Aihearkisto: ruokakuva

sitruunapasta ja pesto

Talvella basilika ei maistu oikein miltään, mutta nyt, nyt! Ollaan jo ihan kesän korvalla.

Italialaista sitruunapastaa saa Tampereelta ja vain Tampereelta Keittiöelämää-kaupasta, eikä sitä sielläkään ole aina saatavilla. Lähettävät kyseistä pastaa halukkaille ulkotamperelaisille myös postitse. Me kanta-asiakkaat, ’kantikset’ saamme tiedon pastan saapumisesta myymälään s-postiin. Puodin facebook-sivulle tästä.

Tyrnibrulée

Joulukuun ruokahaasteena Choco Chili-blogissa on tyrni. Minä en oikein ole osannut käyttää tyrniä, ei  kasvanut minun kotikonnuillani lapsuudessa. Nykyään kuitenkin rummutetaan superfoodien puolesta, että mikäs sen mukavampaa, kun sellaisia löytyy oman maan rajojen sisäpuolelta. Syökööt kiinalaiset ihan itse gojinsa, niiden tänne kuljetus kasvattaa hiilijalanjälkeä turhan paljon. Mutta miten mä nyt aiheesta eksyin, sehän on tyrni. Meidän perheen ehkä suosituin jälkiruoka on crème brulée. Satuin toisella silmällä näkemään syksyllä töllöstä, kun Hilkka A. teki tyrnibruleetä. Ajatus jäi kytemään ja nyt se piti kokeilla käytännössä.

aineet:

  • 4 keltuaista
  • 2 ½ dl kuohukermaa
  • ½ dl täysmaitoa
  • 1 vaniljatanko
  • ½ dl sokeria
  • 5-6 rkl tyrnihilloa, paseerattua tyrniä tai tyrnimehua (lisää sokerin määrää, jos maukeuttamattomia)
Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja vedä veitsenkärjellä tangosta siemenet. Lisää siemenet ja tanko kermamaitoseokseen ja kiehauta. Anna jäähtyä jonkin aikaa. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Poista vaniljatanko nesteestä, yhdistä seokset ja lisää tyrnihillo/mehu. Kaada annosvuokiin.
Kypsytä vesihauteessa (uuniastiaan vettä ja annosvuoat veteen, vettä noin vuokien puoleen väliin) 150 asteessa vähintään tunti, jos astia on matala ja laakea, ja ainakin 1 ½ tuntia, jos annosvuokasi ovat korkeareunaiset, kuten minulla.
Jäähdytä ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Tarjolle tuotaessa ripota annosten pinnalle ruokokidesokeria (demerara) ja paahda sokeri (karamellisoi) töhöttimellä tai grillivastuksen alla pikaisesti. Herkullista!

Sunnuntain suosikkeja

Viime sunnuntai oli isänpäivä. Oma isäni sai paketin postin välityksellä ja monta puhelua meiltä. Poikien isä kävi jo lauantaina ja sukuloi heidän kanssaan ympäri Tamperetta. Minulta tilattiin kakkua jo viikolla juhlan kunniaksi. Sanoin tylysti, että en tee, ei täällä ole sunnuntaina yhtäkään isää sitä syömässä. Jotain juhlantuntua nyt kuitenkin luottoresepteillä.
Aamiaiselle tein aina yhtä hyviä Gordon Ramsayn mustikkamuffinsseja. Tosin vaihtelun vuoksi vaihdoin mustikat vatuiksi. Erittäin hyvä tuli näinkin.
*
*
Ruokana tarjoilin kreolinpataa riisillä, se vaan on aina yhtä hyvää ja helppoa valmistaa.
*
Meidän perheen lempijälkkäri erilaisin versioin taitaa olla:

Crème Brulée

4 reilua annosta t. useampi pienempää

aineet:

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 dl täysmaitoa
  • 4 munankeltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1 vaniljatanko
  • ruokokidesokeria (demerara)
valmistus:

Pane uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko pitkittäin, raaputa siemenet kermamaitoon ja lisää joukkoon myös tanko.  Kiehauta seos koko ajan sekoittaen ja nosta kattila liedeltä. Anna jäähtyä.  Vatkaa keltuaiset vaahdoksi. Poista kermamaidosta vaniljatanko ja kaada jäähtynyt neste keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen. Jaa seos uuninkestäviin annosvuokiin, kahvikuppeihin tai yhteen uuninkestävään kulhoon. Nosta vuoat uunipannuun, jossa on kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka. Kypsennä uunin alatasolla noin 60 minuuttia, kunnes vanukas on hyytynyt. Pane vuoat jääkaappiin ainakin tunniksi jäähylle ja odottamaan tarjoilua. Ennen tarjoilua ripota annoskulhoihin n tl ruokokidesokeria ja polta sokeripinta nopeasti joko kaasupolttimella(töhötin) tai kuumien grillivastusten alla uunissa. Älä käräytä! Tarjoile heti.

Pullaa

Kardemummarinkilät -Kardemommekringler


aineet:

  • 25 g voita
  • 2,5 dl maitoa
  • 1 dl rahkaa
  • 3 rkl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1 muna
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
täyte:
  • 75 g pehmeää voita
  • 3 rkl sokeria
  • reilu 2 tl hienonnettua kardemummaa

Murenna hiiva kulhoon. Sekoita joukkoon kädenlämpöinen maito ja sulatettu voi. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.  Lisää rahka, sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita hyvin. Vaivaa taikina huolella ja anna kohota lämpimässä noin puoli tuntia. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikinasta kaksi  noin 30x35cm kokoista levyä. Sekoita täyteaineet keskenään ja voitele täytteellä taikinalevyt. Taita levyt kahtia pituussuunnassa. Kauli vielä  taitoksia litteämmiksi ja leikkaa levyistä noin kahden cm suikaleita. Kieputa suikaleet solmuiksi  ja aseta leivinpaperille rinkilän muotoon.

Paista rinkilät uunin keskitasossa 250 asteessa noin 10 min. Pyöräytä vastaleivotut rinkilät sokerissa ja anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Tein ihan ohjeen mukaan ja parista pellillisestä ei pakastimeen jäänyt mitään, perhe tykkäsi kovin. Itse jäin miettimään, että täytettä olisi saanut olla hiukan enemmän (vrt. korvapuustit), ja eikö niitä todellakaan voidella esim. munalla.  Kysäisenpä asiaa herttaiselta Norjassa asuvalta Kalastajan vaimolta, jolta tämä ohje alunperin on. 

 

Munapostaus

Wikipedia sen tietää: kananmuna on muna, jonka kana munii! Eilisen päivän kuvaan tutkin sitten munia enemmänkin. Tykkäsin tuloksista niin paljon, että laitan lisää munakuvia.

Muna on oman aamiaiseni peruskamaa, syön munia huoletta lähes päivittäin. Kananmuna on mittaamattoman arvokasta ravintoa ja onnekseen päässyt vuosikymmeniä jatkuneen kolesterolipelottelun jälkeen takaisin ruokapöytään. Ja sinne se kuuluu, ehdottomasti. Muna on trendikästä superfoodia ja sisältää alhaisesta energiamäärästään huolimatta erinomaista proteiinia sekä runsain mitoin kasvua ja palautumista edistäviä aminohappoja. Munissa on D- ja B12-vitamiinia, seleeniä, koliinia ja antioksidantteja. Bonusta on myös se, että tämä superruoka on lähituotettua, sitä ei tuoda lentokoneilla ties mistä maailman ääristä.

Meillä syödään luomumunia, paitsi jos kaupasta sattuu olemaan luomut loppu, niin sitten vapaita. Kuinkas teillä?

Ps. wordpressin  kuvan koon muuntelussa ja muussakin on nyt julkaisuhetkellä jotain epäselvää. Kuvat suurenevat kuitenkin klikkaamalla.

 

Mustikkakukko

Ihan mahdottoman hyvä jälkkäri, vaikka kuvat puhuvatkin muuta! On muuten kovin virkistävää ottaa kuvia kännykän sovelluksilla (hipstamatic ja shake it) ja yrittää valita luotaantyöntävistä kuvista ne vähiten oudot. 😀 Resepti on kuitenkin hyvä ja lopputulos maukas.

Mustikkakukko

1 iso tai pienempiä

aineet:

  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria (vaaleaa muscovadoa, jos on)
  • 2 munaa
  • 5 dl ruisjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • karkeita vehnäjauhoja taikinan käsittelyyn

täyte:

  • 1 l  (tuoreita tai pakastettuja valutettuna) mustikoita
  • 2 rkl perunajauhoja (voi laittaa enemmänkin, jos mustikat ovat kovin märkiä)
  • 1 dl ruokokidesokeria ( t. tummaa muscovadosokeria)
  • ½ luomusitruunan raastettu kuori (sitruunat oli loppu, laitoin lemon curdia reilu 2 rkl)

Ota korkeareunainen n. 24 cm vuoka. Jos kaapissasi on useampia n. 5 cm korkeita pikkuvuokia, tee annoskukkoja. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja ja lisää jauhot rasvaseokseen. Sekoita täytteen aineet keskenään. Ota runsas puolet taikinasta työpöydälle  ja taputtele taikina vehnäjauhojen avulla vuoan kokoiseksi levyksi. Painele taikina vuokaan ja sen reunoille. Kaada täyte taikinapohjan päälle vuokaan. Muotoile lopusta taikinasta kansi. ( Oli niin mureaa taikinaa, että kokonaista isoa palaa ei pystynyt sen hajoamatta nostamaan kanneksi. Paikkailin taikinanrepaleilla aukkoja.) Saumaa hyvin (lue: tee parhaasi). Paista 185° uunissa 35-45 min. Jäähdytä haaleaksi, koristele tomusokerilla ja tarjoa jäätelön tai kylmän vaniljakastikkeen kanssa.

Sitten hulvattomia iPhone-kuvia työvaiheista:

ruismurotaikinaa

täyte

valmis kukko uunista ulos

jäätelöä kyytipoikana.

Ohje Stockkan kanta-asiakaslehdestä.


Ruista ranteeseen!

Siivosin pakastinta ja sieltä löytyi pieni pyöreä kakkara kelmutettuna muovipussissa. Olin vallan unohtanut, että olen saanut ihanalta Helenalta sekä ruislimppua, että ruisleivän juurta ja ohjeen aika päivää sitten. Juuri oli jo sen verran iäkäs, että pelkäsin sen toimivuutta, mutta turhaan. Tästä ei puutu enää kuin Jaakko Kolmonen pellavapaidassaan ja väinämöis-kotsa päässään kehumasta!

Ruisleipä

Aineet

  • juuritaikinaa
  • 2,7 – 3,2 l täysjyväruisjauhoja
  • 1,6 l vettä
  • 2 rkl suolaa

 

Juuri

Liuota juuri litraan haaleaa vettä. Vispaa sekaan 7 dl ruisjauhoja. Jätä huoneenlämpöön n. 12 tunniksi.

Taikina

Lisää juureen:

  • 6 dl vettä
  • 2 rkl suolaa
  • 2 – 2,5 l ruisjauhoja

Vaivaa taikinaksi. Nostata liinan alla n. 10 tuntia.

Leivät

OTA JUURI TALTEEN!  (n. reissarin verran taikinaa) Leivo 4 limppua (runsaasti ruisjauhoja apuna käyttäen, jos taikina on löysää, kuten minulla oli) + pellillinen maistiaisreissumiehiä.

Paisto

Pistele leivät. (unohdin…) Paista ’reissumiehet’ 250° n. 15 minuuttia .

Paista limput ensin 250° n 30 minuuttia ja sitten 175° n. 40 minuuttia.

Limppukuvista puuttuu se neljäs limppu, koska yksi lähti jo ystävän matkaan. Juurta annoin myös.

Nostatusajat ovat pitkiä, se myönnän. Mutta eihän se taikinapunttu pöydällä nousemassa muuta elämää häiritse. Ajoitus kannattaa miettiä. Itse laitoin juuren tekeytymään sunnuntaina n. kymmeneltä. Illalla kymmenen korvissa tein taikinan. Maanantaina aamulla leivoin reissarit ja limput, nostatin, ja iltapäivällä paistoin.

Voi, voi ja lämmin leipä.

 

Jäätelön juhlaa

”ja kotona kuulen, kun ulkona laulaa jäätelöauto”.

Mutta meillä hurisee ikioma jäätelökone kotona, italialainen omalla kompressorilla varustettu Ariete. Se on i-h-a-n-a! Paljon siitä toissa keväänä haaveilin ja Mies kantoi viime kesän alussa semmoisen meille asumaan. Kovasti Mies ihmetteli, että mikä mielenhäiriö sille tuli, kun niin kalliin turhakkeen meni ja osti. Kalliista olen salaa samaa mieltä, mutta turhake se ei ole ;).

Glorian ruoka&viini-lehdessä 5/2010 oli juttu jätskikoneista (oma konekin siellä) ja tämä mieletön, herkullisista herkullisin ohje:

Oliiviöljy-basilikajäätelö

aineet:

  • 2 liivatelehteä
  • ½ ruukkua basilikaa
  • 2 ½ dl turkkilaista jogurttia
  • 1 tlk (200 g) ranskankermaa
  • 3 dl hyvää neitsytoliiviöljyä
  • ½ dl sitruunamehua
  • 3 dl tomusokeria
  • 1 tl sormisuolaa

Pane liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Pane 1 dl jogurtista pieneen kattilaan. Nypi basilikan lehdet varsista, ota muutama lehti sivuun koristelua varten. Soseuta ranskankerma ja basilika monitoimikoneessa tasaiseksi vaaleanvihreäksi seokseksi. Vähennä koneen nopeutta ja lisää öljy, sitruunamehu, sokeri, suola ja loppu jogurtti. Kuumenna kattilassa oleva jogurtti. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne jogurttiin huolellisesti sekoittaen. Lisää seos jäätelömassan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada massa jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeen mukaan. (Lehden mukaan jädeä tulee ½ litraa. No eipäs, vaan ainakin puolet enemmän.)

Vihreän herkkupallon saa eteensä ennen jälkiruokaa ainakin Ravintola Paakarissa Kangasalla. Minä tein lehden vinkistä tomaatti-mozzarellasalaattia. Sen kanssa tämä yhtä aikaa makea ja suolainen oliiviöljy-basilikajäätelö toimi loistavasti salaatinkastikkeen sijaisena. Lehden vinkki: jätä suola pois ja lisää tomusokerin määrää 1 dl:lla, jos aiot tarjota jäätelön jälkiruokana esim. mansikoiden ja balsamico-siirapin kanssa.

Jäätelöstä innostuneille voin kertoa, että suomalaisista ja kyproksenkreikkalaisista sukujuurista lähtöisin olevan Tessa Kirosin 2006 ilmestynyt keittokirja Hillasoilta oliivilehtoihin, jota selailen mukavien tarinoidensakin takia usein juuri kesäisin, sisältää herkullisia ilman konetta tehtäviä jäätelöohjeita. Konehan ei ole välttämätön jätskinteossa, mutta ilman konetta on oltava muutaman tunnin välein hämmentelemässä jäätyvää massaa, että rakenne tulee oikeaksi.

PS. Tykkäsin ja tykkään vieläkin Ultra Bran lauluista.

We want more!

raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara

Raparperimuffinssit

10-12 kpl


aineet:

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl soodaa
  • 1 ½  tl leivinjauhetta
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 dl raparperikuutioita
  • kaneli-sokeriseosta (NoMu sweet rub toimii loistavasti)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, kohotusaineet ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos ja jogurtti vuorotellen rasva-sokerivaahtoon. Lusikoi taikina muffinivuokiin (muffinipellille) ja asettele pinnalle raparperikuutiot ja hömpsäyttele kaneli-sokeriseosta kaiken kukkuraksi.

Paista 200°   n. 15-20 min.

*

raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara raparperi rabarber rhubarb rhubarbe rhabarber rabarbaro rabarbar ruibarbo rebarbara

Raparperitaivaassa

Jonkun naistenlehden välistä pudonneessa sokerimainosläppysessä, jotka yleensä heitän vilkaisematta paperikoriin,  oli meidän perheen tämän kesän hittijälkkärin ohje. Nielaisen kielenkin mukana, kun tätä syön. Tässä maistuu kesä ja aurinko, on raikasta ja makeaa yhtä aikaa, sanalla sanoen ihanaa jäädykettä.

Raparperijäädyke

aineet:

  • 200 g raparperinpaloja
  • 1-2 rkl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • ¾ dl sokeria
  • 100 g maustamatonta Philadelphia-juustoa (½ prk)
  • 2 dl kuohukermaa
  • (50 g digestive-keksejä)

Laita puhdistetut ja hyvin pieniksi paloiksi pilkotut raparperit sokerin (1-2 rkl) kanssa kattilaan ja anna seoksen pehmetä keskilämmöllä n. 10 min välillä sekoittaen. Mittaa joukkoon vaniljasokeri ja anna jäähtyä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa ensin valkuiaiset kovaksi vaahdoksi, niin ei tarvitse pestä vatkaimia, vaan voit saman tien vatkata toisessa kulhossa keltuaiset ja sokerin vaahdoksi.

Kääntele tuorejuusto ja raparperiseos keltuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa kermakin vaahdoksi ja yhdistä se juusto-raparperi-munavaahtoon. Kääntele valkuaisvaahto lopuksi varovasti muiden aineiden joukkoon.

Kaada massa sopivaan astiaan (esim. kakkuvuoka) ja jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia. Mulla on ollut parikin päivää, ei haittaa yhtään.

Ota jäädyke huoneenlämpöön pehmiämään n. 20-30 min. ennen tarjoilua. Koristele sitruunamelissan lehdillä ja syö seurana tuoreita mansikoita ja digestive-keksejä.

Digestivet olisi tarkoitus murskata ja lisätä massaan siten, että ensin puolet jäädykemassasta astiaan, sitten raita digestive-murua, ja taas jäädykemassaa. Meillä kaikki eivät syö keksejä, lisäksi tuota varsinaista jäädykettä tuli niin paljon, että hädin tuskin mahtui kuppiinsa, vaikkei digestiveäkään sinne mukaan sekoteltu.