestä uudistuksesta, hei. Olin katsellut  ”the mattoa” sillä silmällä jo reilun vuoden. Olin jo maksamassa, kun kassa sanoi, että samoja mattoja on löytönurkassa 5 kappaletta alennuksella. Sitä suuremmalla syyllä se piti ostaa, kun halvalla sai! 40€ hinnasta pois! Mieskin laittoi tekstarin, että taas olet säästänyt rahaa rakkaani! Ei sunkaan se vinoillut, ei rahaa kumminkaan mennyt kuin ehkä parisataa euroo, tyynynpäällisetkin kaivelin alennuslootista.

matto

tyynyt

interiööri

Matto: Ikea. Tyynynpäälliset: Ikea, Marimekko, Spira ja meidän mummun poppanat. Päiväpeitto: Mummun poppana.
(Ruotsalaisen Spiran tuotteita myy Tampereella domdom, käyvät myös nettikauppaa )

Kyllä tähän täytyy todisteeksi yksi värikuvakin tällätä.

väreissä

kuvapeiton kulma

Iso urakka takana, elossa ollaan. Ajattelin pyyhkiä Melukylästä pölyt osallistumalla Valokuvatorstain 262. haasteeseen, joka on seuraavanlainen:  sunnuntaina n. klo 14 napsastaan kuva omasta elämänmenosta sillä hetkellä. Tehdään siis digitaalinen kuvapeitto. Täysin keskittyneenä puuhaani muistin kuvata – senkin tein iPhonella – vasta vartin yli, mutta tuskin se haittaa. Ihan samaa tein tasan kahdeltakin.

Krisu-design: eteisen portaat

Muutosta tähän kotiin on kuusi vuotta. Olen kuusi vuotta inhonnut meidän mäntyisiä portaita. Kuusi vuotta katselin edellisen asukkaan lapsiportin poiston jälkeisiä reikien paklauskohtia seinissä, sekä portaiden ylä- että alapäässä. Kuusi vuotta odotin maalia seiniin ja portaisiin. Tämä jos mikä lisää kärsivällisyyttä. Hommaan meni exältä ennen juhannusta vajaa viikko, tiistaista lauantaihin. Apuna Isoveli, joka hioi portaat, Mies, joka pitkänä laitteli lamppuja ym, sekä minä autokuskina ja tavaranhankkijana. Katsokaa:

ennen

Tähän väliin ruman koiraportin ensimmäinen pikahätäversio alla. Yllä ennen-kuvassa viritelty toinen versio koiraportti-aiheesta. Jos mahdollista vielä hirveämpi viritys kuin ensimmäinen, mutta ehdottomasti helppokäyttöisempi, saranoitu ja lukkoon salvattava malli.

*

riisuttu

hahmottuu

hahmottuu lisää, uudet lamput jo paikoillaan

alas. huomatkaa vauhtiraidat oikealla seinässä ja valo uuden kaiteen alla.

jälkeen, siis valmis!

 Harmaata ja valkoista maalia, harmaata stopparinauhaa sekä pensseleitä ja muita rensseleitä (K-Rauta), kaide, uusi sirompi ja pidempi tukipylväs ja muita rimoja (Puutoimi), pari – energiaa säästävää – lamppua ja led-valonauhaa (Bauhaus). Oven viereen kaksi tauluhyllyä (Ikea) avaimille ja aurinkolaseille, kolme valokuvakehystä (Ikea) mummun lähettämille isoille luonto-aiheisille korteille. Harmaat seinät –idea lähti ulko-oven edessä olevasta harmaasta kivilattiasta. Harmaata myös eteisen liukuovisessa Inaria-kaapistossa. Toinen lampuista on harmaa-valkoinen ja toinen täysin valkoinen. Vanhat matotkin istuvat kokonaisuuteen kuin valetut, samoten vanha valkoinen Sovella-naulakko. Ja Timi sopii aina kaikkeen. Olen erittäin, erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

Timikään ei tarvitse enää porttia, on toipunut lievästä toispuoleisesta halvauksestaan hienosti. Huteruutta huomaa vain liukkaalla alustalla.

kuinkas sitten kävikään

Kaikkien näiden kuplavesikokeilujen seassa voi yhtäkkiä huomata, että kuvattava esine ei peitykään nesteeseen kokonaan, vaikka niin on ollut tarkoitus.

Kylmiön uumenista löydetty joku Lidlin outo limettisitruunamikälie-limu päätetään paiskata taisteluun mukaan. (Miten se meidän kylmiöön on muuten päätynyt? En minä osta limua, enkä ainakaan Lidlistä. Vissyä vaan.)  Sitä luulee kaatavansa astiaan väriltään eli värittömyydeltään  sevenuppia tai sitruunasoodaa muistuttavaa kirkasta kuplivaa.Yllätys onkin limun keväänvihreä väri. Puolet vissyä ja puolet vihreää limppaa. Mitäs sanotte? Minusta aika kiva. Ensi kerralla ostan vissyä ja veriappelsiinijaffaa!

Neljä vuotta, volume 2

Heinäkuussa jo kirjoittelin ikuisuusprojektista, joka saatiin kuin saatiinkin päätökseen paria päivää ennen pojan rippijuhlia 1.8. Tältä siellä nyt sitten näyttää:

Mulla ei oikein ole mitään lisättävää tähän. Paitsi sen kerron, vaikkei kukaan kysynytkään, että tuo mun wc-paperiteline on sitten oikea design-tuote, toin sen Amsterdamista. Eksyin Prinzengrachtin varrella sijaitsevaan design-kauppaan sadekuuroa pitelemään. Oli siellä myynnissä Harri Koskisen Block-lamppukin, mutta sehän mulla on ollut jo vuosia, heh!  Tämä vaan tiedoksi, kun tuota vessaa rakennettiin vanhoilla kaakeleilla ja itse rakennetuilla ja öljytyillä tammihyllyillä eikä uutta lavuaariakaan edes ostettu. Että on sentään arvokas teline paperille, tais maksaa ihan kympin! 😀

Neljä vuotta, volume 1

Neljä vuotta sitten kesäkuun alussa muutimme tähän kotiin. Jotain remonttia tehtiin, ainakin päätellen siitä lainasummasta, jonka remppaan sain asuntolainan päälle, ja jota nyt koko ajan maksetaan pois. Fiksattiin keittiötä, ostettiin kylmälaitteita, kuivausrumpu ja -kaappi, tapiseerattiin yläkertaa ja laitettiin sinne parkettikin. Mööbleeraustakin harrastettiin. Ja ostettiin yläkerran pikkuvessaan kaakelit. Pukkilan vesivärimäisesti värjätyt, akvarellit. Suostuin keltaiseen, koska Mies perusteli halunsa kovin kauniisti, halusi auringon paistavan (kakalla?), ja koska itsekin olin valinnut yläkertaan haaleaa keltaista tapetteihin. (Tapettien sävy muuten osui nappiin, talvella lumi peittää kattoikkunat, eikä lievä lämmin sävy seinissä tee pahaa hämärän hyssyssä).

Ja sitten ne kaakelipaketit muuttivat yläkerran vaatehuoneen lattialle. Neljäksi vuodeksi. Taidan tietämättäni olla aika kärsivällinen ihminen. Neljän vuoden aikana olen oppinut vihaamaan syvästi noita painavia, pölyä kerääviä kenkien paikanviejiä. Vaikea käsittää, että koppiin kooltaan 3m x 1m tarvitaan niin järjetön määrä kaakeleita, pakettitolkulla! Rempan viivästymiseen on monta syytä, eikä vähäisin ollut jääräpäinen haluni saada sinne seinäpytty. Idon seinäpytty maksaa n. 300€. Mutta hinta on vain pytyn. Välttämätön seinäteline, kansi, painonapit, ym. kaikki maksaa siihen päälle ja paljon, kokonaishinta vaikka miten sen laskisi nousee yli kahdeksansadan euron aina tuhanteen euroon asti!

Talvella ja keväällä uhkailin Miestä. Sanoin, ettei aurinko kohta enää pyttyyn paista, kaakelimuoti muuttuu ja minä haluan uudet kaakelit pikkuvessaan. Erilaiset!

Juttelin myös asiasta exälle, joka oli aikoinaan luvannut sen rempan tehdä, että josko viimein silläkin olisi aikaa tehdä homma loppuun ja saa laittaa jalallansa keikkuvan pytyn, halvempihan se, ja paljon. Ex sanoi, että tehdään se nyt ja mene Bauhausiin katsomaan, siellä on ruotsalainen Hafa-merkkinen seinäpytty tarjouksessa 299. Epäilin hintaa, mutta tarkistuskäynti kannatti: koko seinäpeli tärkeine tykötarpeineen -ihan totta- vain 299€ ! Ilon päivä! Eikä kukaan enää tiennyt neljän vuoden jälkeen, miten kaakelit oli ollut ajatus seinille levitellä. Asiasta jotain tietäviä kuitteja tai värimääristä kertovia tilauslistojakaan ei löytynyt. Ovat varmasti hukkuneet siihen jemma-nimiseen paikkaan, minähän en heitä mitään pois.

Ex tekee hommia muutaman päivän viikossa, että ei ihan viikossa valmistu, mutta nyt on jo niin loppusuoralla vuosien odotus, että ei haittaa! Enkä minä, kärsimätön kun nyt kuitenkin olen, jaksa enää pidätellä näitä ihmeen ihania vessakuvia piilossa. Laitan sitten loppupostauksen, kun on tosi valmista ja poksautan vielä putelin kuohuvaa juhlan kunniaksi!

Harmi, että tajusin alkaa ottaa kuvia vasta, kun kiinteät kalusteet oli jo irrotettu. Ja kirkkaansininen lattiamuovi revitty irti. Onneksi tyylikäs muovitapetti on vielä paikallaan 😉 Kuvat 28.6.

Vesieristystä ja gyproc-levyjä. Isännöitsijän kesälomasijainen kävi tarkastamassa ja hienot paperit täytettiin että kuinka paljon ja minkämerkkistä mönjää ja montako kerrosta levitettiin. Onneksi alotettiin ennen lain muuttumista 1.7. Kuvat 30.6.

Kuraa seinään ja kaakelia kiinni. Kaakelit jakautuivat kokonaisina ilman reunapalojen pilkkomista pitkille seinille niin, että ex sanoi, että nyt kävi niin hyvä säkä, että on tehtävä lottorivi. Seinäteline pytylle, katsokaa, oooo! Teline tarvitsi n. 23 cm syvän kolon, ja tuossa oli ilmatteeksi 28 cm kolo. Kuvat 9.7.

Seinätelineen eteen on tehty feikkiseinä. Painonapin taakse pääsee kurkkimaan ja laittamaan vesihanan kiinni, jos on tarpeen. Ja tuohon koloon laitetaan hyllyjä. Feikkiseinän ’kansi’ jätetään kiinnittämättä. Kuva 14.7.

Tähän pisteeseen saatettu 15.7. Kaakelit saumattu ja ensimmäinen ikävä takapakki koettu. Pytty paikoilleen ja ex koeistui. Vaikka ei havaita minkään osan liikkuvan tai antavan periksi, niin kuitenkin tapahtuu. Valeseinä ja teline antavat sen muutaman millin periksi pytyn alta niin, että istumisen seurauksena kaakelit halkeavat, kräks! Ja putoavat. Ex avaa seinää ja tukee sen raakalaudoilla liikkumattomaksi. (Kuulostaa helpolta, mutta puoli päivää siihen vähintään meni). Keltaisia kaakeleita on jäljellä tasan kaksi, valkoisia sen sijaan on hyvin jäljellä. Pytyn alle tulee siis valkoisia kaakeleita. Ei haittaa ainakaan minua. Isoveljen homma pyyhkiä kuivalla isolla rätillä saumauslaastin rippeet kaikkialta seinistä tänä viikonloppuna. Aamuruhkan sattuessa pyttyä sopii jo käyttää. Kunhan menee alas pesemään kätensä sen jälkeen. Ovikaan ei vielä ole paikoillaan, että hyvin sosiaalista ruuhkapuuhaa ja jakamista, lori-lori!

PS. Osaakohan kukaan arvata, miksi minä – kolmen pojan ja yhden miehen kanssa elävä nainen – halusin niin kovasti juuri seinävessan?

Yöpöytä

Vicki Li kävi heittämässä haasteen. Kuvataan yöpöytä tavaroineen juuri niin kuin se sillä hetkellä sattuu olemaan, mitään muuttamatta.

Mulla on aivan vahingossa semmoinen vamma, että inhoan kasoja. Kirjakasoja ei lasketa tähän vammaan. Inhoan siis erityisesti näkyvillä olevia kasoja, joten mistään ääriyltiösotku ja sukkahousu-hiuslakka-vanhalapanen yöpöydällä kaaoksesta minua ei yllätetä. Pahoitteluni. Kaappien sisältö onkin jo toinen kertomus…

Tässä on koko yöpöytä. Käytännössä kaikki sen päällä olevat tavarat ovat minun. Mies käy turistina Tampereen kotona nukkumassa kerran pari viikossa.

Mitä siinä nyt sitten on? Korvatulpat, sillä mies kuorsaa. En kuulemma tietäisi hänen nukkuvan tai ylipäätään olevan kotona, jos ei antaisi itsestään äänimerkkejä sataprosenttisesti koko kotona olemisen ajan. Krooh-pyyh!

Pyöreässä valkoisessa purkissa on kynsinauhavoidetta. Se on Christian Diorin Crème Abricot pour les ongles, jos joku haluaa tietää. Minä haluan levittää tuon rasvan ilosanomaa; huippukeksintö! Käy vaikka mihin pykimään ja sopii myös huulikiilteeksi. Ja ehdottomasti myös kuiviin kynsinauhoihin. (Vähän samaa monikäyttöisyyttä kuin Elizabeth Ardenin Eight hour creamissa, joka kai alunperin keksittiin hevoselle satulan aiheuttamiin hiertymiin.) Kirjanmerkkejä ja kirjoja. Supertylsää. Tätä kisaa, jos se käydään ”merkillisin tavara yöpöydällä” tai ”eniten tavaraa yöpöydällä”  otsikoiden alla, en voita. 

Tässä tämän Ikean ihmeen sivusta vedettävät hyllyt, johin mahtuu piilottamaan ties mitä kummaa: passeja, koruja, pehmoleluja, vanhoja valokuvia ja ties mitä krääsää. Sängyn toisella puolella aukeaa toinen mokoma hyllykita, eikä sekään ole tyhjä *ysk*.

Näin on hylly lykätty silmistä piiloon, sim-sala-bim! Mukasiistiä jälleen, pölyä vaan  kertyy silti aina, se on ikuista.

Esittelyssä keittiö

Ei tämä mikään haaste ole, mutta moni ruokabloggaaja on innostunut kuvaamaan hellansa ympäristöineen. Sinne sekaan vaan tuuppaan oman kotini keskipisteen, vaikken puhtaasti ruokabloggari olekaan.

Tässä koko kuva tuubistani olohuoneesta päin, jossa myös on iso ruokapöytämme.  Kun muutimme pari vuotta sitten, keittiössä oli juuri tehty remontti. Totesin, että kelpaa ja ei kelpaa. Työskentelytasoa oli liian vähän, samoin kaappeja/laatikostoja. Myyjät kertoivat auliisti keittiövalmistajan nimen, ja koska ruokapöytämme ei olisi muutenkaan mahtunut tuon putken toiseen päähän mitenkään, rakennutin samaa keittiötä lisää samoilla vetimillä ja pöytätasoilla, joiden alle sijotettiin vetolaatikot. Avohyllyt ovat puuvalmista määrämittaan leikattua pyökkiä Bauhausista. Väri vaihtui oikeaksi öljyämällä. Tasot ovat massiivipyökkiä. Se on puulaji, joka miellyttää minua vähiten, harmi, kun eivät edelliset olleet älynneet laitattaa massiivitammisia pöytätasoja, kun kerran saman tien muuttivat pois remontin tehtyään. He asuivat tässä asunnossa vain vuoden, muuttivat työn takia toiselle paikkakunnalle.

Vaihdoin myös jääkaapin ja pakastimen. Sain myytyä rosterisen jenkkityylisen jää-pakastinkaapin työkaverilleni, joka etsi juuri sen tyyppistä itselleen. Minulla taas niin pieni pakastin ja olisin ollut surkeasti pulassa. Eihän sinne olisi mahtunut kuin pari pussia herne-maissi-paprikaa ja sekin olisi tehnyt tiukkaa. Tuosta jouduttiin purkamaan kaksi kaappia, joista toinen siivouskomero. Se siivouskomero ei ole löytänyt paikkaansa vieläkään, on toisessa huoneessa, siellä on myös Huurteen Festivo-kotikylmiö. Yläkerran vaatehuoneessa on vielä lisäksi pieni arkkupakastin. Vähänkö hamstraan, hah! Ei vaan, kaikki tarpeeseen: äitini keittää mehut ja säilöö sitä sun tätä, isäni metsästää minulle hirvet, sorsat ja jänikset pakkaseen. Lisäksi ostan lähituotettua lammasta 1-2 kokonaista vuodessa ja pakastan.

Hellapuoli olohuoneeseen.

Jääkaapin sisältöä kuuluu esitellä myös. Tämähän ei ole meillä koko totuus, kun on se kylmiökin vielä, eh…

Mutta voita ja kermaa on! Dijon-sinappiakin yllätyksekseni kolmea sorttimenttia. Tekee hyvää tämmöinen keittiönsä ja (joidenkin) kaappien kuvaaminen, tulee tehtyä pientä siivousta ja inventaariota samalla. Perunat ja juurekset ovat pääsääntöisesti kylmiössä, samoin salaatti. Tomaattihan ei kylmään edes kuulu, eivätkä kananmunat. Ostan luomumunia, en niin arvokkaita munia jääkaappiin kyllä laittaisikaan. Korissa ovat, työtasolla.

Keittokirjani eivät ole kaikki tässä. Osa vhh-kirjoista on lainassa ja sen lisäksi pelkään, että tuo bauhaushylly on liian huterasti kiinnitetty niin painavalle tavaralle kuin mitä esim. joululahjaksi saamani Gordon Ramsay edustaa.

Tämä Eva Solo-valkosipulipuristin on ehdottomasti yksi suosikkini keittiöni käyttöesineistä. Jaksan ihailla sen virtaviivaista designia, lisäksi se toimii, yllätys, yllätys! Vaikka eniten kyllä murskaan valkosipuleita kokkiveitsen lappeella ja sitten vaan pilkon nopeasti. Aina niin kiire?

Toiset jatkuvasti käytössä olevat ja minusta suunnattoman kauniit ja joka ikisen maksamansa euron väärtit ovat nämä Peugeotit:

Maustelaatikko on hellan vieressä. Sielläkin on vain osa mausteista, ei sinne yksinkertaisesti mahdu kaikki pussukat ja nyssäkät ja voin kertoa: erittäin huono paikka mausteille tuollainen hellanvieruslaatikko, kuumenee ihan mielettömästi, en usko, että pippurit tykkää muuta kuin kyttyrää moisesta päivittäisestä  helteestä.

Keittiön muutteluvimmassani sain sitten seinän ja pakastimen väliin jäämään 40cm kapean kuilun. Hinta hirvitti, mutta pidin pääni, apteekkikomero oli saatava, niin kapealla ovikomerolla en saisi tulevaisuudessa kuin harmaat hiukset liian aikaisin ja närästystä aivan turhaan. Päivääkään en ole katunut, on se vaan niin kätevä.

Siellä ne ovat sekaisin sulassa sovussa, samariinit ja ankanreidet Lidlin myslipatukoiden kanssa. Tuossa sinisessä purkissa taitaa olla itse kuivattamiani mansikoita, hyvä, että tulikin katsottua tarkemmin.

Luonnonvaloa kaipaan keittiööni ehdottomasti lisää, mutta hankalaa sen saaminen on, jos pitkille seinille alkaa puhkoa reikiä, ei sieltä mitään valoa tule vastaan vaan naapurin ällistynyt naama makuuhuoneessaan. Kaasuhellasta haaveilen, olen mielessäni sijoittanut jo kaasupullonkin kapeaan hellan viereiseen kaappiin, jonne ei oikeastaan mahdu muutenkaan paljon mitään. Sitäkin olen ihmetellyt näissä varsinaisissa remontintekijöissä, että kun he kerran kaiken laittoivat tosi hyvin, lattiaankin laatat ja lattialämmitys niiden alle, niin miksi tavishella? Miksei tasoon upotettua liettä ja sen alle sitten sitä uunia? Mikään ole ikävämpää kuin hellan ja kaapinväliseen rakoon putoava spagetinluiru tai joku neste tai mikä nyt tahansa, sillä ainahan sitä ruokaa laittaessa roiskuu. Olin jo niin tottunut edellisessä liesitasoon ja sen siivoamisen helppouteen.

Vetimet tulen vaihtamaan aika pian, noihin sarviin jää aina kiinni. Muuten olen tyytyväinen.

Keittiöpaljastuksia avoimin ovin ovat tehneet ennen minua ainakin seuraavat blogit: