Slow food: Borssi

Rakastan borssikeittoa (ukr. ja ven. борщ, borštš, puol. barszcz)! Teen sitä usein loppukesällä niin jättikattilallisen (10 l), että siitä riitä pakastimeenkin monta annosta. Borssi on siitäkin mukava soppa, että tismalleen oikeita ainesosia on vaikea määritellä, sehän on Itä-Euroopan ehkä kansainvälisesti tunnetuin keitto ja raaka-aineet vaihtelevat maittain ja maiden sisällä myös alueittain. Muuta vaivaa sen tekemisessä ei ole kuin tuoreiden juuresten pilkkominen, punajuurienkin on oltava ehdottomasti tuoreita. Vien kattilani vielä ulos grillin sivukeittimelle itsekseen puhisemaan. Ja näin se tehtiin meillä sunnuntaina:

Borssi 

10 litraa

  • 10 keskikokoista punajuurta
  • 1 pieni tai puolikas isommasta kaalista
  • puolikas keskikoista juuriselleriä
  • n. 1 kg porsaan suikalelihaa
  • 2 isoa punasipulia
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 2 laakerinlehteä
  • 10 kokonaista maustepippuria, suolaa
  • n. 1dl suolakurkun lientä
  • n. 1,5 dl etikkapunajuuren lientä (tai etikkaa)
  • n. 2 tl sokeria
  • 1-2 rkl kuivattua timjamia
  • vettä
  • vähän voita t. öljyä t. molempia
Kuori punajuuret ja selleri, pilko veitsellä haluamasi kokoisiksi paloiksi. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulinkynnet. Suikaloi kaali. Sulata rasvaa kattilan pohjalla. Lisää tomaattipyre kattilan pohjalle, kaada sekaan possusuikaleet ja freesaa hetki. Lisää kattilaan myös juurekset ja sipuli ja freesaa niitäkin hiukan. Lisää kaali kattilaan ja kaada kylmää vettä niin paljon, että aineet peittyvät kunnolla. Sekaan kunnon loraus etikkaa, maustepippurit, laakerinlehdet, timjamia ja suolaa sopivasti.  Kun keitto alkaa kiehua, vähennä lämpöä ja anna sopan putputellä hiljakseen kannen alla puolestatoista tunnista kahteen. Käy välillä tarkastamassa, että nestettä on tarpeeksi ja maistele myös, suolaa menee yllättävän paljon. Kun keitto on kiehunut tarpeeksi, säädä maut kohdilleen: Lisää etikkasäilykkeiden lientä ja sokeria, että saat suuhun sopivan hapanimelyyden. Timjamiakaan ei voi koskaan olla liikaa.
Tarjoilun kruunu on tietysti kunnon smetanasilmä.
*
*
Vihannekset voi myös raastaa vaikka yleiskoneella, itse pidän enemmän kunnollisesta suutuntumasta sopassani. Teen myös keittopohjaa pakastimeen ilman lihaa. Silloin voi borssipäivänä lisätä keittoon esim. nakkeja tai pannulla paistettuja siskonmakkaroita, tai mitä ikinä lihaa siihen nyt keksii laittakaan, kypsä broilerinlihakin on oivallista. Palsternakka sopii borssiin  loistavasti ja jotkut lisäävät borssiin vielä perunaakin. Mielikuvitus taitaa olla rajana borssissa.
*

11 comments

  1. Nam. Borssi on hyvää. Ainakin oli silloin ensimmäisen ja tällä hetkellä vielä ainoan kerran kun sitä olen tehnyt ja syönyt joskus yläasteella kotitaloustunnilla 2000-luvun alussa. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja kokeilla taas uudestaan miltä se maistuikaan 🙂

    -Lilli-

  2. Nam, borssi on ihanaa, ihanaa.

  3. Borssi onkin tosi hyvää,mutta mulle tulee siitä aina talvi mieleen.Nyt kun on kuumaa en voisi sitä ajatellakaan,mutta sitten kun kylmenee…

    • Niinpä tietenkin, sä elät kuumuuden keskellä. Onhan borssi äärettömän hyvää ja lämmittävääkin talvella, mutta juuri nyt ovat juurekset täällä mehevimmillään, niin minä keittelen soppaa 😀

  4. Punajuuren pesuvettä, anteeksi. Ei kulu minun herkkuihini.

    No, kuva on kyllä herkullinen.

  5. merikukka

    Borssi on tosi hyvää. Nam!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: