Miksi me vietämme itsenäisyyspäivää vuodesta toiseen yhtä ilottomasti? Kaikki vakavoituvat, katsotaan telkkarista sotilasparaatia, kuunnellaan vakavina ja hartaina juhlissa isänmaallista (mies)kuorolaulua ja pitkäpiimäisiä puheita. Jos siis kotoa ylipäätään poistutaan. Muistellaan toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia ja alkuillasta istutaan vahtimassa töllöstä, kun jotkut ovat menossa juhliin. Poltetaan kahta kynttilää, joiden symbolisen arvon toki ymmärrän. Koko Suomi on kiinni. Juhlako? Pönäkkää, niin pönäkkää. Vähän reippaampaa ja iloisempaa ja rennompaa juhlimista kaipaan, olemme sentään jo 2000-luvulla.
Ja heille, jotka mahdollisesti pahastuvat ja haluavat viettää itsenäisyyspäivänsä kuten aina ennenkin, sanon, että tehkää niin. Minulla on kuitenkin oikeus mielipiteeseeni, elänhän itsenäisessä Suomessa, jossa on perustuslain kahdennessatoista pykälässä turvattu sananvapaus. Kauan eläköön Suomi!
Minulle juhannus on alkukesän juhla. Sen jälkeen uimavedet lämpiävät, hyttysiin melkein tottuu, metsästä ja pelloilta alkaa saada satoa. Kuinkakohan monena vuonna syyskuussakin on ollut lämmintä ja mukavaa, en muista. Mutta mikäs, meillä kaikilla on omat omituisuutemme. Elän tässä ja nyt, en vielä kaiva syksyistä puolukkapiiraan ohjetta esiin, enkä ainakaan haikaile joulukuusen perään. Kesä ei lopu juhannukseen, se vasta alkaa.
Toivon teille kaikille oikein mukavaa ja rentoa juhannusta, missä sitten olettekin!
Rakas kotikaupunkini Tampere täytti virallisesti 230 vuotta viime torstaina 1.10. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779 ja ensimmäinen Tampereen päivä järjestettiin vuonna 1955. Pirskeitä on vietetty kaikenmoisin seremonioin ja tapahtumin koko viikonlopun yli.
Me olimme eilen sunnuntaina, Tampereen päivänä, tuplailoni vartion kanssa leffassa katsomassa kolmiulotteisesti uusinta Disneyn piirrettyä, Up – kohti korkeuksia. 3D kakkulat omien silmälasien päällä ja kuuset korvissa! Kyyllä! Otin korvatulpat leffaan mukaan! Kolme päivää päässäni hirmumyrskynä riehunut migreeni, joka juuri oli laantunut enää pieniksi aalloiksi olisi saattanut aktivoitua uudestaan mokomassa metelissä, kuulin kaiken vallan erinomaisesti korvakuusistani huolimatta. Mutta miksi i-h-m-e-e-s-s-ä äänitason pitää olla elokuvissa niin helskatun kovalla? Onko leffoissa tehty melumittauksia? Liian kovalla, sanon minä, kuulo voi vaurioitua ja se on ihan totta. Muuten nautin tästä piirretystä pläjäyksestä kovasti, lapsenmielinen kun olen.
Nythän on myös tullut Suomessakin vihdoin ensi-iltaansa kuin meille ruokafriikeille ja bloggaajille suorastaan räätälöity ja tehtailtu Julie & Julia
Voi, kuinka mä olen sitä odottanut! Olen käynyt kesän mittaan nuuskimassa Julie Powellin blogia The Julie/Julia Project , joka sivumennen sanoen on minusta 2000-luvun blogiksi kovin aneeminen ulkomuodoltaan, ei ainuttakaan kuvaa edes. Mutta minä olenkin suomalainen. Miksi tästä Julien blogiprojektista kokata Julia Childin ja parin muun tekijän kokoama amerikkalaisten keittoraamattu ’Mastering the Art of French Cooking’ kannesta kanteen ohje ohjeelta vuodessa tulikin niin suosittu? Tämän tajutakseen täytyy ymmärtää, että Julia Child on superjulkkis Amerikassa, tv-kokkien esi-äiti, jenkkien Patakakkonen, Jaakko Kolmonen ja Mysi Lahtinen samassa paketissa ja ties mitä kaikkea, hänet tunnetaan rapakon takana niin hyvin! Ja he myös tuntevat jenkeissä hänen tuotantonsa. (Ostin aika hiljattain tuon keittokirjan suomalaisen version, Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Nyt niitä saa kirjakaupoista, kiitos elokuvan 😉 ) Julia Child on ikoni! Ja Meryl Streep näyttelee häntä lähes täydellisesti, imitoi äänenkin, katsokaa vaikka tämä videopätkä:
Pakko laittaa vielä yksi pätkä täti Julian legendaarisista kokkiohjelmista:
Loppu onkin sitten oikean bloggaaja Julien kohdalta tarua ihmeellisempää, hänen kokkikokeilunsa ovat päätyneet Hollywoodin unelmatehtaaseen ja siellä elokuvaksi. Julien ei varmaankaan tarvitse enää olla konttorirottana New Yorkissa, eikä kokata pikku kaksion tiskikoneettomassa keittiössä unelmaruokia. Hän on nykyisin täyspäiväinen kirjailija ja hyvä niin, kaikki onni hänelle ja rikkaudet ja kuuluisuus suotakoon!
Ps. Milloinkahan mä ehdin nähdä tämän kiihkeästi odottamani leffan, se on vielä arvoitus…
Viikonloppu Lahdessa serkkujen syntymäpäivillä. Vielä sunnuntaina aamutuimaan kuudelta taivas kaatoi vettä niskaan saavilla niin voimaperäisesti, että siihen heräsin minäkin korvatulpista huolimatta, mutta niin kuin aina ennenkin, aurinko paistoi Vesijärven rannalla poliisien majalla. Eilen myöhään, kun ajelimme kotiin, muistelin, että näitä juhlia on pidetty jo pitkälti toistakymmentä vuotta, omatkin kaksoseni osallistuivat ensimmäisiinsä jo ollessaan vielä vatsassani sykkyröinä. Entisiä vaippahousuja, joita sittemmin vahdittiin menemästä veteen hukkumaan on täysi-ikäistynyt. Mihin tämä aika oikein livistää? Mutta suvusta ja ystävistä eivät vaipalliset vahdittavat näköjään lopu.
Mölkkyä ja petankkia pelataan myös joka kerta, iällä ei väliä, peli alkaa!
Vesipedot serkut
Koiraystäviä unohtamatta
Kakunjämät
Ensi kesänä lapset ovat taas vuoden vanhempia, mutta maisema on sama ja aurinko se vaan paistaa!
Pidän itseäni vieläkin uutena bloggaajana. Bloggerissa aloitin säännöllisen jutun ja kuvan suoltamisen syksyllä 2007 ja wp:n puolelle vaihdoin joskus viime maaliskuussa huhtikuun lopussa, että niin vähän aikaa siitä vasta on. Mitään kummallisempaa vuoden tilinpäätöstä en ainakaan nyt ehdi tehdä, en oikeasta elämästä enkä blogielämästäkään. Nyt vaan on olo jotenkin tyhjä, johtuu varmaan tuosta joulukalenterista. Mietintämyssy päässä täällä pähkin, että mitäs mä nyt keksisin. 😉 Eiköhän tämä tästä. Semmoista jos ehtisi tonkia, että millä hakusanoilla esim. Melukylään tullaan, niillä aina välillä ilahdutan itseäni. Vai mitä sanotte esim. tästä: ’lapuan patruunatehtaan valokuvat’? tai tästä: ’ seksikäs joulukalenteri’? Nyt kuitenkin haluan vain sanoa: Jatketaan bloggailua, pysytään iloisina ja terveinä. Kaikkea hyvää kaikille!
Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, meillä on ollut mukavaa!
Merkintöjä Melukylästä 
