jouluruokaa tarjoo kunnon väki

herkutRuoka on ihmiselle tärkeää ja joulu on vaan kerran vuodessa. Aikakausilehdet, keittokirjat ja netti suorastaan pursuilevat uusia reseptejä näin joulun alla. Minä sukellan jo lokakuussa kaiken mahdollisen median kautta ruokajouluun, mutta liika on liikaa ja ähky tulee, eikä enää tiedä mitä laittaisi ja mitä kokeilisi. Vanhat reseptit tuppaavat myös blogissa hautautumaan uusien alle, vaikken minä nyt työkiireitteni takia niin ahkerasti olekaan ehtinyt postata ruokaa ja reseptejä. Laitanpa tähän nyt linkkeinä muutaman suosikin, jota on tullut tehtyä useamminkin kuin vain sen yhden kerran.

Nopea puolukka-rusinaleipä

Suklaa-mustaherukkakakku

Taatelikakku  on perheeni joulukahvipöydän perusta. Teen näitä myös lahjaksi ystäville. Reseptikin on ollut blogissani jo vuodesta 2008!

Nämä pikkuleivät eivät ole jättäneet vielä ketään kylmäksi.

Noin. Näitä tehdessä on hyvä olla helposti tehtävää sienisoppaa ja pellillinen spelttileipää nälkäisiä varten.
sienikeitto

Juusto-suppiskeitto:

yhteensä n. puolentoista litran verran vihanneksia, porkkananpaloja, kuutioitua kesäkurpitsaa, palsternakkaa, pari isoa sipulia lohkoina, valkosipulia maun mukaan. Freesaa vihanneksia hetki öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää vettä niin, että kasvikset lähes peittyvät. Murustele sekaan esim. kuivattuja suppilovahveroita pari kourallista (tai käytä pakastimesi antimia). Varovasti suolaa ja reilusti pippuria myllystä. Keitä kypsäksi hiljaa kannen alla putputellen n. puoli tuntia. Keiton kiehuessa paista pekonipaloja rapeaksi paistinpannulla.
Kun vihannekset ovat kypsiä, soseuta keitto. Lämmitä uudestaan hellalla ja sulata kuutioitu koskenlaskijapaketti sekaan. Paljon timjamia sekaan (t. jotain muuta yrttiä, vaikka persiljaa jos on). Tarkista maku ja tarjoile tuoreen pannuspelttileivän kanssa (Ohje spelttijauhopussin kyljessä.). Ripottele rapeaa pekonia lautasella keiton pinnalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: