Avainsana-arkisto: kala

paellaa, olé!

Facebookissa tuttuni hehkutti miehensä tekemää paellaa viikko sitten. En saanut rauhaa, paella, paella. Hyvä ettei tullut uniinkin. Mulla on pannut ja kaikki, mutta koskas olisin tehnyt, aina on jäänyt. Eilen sitä sitten tehtiin, eikä jää ainoaksi kerraksi, niin hyvää oli!

Paellaan voi käyttää makunsa mukaan kaikenlaisia mereneläviä, ravunpyrstöjä kuorineen tai ilman, simpukoita, mustekalaa, lohtakin. Kanafileita tai niin kuin meillä oli maustamattomia koipinuijia. Ne kyllä kannattaa kypsentää etukäteen, riisin kypsennysaika ei nuijille riitä. Minäkin grillasin niitä vaikka kuinka kauan ihan ensin, silti osa oli vähän raakaa sisältä. Homma siis nopeutuu, kun käyttää fileitä ja vaan pienii niistä sopivia suupaloja. Lisäksi meillä oli vielä espanjalaista chorizoa. Ei voi sanoa tarkasti kuinka paljon mitäkin ainesta sekaan laitetaan, jokaisella on omat mieltymyksensä. Jos ei tykkää chorizosta tai simpukoista, niin ei sitten tarvitse niitä laittaa. Tekeminen onnistuu hellallakin, mutta minä käytin meidän kaasumuurikkaa tässä. Toimi oikein hyvin!

Tässä siis meidän eilinen versiomme paellasta, annoksia riittää tästä reilusti ainakin kahdeksalle:

Paella

aineet:

  •  1 pkt ( 8 kpl)  maustamattomia broilerin koipinuijia
  • n. 400 g espanjalaista chorizo-makkaraa
  • 200 g kuorittuja katkarapuja
  • mustekalarenkaita
  • 200 g herneitä
  • 2  uutta sipulia varsineen
  • 10 isohkoa valkosipulinkynttä
  • 1 pieni vihreä ja puolikas punaista paprikaa
  • 2 chilipalkoa (vihreä ja punainen)
  • 3-4 pehmeää suurta tomaattia
  • n.4 dl arborio-riisiä
  • (1-2 dl valkoviiniä)
  • hyvää oliiviöljyä
  • vajaa litra hyvää kanalientä (Puljonki )
  • 1 rkl savustettua paprikajauhoa
  • sahramia (t. kurkumaa)
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa tarvittaessa
  • sitruuna
  • persiljapuntti
  1.  Paloittele chorizo, lohko sipulit ja tomaatit , pilko chilit ja suikaloi paprikat. Grillaa broilerinuijat oliiviöljyssä hitaasti ruskistaen kypsiksi. Siirrä sivuun pannulta. Jos käytät mustekalarenkaita ruskista ne nopeasti tässä vaiheessa, mutta ota pois pannulta.
  2. Lisää chorizomakkarat, paista niitä hetki öljyssä ja lisää riisit. Sekoita, kunnes riisit muuttuvat lasimaisiksi. Lisää kuoritut ja hienonnetut sipulit ja valkosipulinkynnet. Sekoita ja varo polttamasta pohjaan. Lisää joukkoon myös paprikajauhe. Kun paprikajauhe on antanut öljyn avata arominsa, lorauta sekaan valkoviini ja kääntele hetki riisiä, että nestettä imeytyy riisiin.
  3. Lisää paloiteltu tomaatti ja paprikat, josta siemenet on poistettu, sekä kanaliemi ja sahrami. Sekoita taas ja keitä hiljalleen kunnes riisi kypsyy. n. 15-20 minuuttia. Mausta seos hyvin.
  4. Lisää lopuksi  herneet, katkaravut, (mustekalarenkaat sekä simpukat). Asettele koipinuijat myös paellan päälle. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Asettele sitruunalohkot paellan reunoille ja ripottele paljon persiljaa pinnalle. Tarjoa heti.

Siinä on silakat

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Lokakuun ruokahaasteen teemaksi pläjäytti viime kuun voittaja Kulinaarimuruja-blogista silakan. Jooh, siis silakka on teema. Mitä siitäkin nyt tulee mieleen, ei muuta kuin ne perinteiset paistetut ja pottumuusi. Onhan silakka hyvää, on, on, mutta gamalan vähän sitä tulee käytettyä.

Ja sitten mä yllätin itsenikin, kun kävin kitisemässä Kulinaarimurulassa, etten keksi mitään, kun muistin, että mullahan on jo vuosia ollut silakkaherkku, jonka teen suunnilleen kolme kertaa vuodessa. Vaikea arvata: vapuksi, juhannukseksi ja tietenkin joulupöytään! Kulman takana se jo on joulukin, kuulkaas.

Krisun sesonkisilakat

aineet:

 

  • reilu 600 g silakkafileitä
ensimmäinen liemi:
  • vajaa 1 dl väkiviinaetikkaa
  • + n. 2 dl kylmää vettä
  • reilu rkl suolaa
marinadi:
  • vajaa desi hunajaviinietikkaa
  • reilu 2 dl oliiviöljyä (oliivi, rypsi, rapsi, mikä vaan käy.)
  • 3-4 rkl sokeria
  • suolaa sopivasti ja pippuria myllystä (valko tai musta, kumpi käteen sattuu)
lisäksi:
  • punasipuli renkaina
  • punainen paprika pienittynä
  • runsaasti rosepippuria
  • pikku ropsaus viherpippureita
  • sinapinsiemeniä
  • rakuunaa
Poista silakkafileistä nahka ja anna fileiden kypsyä ensimmäisessä etikka-suolavedessä pari tuntia. Sekoita marinadin aineet hyvin sekaisin. Lisää marinadin sekaan hyvin valutetut silakkafileet ja muut romppeet sekalaisessa järjestyksessä mieluiseesi astiaan. Peitä kannella anna maustua (edes) muutama päivä kylmässä (Mieluiten viikon, sanoo alkuperäinen ohje. Viikon! Minusta se on kyllä jo aivan liian pitkä aika.)
Sopii tarjoilla ihan vanhanaikaisesti keitinperunoiden kanssa. Kesällä tietysti uusien perunoiden kylkeen naulataan haarukalla herkkusuupalat, tässä ovat fiinimpinä alkupaloina ruisrealin palasten päällä.

Resepti on alun perin jostain Teija Sopasen kirjasta, mutta täysin alkuperäinen se ei enää ole, ainemäärät ja suhteet ovat muuttuneet matkalla.