Avainsana-arkisto: remontti

Krisu-design: eteisen portaat

Muutosta tähän kotiin on kuusi vuotta. Olen kuusi vuotta inhonnut meidän mäntyisiä portaita. Kuusi vuotta katselin edellisen asukkaan lapsiportin poiston jälkeisiä reikien paklauskohtia seinissä, sekä portaiden ylä- että alapäässä. Kuusi vuotta odotin maalia seiniin ja portaisiin. Tämä jos mikä lisää kärsivällisyyttä. Hommaan meni exältä ennen juhannusta vajaa viikko, tiistaista lauantaihin. Apuna Isoveli, joka hioi portaat, Mies, joka pitkänä laitteli lamppuja ym, sekä minä autokuskina ja tavaranhankkijana. Katsokaa:

ennen

Tähän väliin ruman koiraportin ensimmäinen pikahätäversio alla. Yllä ennen-kuvassa viritelty toinen versio koiraportti-aiheesta. Jos mahdollista vielä hirveämpi viritys kuin ensimmäinen, mutta ehdottomasti helppokäyttöisempi, saranoitu ja lukkoon salvattava malli.

*

riisuttu

hahmottuu

hahmottuu lisää, uudet lamput jo paikoillaan

alas. huomatkaa vauhtiraidat oikealla seinässä ja valo uuden kaiteen alla.

jälkeen, siis valmis!

 Harmaata ja valkoista maalia, harmaata stopparinauhaa sekä pensseleitä ja muita rensseleitä (K-Rauta), kaide, uusi sirompi ja pidempi tukipylväs ja muita rimoja (Puutoimi), pari – energiaa säästävää – lamppua ja led-valonauhaa (Bauhaus). Oven viereen kaksi tauluhyllyä (Ikea) avaimille ja aurinkolaseille, kolme valokuvakehystä (Ikea) mummun lähettämille isoille luonto-aiheisille korteille. Harmaat seinät –idea lähti ulko-oven edessä olevasta harmaasta kivilattiasta. Harmaata myös eteisen liukuovisessa Inaria-kaapistossa. Toinen lampuista on harmaa-valkoinen ja toinen täysin valkoinen. Vanhat matotkin istuvat kokonaisuuteen kuin valetut, samoten vanha valkoinen Sovella-naulakko. Ja Timi sopii aina kaikkeen. Olen erittäin, erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

Timikään ei tarvitse enää porttia, on toipunut lievästä toispuoleisesta halvauksestaan hienosti. Huteruutta huomaa vain liukkaalla alustalla.

Neljä vuotta, volume 2

Heinäkuussa jo kirjoittelin ikuisuusprojektista, joka saatiin kuin saatiinkin päätökseen paria päivää ennen pojan rippijuhlia 1.8. Tältä siellä nyt sitten näyttää:

Mulla ei oikein ole mitään lisättävää tähän. Paitsi sen kerron, vaikkei kukaan kysynytkään, että tuo mun wc-paperiteline on sitten oikea design-tuote, toin sen Amsterdamista. Eksyin Prinzengrachtin varrella sijaitsevaan design-kauppaan sadekuuroa pitelemään. Oli siellä myynnissä Harri Koskisen Block-lamppukin, mutta sehän mulla on ollut jo vuosia, heh!  Tämä vaan tiedoksi, kun tuota vessaa rakennettiin vanhoilla kaakeleilla ja itse rakennetuilla ja öljytyillä tammihyllyillä eikä uutta lavuaariakaan edes ostettu. Että on sentään arvokas teline paperille, tais maksaa ihan kympin! 😀

Neljä vuotta, volume 1

Neljä vuotta sitten kesäkuun alussa muutimme tähän kotiin. Jotain remonttia tehtiin, ainakin päätellen siitä lainasummasta, jonka remppaan sain asuntolainan päälle, ja jota nyt koko ajan maksetaan pois. Fiksattiin keittiötä, ostettiin kylmälaitteita, kuivausrumpu ja -kaappi, tapiseerattiin yläkertaa ja laitettiin sinne parkettikin. Mööbleeraustakin harrastettiin. Ja ostettiin yläkerran pikkuvessaan kaakelit. Pukkilan vesivärimäisesti värjätyt, akvarellit. Suostuin keltaiseen, koska Mies perusteli halunsa kovin kauniisti, halusi auringon paistavan (kakalla?), ja koska itsekin olin valinnut yläkertaan haaleaa keltaista tapetteihin. (Tapettien sävy muuten osui nappiin, talvella lumi peittää kattoikkunat, eikä lievä lämmin sävy seinissä tee pahaa hämärän hyssyssä).

Ja sitten ne kaakelipaketit muuttivat yläkerran vaatehuoneen lattialle. Neljäksi vuodeksi. Taidan tietämättäni olla aika kärsivällinen ihminen. Neljän vuoden aikana olen oppinut vihaamaan syvästi noita painavia, pölyä kerääviä kenkien paikanviejiä. Vaikea käsittää, että koppiin kooltaan 3m x 1m tarvitaan niin järjetön määrä kaakeleita, pakettitolkulla! Rempan viivästymiseen on monta syytä, eikä vähäisin ollut jääräpäinen haluni saada sinne seinäpytty. Idon seinäpytty maksaa n. 300€. Mutta hinta on vain pytyn. Välttämätön seinäteline, kansi, painonapit, ym. kaikki maksaa siihen päälle ja paljon, kokonaishinta vaikka miten sen laskisi nousee yli kahdeksansadan euron aina tuhanteen euroon asti!

Talvella ja keväällä uhkailin Miestä. Sanoin, ettei aurinko kohta enää pyttyyn paista, kaakelimuoti muuttuu ja minä haluan uudet kaakelit pikkuvessaan. Erilaiset!

Juttelin myös asiasta exälle, joka oli aikoinaan luvannut sen rempan tehdä, että josko viimein silläkin olisi aikaa tehdä homma loppuun ja saa laittaa jalallansa keikkuvan pytyn, halvempihan se, ja paljon. Ex sanoi, että tehdään se nyt ja mene Bauhausiin katsomaan, siellä on ruotsalainen Hafa-merkkinen seinäpytty tarjouksessa 299. Epäilin hintaa, mutta tarkistuskäynti kannatti: koko seinäpeli tärkeine tykötarpeineen -ihan totta- vain 299€ ! Ilon päivä! Eikä kukaan enää tiennyt neljän vuoden jälkeen, miten kaakelit oli ollut ajatus seinille levitellä. Asiasta jotain tietäviä kuitteja tai värimääristä kertovia tilauslistojakaan ei löytynyt. Ovat varmasti hukkuneet siihen jemma-nimiseen paikkaan, minähän en heitä mitään pois.

Ex tekee hommia muutaman päivän viikossa, että ei ihan viikossa valmistu, mutta nyt on jo niin loppusuoralla vuosien odotus, että ei haittaa! Enkä minä, kärsimätön kun nyt kuitenkin olen, jaksa enää pidätellä näitä ihmeen ihania vessakuvia piilossa. Laitan sitten loppupostauksen, kun on tosi valmista ja poksautan vielä putelin kuohuvaa juhlan kunniaksi!

Harmi, että tajusin alkaa ottaa kuvia vasta, kun kiinteät kalusteet oli jo irrotettu. Ja kirkkaansininen lattiamuovi revitty irti. Onneksi tyylikäs muovitapetti on vielä paikallaan 😉 Kuvat 28.6.

Vesieristystä ja gyproc-levyjä. Isännöitsijän kesälomasijainen kävi tarkastamassa ja hienot paperit täytettiin että kuinka paljon ja minkämerkkistä mönjää ja montako kerrosta levitettiin. Onneksi alotettiin ennen lain muuttumista 1.7. Kuvat 30.6.

Kuraa seinään ja kaakelia kiinni. Kaakelit jakautuivat kokonaisina ilman reunapalojen pilkkomista pitkille seinille niin, että ex sanoi, että nyt kävi niin hyvä säkä, että on tehtävä lottorivi. Seinäteline pytylle, katsokaa, oooo! Teline tarvitsi n. 23 cm syvän kolon, ja tuossa oli ilmatteeksi 28 cm kolo. Kuvat 9.7.

Seinätelineen eteen on tehty feikkiseinä. Painonapin taakse pääsee kurkkimaan ja laittamaan vesihanan kiinni, jos on tarpeen. Ja tuohon koloon laitetaan hyllyjä. Feikkiseinän ’kansi’ jätetään kiinnittämättä. Kuva 14.7.

Tähän pisteeseen saatettu 15.7. Kaakelit saumattu ja ensimmäinen ikävä takapakki koettu. Pytty paikoilleen ja ex koeistui. Vaikka ei havaita minkään osan liikkuvan tai antavan periksi, niin kuitenkin tapahtuu. Valeseinä ja teline antavat sen muutaman millin periksi pytyn alta niin, että istumisen seurauksena kaakelit halkeavat, kräks! Ja putoavat. Ex avaa seinää ja tukee sen raakalaudoilla liikkumattomaksi. (Kuulostaa helpolta, mutta puoli päivää siihen vähintään meni). Keltaisia kaakeleita on jäljellä tasan kaksi, valkoisia sen sijaan on hyvin jäljellä. Pytyn alle tulee siis valkoisia kaakeleita. Ei haittaa ainakaan minua. Isoveljen homma pyyhkiä kuivalla isolla rätillä saumauslaastin rippeet kaikkialta seinistä tänä viikonloppuna. Aamuruhkan sattuessa pyttyä sopii jo käyttää. Kunhan menee alas pesemään kätensä sen jälkeen. Ovikaan ei vielä ole paikoillaan, että hyvin sosiaalista ruuhkapuuhaa ja jakamista, lori-lori!

PS. Osaakohan kukaan arvata, miksi minä – kolmen pojan ja yhden miehen kanssa elävä nainen – halusin niin kovasti juuri seinävessan?