Sunnuntain suosikkeja

Viime sunnuntai oli isänpäivä. Oma isäni sai paketin postin välityksellä ja monta puhelua meiltä. Poikien isä kävi jo lauantaina ja sukuloi heidän kanssaan ympäri Tamperetta. Minulta tilattiin kakkua jo viikolla juhlan kunniaksi. Sanoin tylysti, että en tee, ei täällä ole sunnuntaina yhtäkään isää sitä syömässä. Jotain juhlantuntua nyt kuitenkin luottoresepteillä.
Aamiaiselle tein aina yhtä hyviä Gordon Ramsayn mustikkamuffinsseja. Tosin vaihtelun vuoksi vaihdoin mustikat vatuiksi. Erittäin hyvä tuli näinkin.
*
*
Ruokana tarjoilin kreolinpataa riisillä, se vaan on aina yhtä hyvää ja helppoa valmistaa.
*
Meidän perheen lempijälkkäri erilaisin versioin taitaa olla:

Crème Brulée

4 reilua annosta t. useampi pienempää

aineet:

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 dl täysmaitoa
  • 4 munankeltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1 vaniljatanko
  • ruokokidesokeria (demerara)
valmistus:

Pane uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko pitkittäin, raaputa siemenet kermamaitoon ja lisää joukkoon myös tanko.  Kiehauta seos koko ajan sekoittaen ja nosta kattila liedeltä. Anna jäähtyä.  Vatkaa keltuaiset vaahdoksi. Poista kermamaidosta vaniljatanko ja kaada jäähtynyt neste keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen. Jaa seos uuninkestäviin annosvuokiin, kahvikuppeihin tai yhteen uuninkestävään kulhoon. Nosta vuoat uunipannuun, jossa on kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka. Kypsennä uunin alatasolla noin 60 minuuttia, kunnes vanukas on hyytynyt. Pane vuoat jääkaappiin ainakin tunniksi jäähylle ja odottamaan tarjoilua. Ennen tarjoilua ripota annoskulhoihin n tl ruokokidesokeria ja polta sokeripinta nopeasti joko kaasupolttimella(töhötin) tai kuumien grillivastusten alla uunissa. Älä käräytä! Tarjoile heti.

Vispipuuro speltistä

Huomasin kaupassa, että spelttiä saa mannaryyneinäkin. Kokeiltavahan sitä oli.

Kanelinen omenavispipuuro

aineet:

 

  • n. 6 dl omenalohkoja
  • 1 kanelitanko (t. 1-2 rkl kanelijauhetta)
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5-2 dl spelt mannaa
  • reilu litra vettä
  • (NoMu Sweet rub kaneli-sokeriseosta)
Laita omenalohkot sokerien ja kanelitangon kanssa kattilaan ja keitä, kunnes omelohkot ovat pehmeitä, n. 10 minuuttia. Soseuta jos haluat, meillä pehmeät omenapalaset muussaantuivat vispatessa. Lisää spelttimanna hiljalleen kiehuvaan kattilaan koko ajan sekoittaen.

Keitä vielä koko ajan sekoittaen 3 minuuttia. Jäähdytä ja vispaa kuohkeaksi. (Tarjolle viedessä voi ripauttaa pinnalle NoMun sweet rub’ia.)
*
Hyvää ja pehmeänmakuista. Omat poikani kuitenkin ilmoittivat tavallisen puolukasta tehdyn raikkaan kirpeän visparin suosikikseen.

 


Raparperitaivaassa

Jonkun naistenlehden välistä pudonneessa sokerimainosläppysessä, jotka yleensä heitän vilkaisematta paperikoriin,  oli meidän perheen tämän kesän hittijälkkärin ohje. Nielaisen kielenkin mukana, kun tätä syön. Tässä maistuu kesä ja aurinko, on raikasta ja makeaa yhtä aikaa, sanalla sanoen ihanaa jäädykettä.

Raparperijäädyke

aineet:

  • 200 g raparperinpaloja
  • 1-2 rkl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • ¾ dl sokeria
  • 100 g maustamatonta Philadelphia-juustoa (½ prk)
  • 2 dl kuohukermaa
  • (50 g digestive-keksejä)

Laita puhdistetut ja hyvin pieniksi paloiksi pilkotut raparperit sokerin (1-2 rkl) kanssa kattilaan ja anna seoksen pehmetä keskilämmöllä n. 10 min välillä sekoittaen. Mittaa joukkoon vaniljasokeri ja anna jäähtyä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa ensin valkuiaiset kovaksi vaahdoksi, niin ei tarvitse pestä vatkaimia, vaan voit saman tien vatkata toisessa kulhossa keltuaiset ja sokerin vaahdoksi.

Kääntele tuorejuusto ja raparperiseos keltuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa kermakin vaahdoksi ja yhdistä se juusto-raparperi-munavaahtoon. Kääntele valkuaisvaahto lopuksi varovasti muiden aineiden joukkoon.

Kaada massa sopivaan astiaan (esim. kakkuvuoka) ja jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia. Mulla on ollut parikin päivää, ei haittaa yhtään.

Ota jäädyke huoneenlämpöön pehmiämään n. 20-30 min. ennen tarjoilua. Koristele sitruunamelissan lehdillä ja syö seurana tuoreita mansikoita ja digestive-keksejä.

Digestivet olisi tarkoitus murskata ja lisätä massaan siten, että ensin puolet jäädykemassasta astiaan, sitten raita digestive-murua, ja taas jäädykemassaa. Meillä kaikki eivät syö keksejä, lisäksi tuota varsinaista jäädykettä tuli niin paljon, että hädin tuskin mahtui kuppiinsa, vaikkei digestiveäkään sinne mukaan sekoteltu.

Kaura-omenapaistos

Valokuvatorstain 102. haastesana on ’helppo’.

Helpoista helpoin syysherkku, tekee aina kauppansa vaniljakastikkeen kanssa. Jäätelökään ei juutu tämän kanssa kurkkuun kiinni. Ohje on niin helppo, että se tulee jostain aivolisäkkeen ties mistä kytkykkeestä itsestään:

Aineet

  • omenalohkoja (kuorittuja, kotimainen hapan lajike mielellään)
  • 3 tl ruokokidesokeria (fariinisokerikin käy)
  • kanelia
kauramössö
  • n.100 g pehmeää voita
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl sokeria
  • (mantelirouhetta tai hasselpähkinärouhetta, jos sattuu olemaan)
Levitä voidellun vuoan pohjalle sopiva (paksuhko) kerros omenalohkoja. Ripottele päälle tumma sokeri ja kaneli. Sekoita kauramössö. Voin voi myös sulattaa. Levitä kauramöhnä omenoiden päälle. (Väistele lusikka kädessä vieressä vaanivia poikia ) Uuniin 200° n. 20 min.