sunnuntaiklassikko: Last Dance

Donna Summer 1948-2012, ääni nuoruuteni diskoissa. Lepää rauhassa.

Lepiksen sunnuntaiklassikkoarkistoihin tästä

sunnuntaiklassikko: calling you

Tänään olen valinnut sunnuntaiklassikoksi tunnuskappaleen elokuvasta Bagdad Cafe vuodelta 1987. Miksi? Kuulin laulun viime viikolla pitkästä aikaa autoradiosta ja muistin taas, kuinka rakastankaan tuota elokuvaa ja sen Jevetta Steelen esittämää Calling You-kappaletta. Kyllä, minulla on tuon elokuvan dvd-versio.
There’s a road from Vegas to nowhere
some place better than where you’ve been
A coffee machine that needs some fixing
In a little cafe just around the bend I am calling you
Can’t you hear me?
I am calling youA hot dry wind blows right through me
The baby’s crying and I can’t sleep
But we both know a change coming
Coming closer, sweet release I am calling you
I know you hear me
I am calling you I am calling you
Can’t you hear me
I am calling you
* * * * * * *
Bonuksena fb:sta ystävän sivulta bongattuja elokuvafaktoja:
– kaikki puhelinnumerot osataan ulkoa
– poliisitutkinnan aikana on poikettava ainakin kerran strippariluolassa
– kaikissa sängyissä on L-kirjaimen muotoinen lakana, joka ylttää naisen kainaloihin asti, mutta vieressä makaavaa miestä vain vyötärölle
– jokainen osaa laskeutua lentokoneella, mikäli tornissa on henkilö joka osaa neuvoa
– huulipuna ei suttaannu edes sukellettaessa
– jokaisen rakennuksen ilmanvaihtokanava on täydellinen piilopaikka josta kukaan ei osaa sinua hakea ja sitä pitkin pääsee helposti kaikkialle rakennuksessa
– säilyt hengissä kaikissa sodan melskeissä jos et mene rintamalla näyttämään kaverillesi kuvaa kotona odottavasta heilasta
– jos olet olevinasi saksalainen upseeri, sinun ei tarvitse osata saksaa, pelkkä voimakas korostus riittää
– eiffeltorni näkyy kaikkien pariisilaisten asuntojen ikkunasta
– miestä ei satu vaikka hakattaisiin kuinka, mutta kun nainen puhdistaa hänen haavojaan, hän irvistelee tuskasta
– poliisipäällikkö on nykyään aina neekeri
– poliisipäällikkö joko erottaa parhaan miehensä tai antaa hänelle 48 tuntia aikaa selvittää juttu
– taksikuskille annettava rahamäärä on aina jämpti, sattui kouraan sitten mitä tahansa taskunpohjalta
– ainoa valo mikä öiseen aikaan keittiöön syttyy on jääkaapista tuleva
– rikospaikalla on yleensä aina sähköt poikki ja rikospoliisit käyttävät taskulamppuja
– kummitustalossa oleva nainen lähtee tutkimaan outoja ääniä aina kaikkein paljastavimmassa yöasussaan
– kolariauto syttyy yleensä aina tuleen
– jos raapaiset tulitikun keskellä messuhallia, se räjähtää päreiksi
– keskiajalla elävillä maalaistolloilla on täydellisen ehjät hampaat
– painajaisunta nähnyt henkilö poukkaa aina sängyssä istuvilleen ja ähkäisee lujaa
– puhelut voi aina aloittaa ja lopettaa ilman minkäänlaista tervehdystä
– vaikka ajat viivasuoraa tietä, niin rattia pitää koko ajan heilutella puolelta toiselle
– kaikissa pommeissa on elektroninen ajastin, josta näkee koska se poksahtaa
– autolle on aina sopiva parkkitila juuri sen talon edessä johon sinulla on asiaa
– etsivä pystyy selvittämään rikoksen vain ollessaan hyllytettynä virantoimituksesta
– kun olet tappelussa ison roistosakin kanssa, niin ei hätää, voit tyrmätä niitä yksi kerrallaan, sillä muut vain tanssahtelevat ympärilläsi ja odottavat vuoroaan
– ihminen joka on kumautettu lekalla tajuttomaksi, ei koskaan saa aivovammaa, aivotärähdystä tai edes kunnon päänsärkyä
– ei kukaan, joka joutuu kidnappauksen uhriksi, räjähdyksen paiskomaksi, tulivuorenpurkaukseen tai ufojen sieppaamaksi, joudu shokkiin
– poliiseille tehdään persoonallisuustestit, jotta voidaan panna työpareiksi toistensa täydelliset vastakohdat
– vierasmaalaiset ihmiset puhuvat aina keskenäänkin englantia
– moottorisaha löytyy aina kun sitä tarvitaan
– mikä tahansa lukko aukeaa sekunnissa luottokortilla tai paperiliittimellä -paitsi jos kyseinen talo palaa ja sisällä on lapsi ansassa
– telkkariuutisissa tulee aina juttu joka koskee sinua henkilökohtaisesti

Sunnuntaiklassikko: Every Breath You Take

Minä tykkään Stingistä tosi paljon, olen aina pitänyt. Tämä kipale tuli viime viikolla taas mieleen ja ajankohtaiseksi. Facebookissa kiertää kuva, johon on sanoja pikkasen muunnettu ja sekös naurattaa ja kutittelee koiraihmisen huumorinäppäimiä. Laitan tähän alle oman koirani kuvan samoilla sanoilla ja lopuksi Police-yhtyeen 2008 Madridin konsertista kyseisen kappaleen, ”Every breath you take”. Muikeaa pakkaspäivää vaan kaikille!

Every snack you make. Every bite you take. I'll be watching you.

*

Kestäkää rapiat 30 sekkaa, biisi alkaa kyllä 😉

Tästä linkistä pääset kuulolle muiden soittolistoihin.


Every breath you take
Every move you make
Every bond you break
Every step you take
I’ll be watching you

Every single day
Every word you say
Every game you play
Every night you stay
I’ll be watching you

Oh can’t you see
You belong to me
How my poor heart aches
With every step you take

Every move you make
Every vow you break
Every smile you fake
Every claim you stake
I’ll be watching you

Since you’ve gone I’ve been lost without a trace
I dream at night, I can only see your face
I look around but it’s you I can’t replace
I feel so cold and I long for your embrace
I keep calling baby, baby please…

Oh can’t you see
You belong to me
How my poor heart aches
With every step you take

Every move you make
Every vow you break
Every smile you fake
Every claim you stake
I’ll be watching you

Every breath you take
Every move you make
Every bond you break
Every step you take (I’ll be watching you)

Every single day
Every word you say
Every game you play
Every night you stay (I’ll be watching you)

tutti frutti

Kuva 269 Flickr haasteessa i365 on tällainen.

Kuva saa minut hyrisemään ja nosti mieleeni hulvattoman laulajattaren, Carmen Mirandan. Rouva pruukasi esiintyä milloin mikäkin tötteröluomus päässään. Aikansa sambalähettiläs hän taisi olla USA:ssa ja rakastettu elokuvatähti. Alla pari näytettä, joista alempi on ikisuosikkini, ”South American Way”

Sunnuntaiklassikko 281110

On aika kylmä näin marraskuuksi. Pistetääs vähän pökköä pesään ja lämpöä luihin Andrews Sistersien avulla. Rommibooge (Rhumboogie) olkaapa hyvät:

Videon lisääjän mukaan tämä on ollut Andrews Sistersien ensimmäinen esiintyminen elokuvassa. Tämä debyytti oli siis ”Argentine Nights” (1940).

Varsinainen klassikko – vaikka sitähän sisaruksetkin toki ovat – on heidän ehdoton superhittinsä Boogie Woogie Bugle Boy:

 Tämä superhitti laulettiin Abbottin ja Costellon elokuvassa ”Buck Privates” (1941). [Esikatselu osoitti, että tämä video ei näy blogissa. Klikatkaa itsenne katsomaan se.]

Tässä yksi uudempi versio tästä mukavasta buugiesta esittäjinä ”Delores and the DeLago sisters”:

Aah, jumalainen  Bette M!!

Lopuksi laitan tähän vielä Andrews Sistersien viimeisen yhteisen esiintymisen vuodelta 1966. Dean Martin-show’ssa. (Että mä jaksan rakastaa D.Martininkin samettiääntä ikuisesti, oooo!) Tästä taisi nyt tulla monenkin asian klassikkopostaus, tosin lyhyesti kerrottuna. Käykää tutustumassa linkkeihin, sieltä lisää tietoa sitä janoaville.

Lisää klassikoita täällä.

PS.1 Apua, enhän mä voi lopettaa tätä juutuubissa nuohoamista. Kun nyt satuin kehumaan Deanin, niin katsokaa tämä klassikkohelmi sketsiksi. Asialla Goldie -blondi – Hawn ja Dean -se samettiääni – Martin. Kestäkää loppuun asti, tiesittekö, että Goldie laulaa erittäin hyvin!

PS.2 Olen itsekin blondi 😉

 

 

Sunnuntaiklassikko

Minä en tiedä, kuuluisiko näissä sunnuntaiklassikoissa soittaa pelkästään pop/rock-genren musaa. Olen aina ollut vähän sentyyppisen musan ulkopuolella. Kuuntelen kyllä, mutta en mitenkään erityisesti ole koskaan haltioutunut tai fanittanut yhtään bändiä tai biisiä nuorenakaan.

Sen sijaan Manhattan Transfer sai minut liekkeihin 80-luvulla, eikä rakkauteni (suhteellisen kevyeen) jazziin kai sammu koskaan. Vielä intohimoisemmin suhtaudun scat-laulun taitajiin. Tämän joukon yhtenä supertähtenä loistaa ikuisesti Ella Fidzgerald. seuraavassa kaksi suosikkiani 1983 Grammy-juhlissa yhdessä klassikkokappaleessa How High The Moon:

Bonuksena vielä Manhattan Transfer ja Birdland Japanin kiertueelta 1986. Birdland on  toimiva ja kuuluisa jazzklubi New Yorkissa. Se on alunperin nimetty jazzlegenda Charlie ”Bird” Parkerin lempinimen mukaan.

Sunnuntaiklassikko: musikaali

Lepis laittoi tälle sunnuntaille teemasoitoksi sunnuntaiklassikoihin musikaalin. Paha. Päätä on melkein särkenyt koko viikon, kun en ole osannut päättää minkä laittaisin. Useimmiten ensimmäisenä mieleen tullut on paras vaihtoehto. Niinpä palaan nyt alkuun kierrettyäni ensin Veriveljien, Evitan, The Buddy Holly Storyn, Oopperan kummituksen, Cabaret’een, Chorus Linen, Chicagon  -muutamia mainitakseni- kautta vuosi sitten kauan odottamaani ja Lontoossa näkemääni loistavaan, koskettavaan, ylitseni katyjyrän lailla vyöryneeseen musikaaliin nimeltä….

BILLY ELLIOT

Elokuva Billy Elliot tehtiin vuonna 2000. Musikaalin Billy Elliot maailman ensi-ilta oli historiallisessa Victoria Palacessa maaliskuun 31. 2005. Musikaali perustuu elokuvan tarinaan, mutta se ei ole toisinto elokuvasta ja uuden ja oman musiikin on näyttämölle säveltänyt Sir Elton John. Käsikirjoittaja on sekä elokuvassa, että musikaalissa sama, Lee Hall. Sama mies on kirjoittanut myös lyriikat lauluihin.

Vaikka Billy Elliot on vasta viisivuotias musikaali, se on nyt jo klassikko ja nimetty vuosikymmenen parhaaksi musikaaliksi. Saanut n. 70 kansainvälistä palkintoa ja sen on nähnyt pelkästään Lontoossa yli 4 miljoonaa katsojaa! Viiden esitysvuoden jälkeen se on yhä ’the best show in London’!

Äitinsä menettänyt Billy elää isänsä, aikuisen veljensä ja mummonsa kanssa pohjois-englantilaisessa kaivoskylässä, josta kaivostoimintaa ollaan lopettamassa, kuten niin monessa muussakin kylässä ympäri Englantia Margaret Thatcherin pääministerikaudella 1980-luvulla. Billy vaihtaa isänsä tietämättä nyrkkeilyhanskat balettitossuihin ja siitäkös soppa syntyy. Tanssinopettaja on omaan eläämäänsä kyllästynyt ja hommaansa leipääntynyt, mutta näkee Billyn tanssillisen lahjakkuuden ja alkaa valmentaa tätä salaa Royal Ballet Schoolin pääsykokeisiin. Uhkaava työttömyys ja sen estoyritykset lakkoilemalla, köyhyys ja ahdasmielisyys, näiden asioiden keskellä Billy etsii itseään. Eikä tästä musikaalista selviä katsomossa ilman suurta paketillista nenäliinoja, takaan sen.

Yleiskatsaus:

Electricity, musikaalin tunnarinakin pidetty kappale. ” Billy, miltä se tuntuu, tanssiminen?”:

Michaelin ja Billyn hulvaton Expressing yourself:

Selvähän se, että Billyjä on ollut ja tulee olemaan monta, pojat kasvavat 12-13-vuotiaina äkkiä nuorukaisiksi. Lontoossa on kolmois – jopa neloismiehitys päällä koko ajan. Sitä minä vaan, että mistä ihmeestä ne löytää tuollaisen määrän lahjakkaita tanssivia ja laulavia poikia? Hiukan myönnytyksiä englantilaiseen lookiin on jouduttu kyllä tekemään, ystäväni näki mm. aasialaisen pojan ja tuossa edellisessä videossa on värillinen poika Billynä. Me näimme Miehen kanssa yhden pojan , Brad Wilsonin viimeisen esityksen.

Ja musikaali kuuluu lopettaa finaaliin. reilu 6 minuuttia juhlaa, älkää uupuko kesken kaiken!

 

Tampereen päivänä elokuvissa

Rakas kotikaupunkini Tampere täytti virallisesti 230 vuotta viime torstaina 1.10. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779 ja ensimmäinen Tampereen päivä järjestettiin vuonna 1955. Pirskeitä on vietetty kaikenmoisin seremonioin ja tapahtumin koko viikonlopun yli.

Me olimme eilen sunnuntaina, Tampereen päivänä, tuplailoni vartion kanssa leffassa katsomassa kolmiulotteisesti uusinta Disneyn piirrettyä, Up – kohti korkeuksia. 3D kakkulat omien silmälasien päällä ja kuuset korvissa! Kyyllä! Otin korvatulpat leffaan mukaan! Kolme päivää päässäni hirmumyrskynä riehunut migreeni, joka juuri oli laantunut enää pieniksi aalloiksi olisi saattanut aktivoitua uudestaan mokomassa metelissä, kuulin kaiken vallan erinomaisesti korvakuusistani huolimatta. Mutta miksi i-h-m-e-e-s-s-ä äänitason pitää olla elokuvissa niin helskatun kovalla? Onko leffoissa tehty melumittauksia? Liian kovalla, sanon minä, kuulo voi vaurioitua ja se on  ihan totta. Muuten nautin tästä piirretystä pläjäyksestä kovasti, lapsenmielinen kun olen.

finnkino

Nythän on myös tullut Suomessakin vihdoin ensi-iltaansa kuin meille ruokafriikeille ja bloggaajille suorastaan räätälöity ja tehtailtu  Julie & Julia

Voi, kuinka mä olen sitä odottanut! Olen käynyt kesän mittaan nuuskimassa Julie Powellin blogia The Julie/Julia Project , joka sivumennen sanoen on minusta 2000-luvun blogiksi kovin aneeminen ulkomuodoltaan, ei ainuttakaan kuvaa edes. Mutta minä olenkin suomalainen. Miksi tästä Julien blogiprojektista kokata Julia Childin ja parin muun tekijän kokoama amerikkalaisten keittoraamattu   ’Mastering the Art of French Cooking’ kannesta kanteen ohje ohjeelta vuodessa tulikin niin suosittu?  Tämän tajutakseen täytyy ymmärtää, että Julia Child on superjulkkis Amerikassa, tv-kokkien esi-äiti, jenkkien Patakakkonen, Jaakko Kolmonen ja Mysi Lahtinen samassa paketissa ja ties mitä kaikkea, hänet tunnetaan rapakon takana niin hyvin! Ja he myös tuntevat jenkeissä hänen tuotantonsa. (Ostin aika hiljattain tuon keittokirjan suomalaisen version, Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Nyt niitä saa kirjakaupoista, kiitos elokuvan 😉 ) Julia Child on ikoni! Ja Meryl Streep näyttelee häntä lähes täydellisesti, imitoi äänenkin, katsokaa vaikka tämä videopätkä:

Pakko laittaa vielä yksi pätkä täti Julian legendaarisista kokkiohjelmista:

Loppu onkin sitten oikean bloggaaja Julien kohdalta tarua ihmeellisempää, hänen kokkikokeilunsa ovat päätyneet Hollywoodin unelmatehtaaseen ja siellä elokuvaksi. Julien ei varmaankaan tarvitse enää olla konttorirottana New Yorkissa, eikä kokata pikku kaksion tiskikoneettomassa keittiössä unelmaruokia. Hän on nykyisin täyspäiväinen kirjailija ja hyvä niin, kaikki onni hänelle ja rikkaudet ja kuuluisuus suotakoon!

Ps. Milloinkahan mä ehdin nähdä tämän kiihkeästi odottamani leffan, se on vielä arvoitus…

Cirkus Cirkör!

Tulin hetki sitten Tampereen teatterikesä-festivaaliin kuuluvasta ruotsalaisen Cirkus Cirkörin ’Inside Out’-esityksestä. Minusta tuli fani kerta istumalta!

Esityksessä on mukana kaksi nuorta suomalaista ammattilaista trapetsilla, Mirja Jauhiainen ja Sanna Kopra, joista Sanna on alun perin tamperelaisen Sorin sirkuksen kasvatti. Heidän yhteinen numeronsa ilman turvaköysiä oli huikea!