Marraskuun ruokahaaste

2008 marraskuu 1
by Krisu

Kulinaarimurulan järjestämän lokakuun ruokahaasteen voitto tuli Melukylään! Olen niin iloinen, etten tahdo nahoissani pysyä, kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos kaikille, jotka äänestitte Sesonkisilakkani korkeimmalle palkintopallille. Mahtoiko olla ensimmäinen kerta, kun voitto menee puhtaasti ruokablogien ulkopuolelle? 

Kiitän myös muita kisaan osallistuneita, hyviä reseptejä kaikki. :)

Voittajana tehtäväni on nyt julistaa marraskuun teema ja kisan säännöt. Säännöt ovat kuta kuinkin entiset, mutta teema onkin jo kinkkisempi juttu. Kaikista päässäni risteilevistä haja-ajatuksista päädyin tähän:

Lammas!

…on marraskuun ruokahaasteena. Saa toki olla ulkomaillakin tuotettua päkää.

Itse olen syömisessä ja ruoanlaitossa hyvin pitkälle sesonkiajattelija lisäksi pidän myös lähituotetun ruoan hyväksikäyttämistä parempana kuin kaukaa maailman ääristä lennätetyn syömistä. (Esimerkiksi tavallinen halpa kaali ja hapankaali sisältävät monin verroin enemmän C-vitamiinia kuin tänne tuodut appelsiinit. Kuitenkin me miellämme sitrukset aivan järjettömän C-vitamiinipitoisiksi. Kyllä mainos vaan on poikaa!) 

Olen onnekas, asuimme vajaa 10 vuoden jakson ‘maalla’ 25 km päässä Treen keskustasta. Olemme nähneet keväisen karitsoinnin sekä ruokkineet lampaita kesällä läheisellä niityllä. Oma ‘paistimme’ oli aina seassa, hah! Loin monta hyvää suhdetta lihan- ja mm. hunajantuottajiin, jotka eivät ole katkenneet. Aina marraskuun aikana odotan soittoa:” Otatko lampaan?” Ja minähän otan, kokonaisen. Valmiksi paloiteltuna, vacuumeissa, taatusti keväinen karitsa, kilohinta läpeensä sama koko päkällä. Jos joku sanoo minulle, että lammas maistuu villasukalle, niin yleensä vastaan, etten ole ikinä maistanut villasukkaa, enkä tiedä miltä se maistuu, mutta tiedän, miltä maistuu hyvä lammas.

 

Osallistuminen

Haasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt (blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi). Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi.

Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.

Haasteruoka tulee postata 1.-25.11.2008 välisenä aikana.

Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL tämän jutun kommenttilootaan tai sähköpostitse osotteeseen  s-posti  (kaikki kirjaimet tietysti pienellä.)

Ilmoittautuminen päättyy 25.11.20008 klo 24.00, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani.

Marraskuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.

Äänestys
Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan 26.11.2008, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.

Äänestysaika päättyy 29.11.2008.

Jos äänestysajan päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsen voittajan näiden postausten joukosta korkeimman omakätisesti julistamalla itseni juuri nyt kisan ylimmäiseksi tuomariksi. ;)

Voittaja julkistetaan 30.11.2008.

Joulukuun ruokahaaste
Marraskuun 2008 ruokahaasteen voittaja järjestää joulukuun 2008 ruokahaasteen. Aiheen valinta, säännöt, aikataulu ja äänestystapa ovat hänen päätettävissään.

Onnea ja luovuutta kisaan ihan jokaiselle!


33 Responses leave one →
  1. 2008 marraskuu 1

    Aihe, johon voi vastata aidolla äijäruoalla :)

    Lammastagine on tehty, mutta eiköhän Äijäruokala osallistu.

  2. 2008 marraskuu 1

    Onnea, onnea, onnea! Silakkahaaste meni osaltani sivu suun, joten josko tähän taas osallistuisi. Aivot sanoo raks, raks. :)

  3. 2008 marraskuu 1

    Ari ja Ketsuppi,
    lammas on teurastettu, valitkaa ruhonosanne. ;) Ja kiitos, Ketsuppi.

  4. 2008 marraskuu 1

    Onnea voittajalle:)! Sun valokuvasi noista silakoista oli tosi hieno. Hyvä haasteaihe:D

  5. 2008 marraskuu 1

    Rossana,
    Kiitos sanoistasi. ‘Bella Vanilla’si kuvat ihastuttavat myös minun silmääni. Lammasta käytetään liian vähän Suomessa vieläkin.

  6. 2008 marraskuu 1

    Onnea Krisu! Tietenkin kävin äänestämässä sinua, myös siksi että olen hulluna tuollaisiin silakoihin.

  7. 2008 marraskuu 1

    Aijai, makunystyni heräsivät horteesta lukiessani lammasruuista, vaikka viime yönä podinkin vatsatautia. Mies tekee aivan ihanaa uuniruokaa lampaankyljyksistä ja voisin laittaa reseptin omaan blogiini. :) ,

    Minäkin kannatan lähiruokaa. Samalla tulee noudatettua myös sesonkiperiaatetta.

  8. 2008 marraskuu 1

    Loistava aihe :-D

  9. 2008 marraskuu 1

    Onneksi olkoon. Ääneni oli mukana voitossa.

    Täytyy miettiä jos Kotona osallistuisin lammasruualla. Sitä tosin erittäin harvoin meillä valmistetaan. Mutta jospa keksin jotain mullistavaa son ei karetta eikä kyljyksiä.

  10. 2008 marraskuu 1

    Uijuiii! Lammas on ainoa punainen liha jota syö :-D Eksölenttiä. Taidan jo tietää…. Ja suunnattomat onnittelut vielä tässäkin yhteydessä, tosiaan taidat olla ensimmäinen ei-pelkkä-ruokablogi joka voittaa. Kanna siis kunniasi ylpeänä! :-)

  11. 2008 marraskuu 1

    Katriina,
    Kiitos! Kivaa, kun äänestäjät ‘paljastuvat’ ;) Sun on ehhdottomasti kokeiltava niitä silakoita.

    Celia,
    Nonni, siitä vaan kisakokkaamaan, lammas on hyvää!

    Välispiikki,
    Kiitos! Halusin vaihteeksi lihaa. :D Mutta kyllä pelotti, että jos-ja-ei-ja-liian-sitä-ja-tätä-ja-ja-ja. Lampaan vastaanotto vaikuttaa enemmän kuin hyvältä!

    Arleena,
    Iso hali ja kiitos! Jos et keksi mitään lampaasta, ( vaikka keksit kuitenkin !) niin toivottavasti tästä haasteesta saadaan paljon kivoja lammasreseptejä plakkariin. :)

    Meri,
    Voi, kuinka hauskaa, sinulle käy lammas! Muulin keittiötä hiukan surin, kun et pahemmin lihasta perusta, mutta punajuuren ja kurpitsan oltua juuri haasteina hylkäsin mielessäni lampaan kanssa pyörineen sipulin.
    Niinkin ‘nerokasta’ haastetta ajattelin kuin ‘kolme’. Vaikka kolmen ruokalajin menu tai kolmen suklaan kakku, mutta niitä olisi ollut hankala vertailla keskenään.
    Ja kyllä! Olen rinta röyhyllä täällä! Lasken ihan kohta itseni kokkibloggaajien kerma-aateliin! :D

  12. 2008 marraskuu 2

    Onneksi olkoon! Hieno suoritus :)

  13. 2008 marraskuu 11

    Äijäruokala on yllättäen Japanissa:

    Ramu no Nikomi Hiroku-fu.

  14. 2008 marraskuu 12

    Äijäruokalalle mitä suurinta menestystä mielenkiintoisella ohjeella kisaan!

  15. 2008 marraskuu 12

    Ketun keittiö onnittelee silakkahaasteen voitosta (noita voisi kokeilla omaankin joulupöytään) ja osallistuu innolla lammashaasteeseen, onhan päkäpää kettuväen herkkua. Lammaskokkaus löytyy täältä:
    http://ketunkeittio.blogspot.com/2008/11/isnpivnlammashaaste.html

  16. 2008 marraskuu 12

    Mitähän onnistuin tekemään, kun edellinen yritys lähettää haasteruoka-ilmoitus ei onnistunut? No, tässä uusi:
    http://ketunkeittio.blogspot.com/2008/11/isnpivn-lammashaaste.html

  17. 2008 marraskuu 14

    Kiitos, Ketturouva! Mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, roskapostisuodatin on vaan niin tehokas, että vie linkkejä sisältävät kommentit toisinaan epäluulon vallassa ylläpidon( se olen minä, hehheh) tarkastettavaksi. palautin siis kommenttisi “vaarattomina”. ;)
    Kisaonnea!

  18. 2008 marraskuu 17

    Hurraa! pääsin vihdoin osallistumaan ensimmäistä kertaa ruokahaasteeseen. Silakoita kun ei oikein ole Saksassa saatavilla:D
    Ja alla linkki lammasruokaan!
    http://crazyaboutbretzels.blogspot.com/2008/11/haasteruokaa-challenge-food.html

  19. 2008 marraskuu 17

    Hei!

    Täällä yksi uusi bloggaaja osallistuu kisaan pastakotiloillaan: http://timjamia.blogspot.com/2008/11/karitsatytteiset-pastakotilot-ja.html

    Osuipa sopivasti tämänpäiväinen postaukseni, sillä en ollut tajunnutkaan tämän kuun haastetta, vaikka olenkin niitä jo pidempään sivusta seurannut.

  20. 2008 marraskuu 18

    Ketsuppi,
    Syvin osanottonne huomioitu. Lykkyä!

    Julia,
    Henkinen onnenpotku takapuoleen, olkoon lammasreseptisi onnekas kisassa!

    Masu,
    Hienoa, että haaste osui suoraan “suoneen”. Isot onnentoivotukset!

  21. 2008 marraskuu 21

    rosmariini,
    Toivotan lammaspizzallesi menestystä kisassa!

  22. 2008 marraskuu 21

    Bella Vanilla ottaa osaa linsseillä ja lampaalla :D
    http://www.bellavanilla.fi/2008/11/21/lammaspata-linsseilla-ja-pinaatilla/

  23. 2008 marraskuu 21

    Rossana,
    Olkoon lammasreseptisi voitokas!

  24. 2008 marraskuu 23

    morjensta juustontekokaiffari! täältä löytyisi meidän haastekokkailumme, katajanhavulammas http://sillasipuli.blogspot.com/2008/11/katajanhavulammas.html

  25. 2008 marraskuu 23

    Well, tässä on muulin karitsa: http://monkeyfood.net/2008/11/23/pakapaa-pakapakapakapaa-talvi-on-vallaton/

    Ja “kolme” olisi mielettömän hieno ruokahaasteen aihe! Onneksi tämä lammaskin oli niin super. :-)

  26. 2008 marraskuu 25

    Hyppysellinen, Meri-mjuuli, Veera ja Välispiikki,
    Kerrassaan loistavat lammassapuskanne saakoot ansaitsemaansa arvostusta kisassa!

Trackbacks & Pingbacks

  1. BELLA VANILLA » Blog Archive » Lammaspata linsseillä ja pinaatilla
  2. Lammasta viimeistä päivää! « Merkintöjä Melukylästä
  3. Kelpaa nyt lampaita herkkusuiden äänestää « Merkintöjä Melukylästä

Leave a Reply

Note: You can use basic XHTML in your comments. Your email address will never be published.

Tilaa tämä kommenttisyöte RSS:n kautta