Avainsana-arkisto: leivonta

korileipää

Jo pikkulikkana ihailin ja ihmettelin Oululaisen hiivaleivän hienoja pyöreitä pintaraitoja. Se leipä oli muutenkin hyvin erityistä, sentään joka päivä kauppoihin tuoreena Oulusta asti meille lahtelaisille tuotu! Tai niin minä pienenä luulin. Kärpäsen mäellä Lahessa (juu, ei ole kirjoitusvihre, d puuttuu) se Oululaisen mylly silloin oli ja on edelleenkin. Kumma kun mulla ei ollut samanlaisia paikantamisongelmia Sinuhen leipomotuotteiden kanssa.
Mutta nyt, nyt saa ne hienot raidat kotikutoiseenkin leipään! Ainakin Keittiöelämää -kaupasta Tampereelta saa pyöreitä erikokoisia ja soikeankin nostatuskorin leivälleen, ooh! Silmät umpeen ja lahtelaislikka Onnelantieltä syö Oululaisen hiivuria ison palan!

Korileipä

aineet:

  • 3,5 dl vettä
  • ¹⁄3 pala tuoretta hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl hunajaa
  • 2 tl hyvää öljyä
  • 7-8 dl jauhoja

Jauhoja voi käyttää vaihtelevasti mielensä mukaan. Siemeniä, mitä vaan. Olen itse laittanut viimeisimpiin leipiin puolet täysjyväspelttiä ja puolet perusvehnäjauhoja. Taikina jää hyvin löysäksi 7 desillä jauhoja. Itse laitan näppituntuman mukaan niin, että taikina on vielä tahmeaa, muttei ihan litkua. Voi olla, ettei 8 desiä jauhojakaan riitä. No niin aloitetaan:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, hunaja ja öljy. Lisää jauhot jollain kapustalla tai kauhalla sekoittaen, ei tarvitse vaivata. Laita kulhon päälle kansi tai kelmu ja liina ja anna nousta kahdesta-viiteen tuntiin. Kääntele taikinasta jauhojen kanssa ilmat pois, muotoile palloksi ja laita pallo hyvin – siis erittäin hyvin jauhotettuun, jos tykkäät, että taikina on löysä – koriin nousemaan. Anna nousta 40 min. ja kumoa leipä varovasti pellille tai muuhun sopivaan astiaan. Laita esilämmitettyyn (210° kiertoilma) uuniin n. 30-40 minuutiksi. Voila!

korileipä nousee

korileipä-1

korileipä-2

Ja sitten vielä: Jos tekee puolen litran taikinan millä tahansa leipäohjeella, niin kyllä se nostatus onnistuu korissa silloinkin. Kaks erimallista leipää yhestä taikinasta, kokeiltu on:

leipää

joululimppu – piimälimppu

joululimppu

Piimälimppu

  6 limppua

  • 1 l      piimää
  • 100 g hiivaa ( 2 palaa)
  • 2 dl    siirappia
  • 1 rkl   suolaa
  •           fenkolia
  • 1        muna
  • 3 dl    ruisjauhoja
  •  22-24 d vehnäjauhoja
  •  70 gr sulatettua voita
  •  
  • Voiteluun:  piimää ja siirappivettä (vajaa 1/2 dl lämmintä vettä + 2-3 rkl siirappia)


Kuumenna piimä kädenlämpöiseksi ja liota hiiva nesteeseen. Lisää siirappi, suola, muna ja mausteet. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja loppupuolella sula voi. Alusta pehmeäksi taikinaksi joka irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, n. 20-30 min. Leivo 6 limppua. Kohota leivinliinan alla 20 min. Voitele kohonneet leivät piimällä  ja paista uunin alatasolla 180° (kiertoilma) n. 30-40 min. Voitele leivät siirappivedellä heti uunista otettuasi ja anna jäähtyä ritilällä.

 

Annoksen voi toki puolittaakin, mutta näitä suloisia joululimppuja voi myös pakastaa. Olen myös kipaissut viemään naapureille ja ystäville joulumuistamisina. Uunituoreina ja vielä lämpöisinä ovat suuri menestys. Reseptin on antanut käyttööni Jaana-ystäväni jo vuosia sitten.

Pullaa

Kardemummarinkilät -Kardemommekringler


aineet:

  • 25 g voita
  • 2,5 dl maitoa
  • 1 dl rahkaa
  • 3 rkl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1 muna
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
täyte:
  • 75 g pehmeää voita
  • 3 rkl sokeria
  • reilu 2 tl hienonnettua kardemummaa

Murenna hiiva kulhoon. Sekoita joukkoon kädenlämpöinen maito ja sulatettu voi. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.  Lisää rahka, sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita hyvin. Vaivaa taikina huolella ja anna kohota lämpimässä noin puoli tuntia. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikinasta kaksi  noin 30x35cm kokoista levyä. Sekoita täyteaineet keskenään ja voitele täytteellä taikinalevyt. Taita levyt kahtia pituussuunnassa. Kauli vielä  taitoksia litteämmiksi ja leikkaa levyistä noin kahden cm suikaleita. Kieputa suikaleet solmuiksi  ja aseta leivinpaperille rinkilän muotoon.

Paista rinkilät uunin keskitasossa 250 asteessa noin 10 min. Pyöräytä vastaleivotut rinkilät sokerissa ja anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Tein ihan ohjeen mukaan ja parista pellillisestä ei pakastimeen jäänyt mitään, perhe tykkäsi kovin. Itse jäin miettimään, että täytettä olisi saanut olla hiukan enemmän (vrt. korvapuustit), ja eikö niitä todellakaan voidella esim. munalla.  Kysäisenpä asiaa herttaiselta Norjassa asuvalta Kalastajan vaimolta, jolta tämä ohje alunperin on. 

 

Ruista ranteeseen!

Siivosin pakastinta ja sieltä löytyi pieni pyöreä kakkara kelmutettuna muovipussissa. Olin vallan unohtanut, että olen saanut ihanalta Helenalta sekä ruislimppua, että ruisleivän juurta ja ohjeen aika päivää sitten. Juuri oli jo sen verran iäkäs, että pelkäsin sen toimivuutta, mutta turhaan. Tästä ei puutu enää kuin Jaakko Kolmonen pellavapaidassaan ja väinämöis-kotsa päässään kehumasta!

Ruisleipä

Aineet

  • juuritaikinaa
  • 2,7 – 3,2 l täysjyväruisjauhoja
  • 1,6 l vettä
  • 2 rkl suolaa

 

Juuri

Liuota juuri litraan haaleaa vettä. Vispaa sekaan 7 dl ruisjauhoja. Jätä huoneenlämpöön n. 12 tunniksi.

Taikina

Lisää juureen:

  • 6 dl vettä
  • 2 rkl suolaa
  • 2 – 2,5 l ruisjauhoja

Vaivaa taikinaksi. Nostata liinan alla n. 10 tuntia.

Leivät

OTA JUURI TALTEEN!  (n. reissarin verran taikinaa) Leivo 4 limppua (runsaasti ruisjauhoja apuna käyttäen, jos taikina on löysää, kuten minulla oli) + pellillinen maistiaisreissumiehiä.

Paisto

Pistele leivät. (unohdin…) Paista ’reissumiehet’ 250° n. 15 minuuttia .

Paista limput ensin 250° n 30 minuuttia ja sitten 175° n. 40 minuuttia.

Limppukuvista puuttuu se neljäs limppu, koska yksi lähti jo ystävän matkaan. Juurta annoin myös.

Nostatusajat ovat pitkiä, se myönnän. Mutta eihän se taikinapunttu pöydällä nousemassa muuta elämää häiritse. Ajoitus kannattaa miettiä. Itse laitoin juuren tekeytymään sunnuntaina n. kymmeneltä. Illalla kymmenen korvissa tein taikinan. Maanantaina aamulla leivoin reissarit ja limput, nostatin, ja iltapäivällä paistoin.

Voi, voi ja lämmin leipä.

 

Helppo gluteeniton marsipaanileivos

Meillähän oli ne vanhimman pojan rippikekkerit elokuun alussa. Vieraiden joukossa oli yksi keliaakikko ja pari laktoosi-intolerantikkoa. Siispä heinäkuun helteillä leivoin kokeeksi mm. näitä leivoksia. Perusohje on HS:n upeasta Ruokatorstai-kirjasta ja se on jo valmiiksi laktoositon. Jauhojen korvaaminen luontaisesti gluteenittomilla perunajauhoilla teki näistä myös gluteenittomia. Aineiden määrät  on sovitettu 60 cm leveään uuniin sopiviksi.

Marsipaanileivokset

aineet:

  • 5 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 ½ dl perunajauhoja
  • reilu 1 ½ tl leivinjauhetta

täyte ja päällinen:

  • n. 2 dl hilloa (esim. kuningatarhilloa , omenahilloa)
  • 250-300 g vihreää tai vaaleanpunaista marsipaania (Dr.Oetker on hyvää, Sallisen marsipaanissa on vehnätärkkelyssiirappia)
  1. Tee ensin leivospohjat. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuiva-aineet keskenään ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon.
  2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200° uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.
  3. Kumoa kakkulevy sokeroidulle leivinpaperille ja poista päällä oleva leivinpaperi. Jaa jäähtynyt kakkulevy kahteen osaan. Levitä toiselle puolikkaalle ohuehko kerros kuningatarhilloa ja nosta toinen puolikas hillopuolen päälle.
  4. Kauli marsipaani ohueksi levyksi kahden muovikelmun välissä (haitta: jää raitoja. Jos luotat itseesi marsipaanin kaulijana, kauli marsipaani suoraan pöydällä runsasta tomusokerimäärää apuna käyttäen)
  5. Levitä päällimmäiselle kakkulevylle ohuen ohut kerros omenahilloa. Nosta hillopinnan päälle kaulittu marsipaanilevy. Jos hilloa on liian runsaasti, marsipaanikerros lötkistyy muhnuksi
  6. Leikkaa kakku terävällä veitsellä pieniksi ruuduiksi. ( Vaikein kohta. Marsipaani tarttuu veitseen. Puhdista veitsi joka leikkauksen jälkeen) Koristele ruudut halutessasi tomusokerilla ( Leikkauspintojen epämääräisyyden pelastus, jee!)

Pohjan teet normaalivatsaisille sopivaksi käyttämällä annetusta jauhomäärästä puolet vehnäjauhoja ja puolet vaan perunajauhoa. Taikina-annoksesta tulee yksi kääretorttu tai vaikka pohjaa isohkoon suorakaiteen malliseen täytekakkuun. (2 pellillistä pohjaa= 4 krs. Tein täytekakun kolmesta kakkulevyn puolikkaasta. Riitti n. 30 hengelle, kun oli ruokaa alle ja laktoositon-gluteeniton kakku erikseen)

*

Koeleivosten kanssa piti sitten kipittää naapurin ystävärouvaa häiritsemään koemaistokaniiniksi iltayhdeksältä. Että voiko näitä kakkusia syödä. Aina ystävällinen naapuri tokaisi, että jos ei paremmasta tiedä, niin meneehän nämäkin alas, haha! Tarkoitti tietysti, että jos on keliaakikko, niin oikein hyviä ovat. Terassille seuraamme koemaistiaisiin liittyi vielä kolmaskin rouva naapurustosta. Aamulla ei ollut yhtään leivosta jäljellä, pari tyhjää kuoharipulloa vain. Heinäkuun lämpöiset illat ovat niin mukavia!

We want more!

raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara

Raparperimuffinssit

10-12 kpl


aineet:

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl soodaa
  • 1 ½  tl leivinjauhetta
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 dl raparperikuutioita
  • kaneli-sokeriseosta (NoMu sweet rub toimii loistavasti)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, kohotusaineet ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos ja jogurtti vuorotellen rasva-sokerivaahtoon. Lusikoi taikina muffinivuokiin (muffinipellille) ja asettele pinnalle raparperikuutiot ja hömpsäyttele kaneli-sokeriseosta kaiken kukkuraksi.

Paista 200°   n. 15-20 min.

*

raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara

Väärän rahkan sitruunaiset muffinssit

Kävi niin, että tuolla huhti-toukokuussa olin ostavinani kaupasta monta kertaa valkosuklaa-limerahkaa. Kylmiöön kassista siirrettäessä ne olivat muuttuneet sitruunarahkapurkeiksi ja joka kerta. Yhden kerran sitten sitä väärää rahkapurkkia ihmetellessä irrotin etiketin ja siellähän oli alla ruokaohjeita sitruunarahkan monipuoliseen käyttöön. Voi ihmettä! Kuinka moni tutkii erilaisten purnukoiden päällyspahvien takapuolet? En minä ainakaan, jos ei joku ole niiden läpysköiden kääntöpuolien salaisesta maailmasta mulle kertonut.

Sitruunarahkamuffinssit

12 kpl

aineet:

  • 100 g voita
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 prk Valion sitruunamaustettua rahkaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. Lisää rahkapurkki ja jauho-leivinjauhe-soodaseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Nostele taikina lusikalla muffinipellin koloihin tai paperisiin amerikanmuffinivuokiin (Itse laitoin paperivuoat muffinipellin syvennyksiin). Paista 200° uunin keskiosassa 15-17 min.  Tomusokeripölytys tarjolle vietäessä ja hyviä ovat. Jos haluaa oikein hienoja, niin nämä voi kuorruttaa yhdistämällä 3 dl tomusokeria ja n. 2 rkl sitruunamehua. Vastalevitetyn kuorrutteen päälle sopii vielä heitellä nonparelleja koristeeksi, lupaa ohje. Sitten annetaan hetken kuivahtaa.

PS. Virallisessa ohjeessa oli pelkkää leivinjauhetta 2 tl. Mulle on äiti opettanut, että jos on taikinaan ängetty jotain hapanta vaikka nyt piimää, niin silloin käytetään myös soodaa. Että näin.

PS. En kuolemaksenikaan enää muista mihin veivaukseen mun olisi niin pakosta pitänyt sitä valkosuklaa-limerahkaa saada. Olisko ollut joku elämää suurempi idea jostain sen makuisesta kermalla notkistetusta mutakakunkastikkeesta?



Sienipasteijat

Kohta mun korvasta kasvaa tatti ja tukka muuttuu vihreäksi sammaleeksi, mutta ketäs se sitten haittaa?

Sienipasteijat

  • perunavoitaikinaa
  • paistinpannulla haudutettua (ja maustettua) suppilovahvero-sipuli-persilja-möhnöä jäähtyneenä
  • kylmää vettä
  • 1 muna voiteluun

Tee perunavoikaikina:

  • 250 g voita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 250 g kypsää survottua perunaa
  • suolaa

Vaahdota voi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää lopuksi peruna, mutta älä sekoittele enää paljon, ettei taikina sitkisty. Laita taikina viileään odottelemaan.                                                                                                                                                               Freesaa pannulla mieleisiäsi esikäsiteltyjä sieniä (suppilovahveroita!!) ja pilkottua sipulia, suolaa ja pippuroi, lisää vielä persiljasilppua sekaan. Jäähdytä hetki.

Kauli taikina ja ota pyöreällä muotilla ympyröitä (juomalasi, iso kahvimuki). ’Voitele’ kylmällä vedellä sormea apuna käyttäen reunat. Lisää  täytettä. Painele pasteijat kiinni. Voitele munalla, koristele unikonsiemenillä (auringonkukan, seesamin, pellavan) uunissa 200° ja 10 minuuttia.

sienipasteijat

Sienipiiraat

Tätä se suppilovahveroiden liikatuotanto teettää, herkkuja!

valmistellut

Juustoiset sienipiiraat

14-16 kpl

  • 200 g voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl juustoraastetta ( käytin Valion Mozzarellaa)
  • ½ tl suolaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa

Täyte:

  • n. 500 g suppilovahveroita ( kantarelleja, herkkusieniä tmv.)
  • 2 sipulia
  • 100-200 g tuorejuustoa ( Creme Bonjour naturel)
  • suolaa, valkopippuria
  • persiljasilppua

Voiteluun

  • munaa

Pinnalle:

  • unikonsiemeniä

Sekoita pehmeä voi, kuivat aineet ja juustoraaste murumaiseksi seokseksi. Lisää maito, sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin lepäämään. Hienonna sienet ja sipulit. Kuullota ne kevyesti paistinpannulla ja lisää joukkoon tuorejuusto sekä mausteet. Sekoita, kunnes juusto on sulanut tasaisesti. Lisää persiljasilppua ja anna täytteen jäähtyä.

Vuoraa taikinalla muffinipellin kolot. (ei riitä yksi 12-koloinen) Laita syvennyksiin täytettä. Kauli lopputaikina levyksi ja ota esim. sopivan kokoisella lasilla piiraille kannet. ‹‹ nyt vaikeuskerroin nousee, ainakin mulle: Tee tukevasta paperista pieni sienikuvio (höh!) Leikkaa terävällä veitsellä taikinalevystä sieniä koristeeksi piirasten päälle (aaargggh! Miten niin mulla on tämmönen puutos keittiössäni, ei ole sienimuottia?) Mitään pahviaskarteluja kesken leipomusten aleta, hei, kaivoin kaapista piparimuotit ja pikkuisen sydämen kelpuutin. Vaihtoehtoina olivat joulupukki, lintu, possu tähti jne. mutta missä tatti? Saako ulkomailtakaan? Hesasta?) ›› Voitele piiraset munalla ja pane koristeet päälle. Voitele nekin munalla ja ripsauttele unikonsiemeniä vielä päälle.

Paista uunipellillä uunin alimmalla ritilätasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia.                                                                                                                                                                                ‹‹ ohje kirjasesta ’Kodin parhaat piiraat’ vuodelta 1998 ››

suppispiiraat

suppispiiraat-1

Mansikkapiirakka

Hain vasta viikko sitten meidän luomumansikat ( 2 laatikollista) pakastimeen. Meillä siis marinoidutaan edelleen mansikoissa, vaikka eihän tuo marja näytä toripöydiltäkään vielä loppuneen. Sitruunamarinoituja mansikoita, mozzarella-mansikkasalaattia, mansikkajäätelöä omalla jäätelökoneella ja vielä á la naturellit päälle! Tässä kuitenkin yksi oikein herkullinen vähän erilainen ohje:

MANSIKKAPIIRAKKA

Pohja:valmis piirakka

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 150 g pehmeää voita
  • 2 rkl kylmää vettä

Täyte:

  • 3-4 dl paksua vaniljakastiketta (esim. Ekströms, jos ei jaksa itse tehdä alusta asti. tee ohjetta paksumpi soosi)
  • 100g mantelimassaa
  • tuoreita mansikoita

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja nypi voi joukkoon, kunnes seos on murumaista. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (n. 26 cm Ø ) pohjalle ja reunoille. Esipaista n. 10 min 200° uunissa. Anna jäähtyä. Täytä jäähtynyt pohja vaniljakastikkeella ja  murustele pinnalle mantelimassa. Lopuksi puolitetut mansikat. uuniin 200° n. 15-20 min. Koristele vielä lopuksi tomusokerilla ja tuoreilla mansikoilla, jos haluat. (meillä ei mokomia hörsötyksiä enää muistettu, syötiin vaan, maiskista!)

piirakan pala

Nopea tomaattipiirakka

tomaattipiirakka

Seurailen puolihuolimattomasti muutamia ulkomaisia blogeja, suurin osa niistä varmaankin on jollain tavalla sidoksissa ruokaan. Ilana-Davitan blogissa oli ihan äskettäin tämän piirakan ohje, jota kokeiltiin meillä välittömästi.

Aineet:

pohja:

 

  • 100 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • ½ dl kylmää vettä

muut aineet:

sinappi

 

  • 2 rkl Dijon-sinappia
  • 1 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1½ dl emmental-juustoraastetta (tai siivuja pohjan peitoksi 4-6)
  • kypsiä tomaatteja siivutettuna
  • timjamia (oreganoa)
  • suolaa, mustapippuria myllystä
  • (mustia oliiveja)

 

  1. Laita uuni lämpiämään n. 180°.
  2. Nypi rasva ja jauhot, joihin suola on lisätty, murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina jauhoja apuna käyttäen laakean vuoan ( Ø n. 28 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla. Esipaista pohjaa uunissa n. 10 min  ja anna sen hiukan jäähtyä.
  3. Levitä pohjalle ruokalusikkaa apuna käyttäen sinappi, levitä samoin oliiviöljy
  4. ripottele juustoraaste (tai levitä juustosiivut)
  5. Levitä lopuksi juuston päälle tomaattiviipaleet. Aloita keskeltä ja sijoita tomaatit ympyrämuotoon hiukan limittäin, kunnes pohja on täynnä.
  6. Suolaa ja pippuroi ja mausta timjamilla. (Laita myös oliiveja koristeeksi, jos haluat)
  7. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes taikinan reunus on kullanruskeaa ja juusto kuplii hellästi.oliivit

 

 

 

Alkuperäiseen reseptiin tein vain hiukan säätöä. juuston ja tomaatin määrää lisäsin ja sanoisin, että jos ei ole tottunut käyttämään ranskalaista sinappia, sen määrä kannattaa aluksi vähentää puoleen eli yhteen rkl. 

herkkupala

Thank you so much for this recipe, Ilana-Davita! The Pie was so delicious that it is without questions one of my favourites from now on.

Kantarellisoppaa ja hasselpähkinä-omenasämpylöitä

Sunnuntaina laitoin sämpylätaikinan nousemaan ja otin pakastimesta pussillisen kantarelleja sulamaan, kun lähdimme tuulettamaan kameraa Siilinkarille ja kaupungille. Soppaa ja lämpöisiä sämpylöitä ulkoilun päälle, mikäs sen mukavampaa.

Hasselpähkinä-omenasämpylät
aineet:
  • 2 ½ dl vettäpahkinasampylat
  • 2 ½ dl piimää
  • 25 g tuorehiivaa (t. 1 pss kuivahiivaa) 
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • (1 tl kanelia)
  • 80 g (= 1 pss) hasselpähkinärouhetta
  • 1 keskikokoinen  kuorittu omena raastettuna
  • n. 10 dl hiivaleipäjauhoja
  • 1-2 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl extra virgin oliiviöljyä

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen murennettu hiiva. Lisää mukaan hunaja, suola, kaneli, öljy ja omenaraaste. (Itse raastoin omenan suoraan päältä  kulhoon.) Pähkinärouheen voi sekoittaa valmiiksi jauhoihin, jos haluaa, minä sekoitin nesteeseen ensin 4 dl hiivaleipäjauhoja ja kaadoin pähkinärouheen seuraavaksi kulhoon. Jauhoja lisää ja kunnollista alustusta, kunnes taikina irtoaa kuta kuinkin kulhon reunoilta, mutta ei ole vielä liian kovaa. Yleensä ei kannata leivän/sämpylän teossa liian tarkasti seurata jauhomääriä, sillä niiden kosteuspitoisuus vaihtelee. Taikinan valmistumista tarkkailemalla oppii nopeasti, milloin se on sopivan löysää/kimmoisaa. Ripsauta taikinan päälle kulhoon hiukan vehnäjauhoja, peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Nostata lämpöisessä, jos haluat leipoa nopeasti ja vältä sitä lämpöä, jos haluat käydä vaikka ulkona välillä. Ihan nyrkkisääntöjä, tämä. Vaivaa kohonnut taikina jauhotetulla leivinpöydällä hyvin. tee sämpylät  (n. 20 kpl), peitä taas liinalla ja anna kohota. Uuni 225° (kiertoilma 200°) 10-15 minuuttia. Alkuperäinen ohje: KK 3/2009. Omani on muunneltu kaapissa olevien aineiden mukaan.

Kantarellisoppa

kantarelli-vihanneskeittoAineet:

  • n 2 dl pakastettuja kantarelleja
  • 1 pkt (160g) Savupoikien englannin pekonia 
  • 3 isoa sipulia
  • 5 valkosipulinkynttä
  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 4 suurta porkkanaa
  • paketti chevreä (kuorettomia valmiita pehmeitä kiekkoja, tarkistan nimen)
  • suolaa, pippuria
  • 3 tl savustettua paprikajauhetta (Mas Portell)
  • timjamia
  • voita
  • vettä
  • 1 dl kuohukermaa
  • ruukku lehtipersiljaa

Paloittele pekoni,pilko sipulit isohkoiksi lohkoiksi, murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella ja paloittele. Kuutioi kesäkurpitsa ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Haihduta sienistä kuivan keittopadan pohjalla hiukan nestettä pois, lisää pekoni ja anna hetken lämmetä, ei niinkään kuivaa karrelle. Hiukan voita lisäksi padan pohjalle ja lisää vihannekset mukaan saamaan hiukan väriä. Paprikajauho myös tässä vaiheessa, toimii rasvan kanssa paahtuessaan parhaiten. Suola, pippuri ja timjami sekaan myös ja kiehuvaa vettä sen verran, että aineet nippa nappa peittyvät. Murenna sekaan myös vuohenjuusto. Anna kypsyä ja hautua miedolla lämmöllä, kunnes vihannekset ovat kypsiä ja pehmeitä, ei haittaa, vaikka sipulit ja kesäkurpitsat hajoaisivat sekoittaessa saostamaan soppaa. (Paistoin sämpylät keiton kypsyessä). Puoli tuntia hellalla minimi. Lisää sekaan kerma ja hakattu persilja ja tarkista maku.

Nauti!

soppa-ja-sampyla

PS. Lahjomattoman lapsiraadin arvio: Soppa on hyvää, äiti, on nää sämpylätkin. Maistuu kyllä enempi pullalta!

 Syy: kaneli. Tein eilen jo toisen kerran näitä sämpylöitä. Jätin kanelin pois, ja koska kotona ei ollutkaan hasselpähkinärouhetta, laitoin mantelirouhetta sen sijaan. Toimii. Mikähän tuossa kanelissa oikein on, suomalaiseen makuun kyllä menee heti makean evään puolelle.

Vapaapäivän aikataulu

maanantaina, 12.1.

klo

6.25      Herätys. Liian aikaisin….. Ylös parin torkutuksen jälkeen. Pimeydessä hoippuen isoveljeä hellästi ylös kyöräämään. Menee kahdeksaksi kouluun. Kompuroin alakertaan. Puurokattilaa hellalle, kahvia. Paljon, paljon vahvaa kahvia! Hellä ääneni muuttuu joka-aamuiseen tapaan aina kireämmäksi, kun ei tulevaisuuden toivosta kuulu alakertaan huokaustakaan huuteluistani huolimatta. Stressikäyrä nousee, bussipysäkille on ehdittävä. Y-L-Ö-S ja hereille ja puurolle ja pesulle ja kouluun, hyvä herra!

7.25  Yksi on matkalla kouluun ja kaksi muutakin takkutukkaa on jo lusikoinut kaurapuuron ääntään kohti ja tuijottaa lastenohjelmia yläkerran töllöstä. Tyhjennän kuivausrummun, jonka olin ajastanut illalla aamuksi. Käyn samalla aamupesulla ja vetäisen teepaitaa ja jotain verkkaria päälleni, pianonvirittäjä tulossa kahdeksan korvilla. Haukotuttaa… Tyhjennän pianon päältä nuotit ja lampun ja kynttilät ja mitä ihmettä siellä onkin ja pyyhin sen päältä (ja joka paikasta) pölyt. Joku iivareista on onneksi hakenut aamulehden. Lisää kahvia!!!

8.15 Virittäjä saapuu ja koira saa hepulin, syö virittäjää iloissaan, kauan kadoksissa ollutta ystävää! Anna mun kaikki kestää. Paikka-ja-istu-ja-irti-ja-noh! Työnnän koira-kullan saunaan ja läimään oven sivistyneesti kiinni. Täällä se piano on! Kaksoset istuvat hetkeksi ennen kouluun lähtöä lumoutuneina tuijottamaan, kun ammattimies avaa pianon ja työntää vihreää ja punaista huopanauhaa kielien väliin.

viritys-8.30 Tuplailo lähtee kouluun. (kaverinsa soitti ovikelloa ja eläin sai haukkukohtauksen…) Laitan italialaistyyppisen hiivaleivän juuren muhimaan tiskipöydälle:

 

  • 25 g tuoretta hiivaa (laitoin ½ pss kuivahiivaa)
  • ½ l kylmää vettä
  • 4 dl durumvehnäjauhoja

Murenna hiiva viileään veteen, sekoita joukkoon durumit ja anna juuritaikinan tekeytyä pöydällä vähintään tunnin ajan.

9.30 Pyykit on viikattu ja hyllyissä. Otan pari kuvaa kita aukisesta pianosta ja jätän taas virittäjän työhönsä. Menen yläkertaan tekemään kovasti laiminlyömiäni gumminauha- ja tasapainolautaharjotteita. Nilkka ei ole suostunut täyteen liikerataansa sitten syyskuun, kanittaa vastaan, kun sen yrittää ojentaa. Haluaisi vaan jäykistellä 90° kulmassa. Joku nyrjähdys ja muljahdus syksyllä töissä. Lahjomaton magneettikuva, jonka akillesjänteeni leikannut luotto-ortopedini tulkitsi, näytti, että ehjä on. Aha. Vaan kun ei tönkkökäpälä taivu? Fysikaalisessa on nyt jumpattu pari kertaa. Sieltä kotihoito-ohjeet ja hyvät neuvot. Yksi-kaksi-kolme—-kakskymmentä-tauko. ja uudestaan sama. ja taas. Voiko olla mitään tylsempää, ikävämpää ja sanoinko jo että tylsempää? En käy kuntosalillakaan, kun muutun häiriintyneeksi  aivokääpiöksi sillä sekunnilla, kun pitää alkaa laskea: yy-kaa-koo-nee—kakskymmentä–ja–sata-tauko.

plim-plim

10.15  Virittäjä poistuu ja jo pitkään kupla otsassa minua tuijotellut Sniffa pääsee lenkille. Näitä ilmoja, ääh. Antakaa talvi takaisin! Liikaa koiria tulee vastaan suhteessa vesikerroksen peittämän jäähän, jota pitkin uhkarohkeasti kuljemme koira iloisesti loikkien ja minä liukuen perässä. Missä ne piikkejä sisältävät kumiläpyskät ovat silloin, kun niitä tarvitsisi? Eivät ainakaan koristamassa kengänpohjia.

10.50 Se juuritaikina! Ja jos vähän aamiaista sen gallonan kahvia lisäksi? Tajuan, etten ehdi leipoa leipiä ohjeen aikataulussa. Tulee sitten enemmän vaan slowta, tulee tuplaslow tai potenssiin kaksi, ainakin.

Lisää juuritaikina sekaan:

 

  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl (t. enemmän) kauraleseitä
  • 1 dl neitsytoliiviöljyä
  • 5-6 dl hiivaleipäjauhoja

 

Alusta taikinaa voimallisesti (koneella) ainakin 10 minuuttia. Anna taikinan  kohota vähintään tunnin ajan liinalla peitettynä. (minulla nousi sitten 2 ½ tuntia, eikä haitannut mitään)

11.30 Pari munaa pannussa kokkeliksi, ne äkkiä nassuun ja kaupunkiin! Toivottavasti löytyy parkkipaikka. Sen sisäänkäynnin vierestä tietenkin.

12.00 Fysikaaliseni ulko-ovikin saa minut hyvälle tuulelle. Toisella puolella lukee isolla  ”verä” ja toisella ”tönää”. Umpitamperelaista.

13.30 Maitokaupan kautta kotona taas. Ei tullut parkkisakkoa, onneksi, vaikka kolikot eivät riittäneetkään koko fysikaalisaikaan. Miksei mittari huoli 10-senttisiä?

Leivän kimppuun:

Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä. Jaa taikina kahteen osaan ja veivaa ne ”limpuiksi”.  (Voit vaivata leipiin myös esim. silputtua oliivia, yrttejä, mm. rosmariinia, timjamia, aurinkokuivattua tomaattia tai vaikka rouhittuja saksanpähkinöitä). Viillä pintaan terävällä veitsellä ristikko ja anna taas kohota leivinliinan alla. Ruiski kylmää vettä suihkepullosta leiville  ja paista 200° uunissa n. puoli tuntia. Uuniin voi suihkuttaa paistamisen aikanakin vettä, vesihöyry tekee leipiin rapean kuoren. Jäähdytä leipiä ritilällä ilman peittoa.

hiivaleivat

14.30 Tuplailo kotiutuu koulusta ja toinen, se vuorossa oleva, vie koiran lenkille. Tammikuun sateeseen, niin on taas kiva ilma. Tekevät läksyjä  nopsasti, samoin soittoläksyjä ja nuuhkivat uunista tulevaa leiväntuoksua. Välipalaa: minulle maustamatonta jugurttia sokeroimattomalla Mummun omenasoseella. Pilkon ison sipulin ja paistan pannulla aamulla pakastimesta siepattua lampaan-ja hirvenjauhelihaa. Taitaa olla n. kilo yhteensä. Sipulit sekaan ja mausteita. Pesen ison kasan perunoita, kuorin ja viipaloin. Voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunaa-jauhelihamössöä-perunaa-jauhelihamössöä ja viimeiseksi perunakerros. Munamaito 3:lla munalla ja voinokareita. Peruna-jauhelihalaatikko  leipien jäljiltä valmiiksi lämpöiseen uuniin (kiertoilma 150°).

15.40 (10 min. myöhässä) Kaksoset nuotteineen kyytiin ja kaupunkiin soittotunnille. Isoveli on tallustellut samaan paikkaan teoriatunnilleen suoraan koulusta.

16.05 Odotushuoneessa on pleikka, jota soittovuoroaan odottava soittaja pelaa. Ääni on hiljaisella, ettei viereiseen luokkaan kuulu pelin mekastus, eristys on aika kehno. Minulla on kirja mukanani, mutten saa silmäni verkkokalvolle edes yhtä lausetta, kun nukahdan epämukavaan tuoliini pää ikkunalautaa vasten. On siinä kyllä pehmeä nalle välissä. Miellyttävä odotustila, toden totta! Krooh-pyyh!

17.15 Autossa taas, mukana kaikki pojatkin. Kiire! Maanantaisin on tuplailon puolikkaalla partio klo 18. Sitä ennen on syötävä jotain. Olen jo oppinut puikkelehtimaan Pyynikin torin kautta, vältän pahimmat pullonkaulat, sellaiset, mistä ei pääse sivukadulta pelkän kolmion takaa ruuhkavirtaan. Nyt on joka sekunti kullan arvoinen.

17.35  Laatikko on ollut uunissa kaksi tuntia kansi päällä. Hyvää, mutta kuumaa, eikä tuplailon puolikas saa nopeasti sitä syötyä ja partiohuivi ja suorituskirjakin ovat hukassa joululoman jäljiltä. hohhoijjaa.

17.55 Vien partiolaisen autolla kokoukseensa. Ei tässä kauaa mene, kun on taas pyöräkelit, onneksi. Vartionjohtaja ajaa omaan kotiinsa meidän ohitsemme, joten lapsi saa kyydin kotiin. 

18.05 Laatikko, oltuaan koko paistoaikansa uunissa kansi päällä, on tuupannut rasvaiset mehunsa käryämään uunin pohjalle. Nyt en kyllä pese enää mitään! Tiskikoneen lataan, laitan sen töihin ja putsaan pöydän. Tietokone?  Ei vaan jaksa nyt, sohvannurkka kutsuu. Katson kotona olevan kaksosen kanssa  ”Happy Feet”-piirrettyä .  S-marketista 7.95 €. Ensimmäistä kertaa lapsi suostuu alkuperäisiin ääniin suomalaisilla teksteillä. Yleensä aina katsotaan dupattuina. Uusi suosikki minulle (Kiitos Meri-mjuuli!).

20.30 Poikien iltasuihkut ja iltapalat. Hiivaleipä tekee kauppaansa.

21.00 Koiran kanssa liukumaan sateisille jääteille. Piikkiläpyskät kiinnitettyinä kengänpohjiin, huom! Kaikki katsottavat ohjelmat samana iltana? Täydelliset naiset, Californication ja Weeds putkeen, uutuudet Life ja Fringe. Ja Batman on tallennettava välttämättä subilta pojille. Teeveetön elämä voisi olla helpompaa?

Loppuilta teemukin kanssa nenä kiinni töllössä, milloin ei silmä lurpahtanut kiinni. Taidan haluta äkkiä töihin lepäämään…