Aihearkisto: ihmiset

Tuulien mukana

Alexan keula

Tuplailon puolikkaani on ollut innokas partiolainen jo kolme vuotta. Toinen lopetti yhden talven jälkeen ja mankui itsensä nyt takaisin kaksoisveljensä suureksi mieliharmiksi. Kesän kohokohta tälle Salama Seeprat- seikkailijaryhmälle oli varmasti viime talvena jo alustavasti suunniteltu kahden yön purjehdusreissu Näsijärvellä. Homma toteutui yhden seikkailijan isän ja isoisän veneillä s/y Alexa ja s/y Shanna. 8 poikaa + vartionjohtaja ja kipparit! Lähdön ehtona oli, ettei tuuli saa olla yli 10 m/s.  Viime perjantaina lähtivät ja pääsivät kyllä lauantaina kunnolla tuulten makuun; puhallusta oli 12-13m/s. Ensin kuulemma pelotti, sitten vaan jännitti ja lopuksi  olivat ilmoittaneet, että kyyti voitti Särkänniemen laitteet 6-0!  -Klikkaa gallerian kuvat auki-

PS. Miksen mää päässy…

valkoiset

Kerran kesässä

Viikonloppu Lahdessa serkkujen syntymäpäivillä. Vielä sunnuntaina aamutuimaan kuudelta taivas kaatoi vettä niskaan saavilla niin voimaperäisesti, että siihen heräsin minäkin korvatulpista huolimatta, mutta niin kuin aina ennenkin, aurinko paistoi Vesijärven rannalla poliisien majalla. Eilen myöhään, kun ajelimme kotiin, muistelin, että näitä juhlia on pidetty jo pitkälti toistakymmentä vuotta, omatkin kaksoseni osallistuivat ensimmäisiinsä jo ollessaan vielä vatsassani sykkyröinä. Entisiä vaippahousuja, joita sittemmin vahdittiin menemästä veteen hukkumaan on täysi-ikäistynyt. Mihin tämä aika oikein livistää? Mutta suvusta ja ystävistä eivät vaipalliset vahdittavat näköjään lopu.

vesiraja

Mölkkyä ja petankkia pelataan myös joka kerta, iällä ei väliä, peli alkaa!

siniset farkut

Vesipedot serkut

uimarit

Koiraystäviä unohtamatta

Ruka ja Nero

Kakunjämät

kakunjämät

Ensi kesänä lapset ovat taas vuoden vanhempia, mutta maisema on sama ja aurinko se vaan paistaa!

purjevene