Helppo gluteeniton marsipaanileivos

Meillähän oli ne vanhimman pojan rippikekkerit elokuun alussa. Vieraiden joukossa oli yksi keliaakikko ja pari laktoosi-intolerantikkoa. Siispä heinäkuun helteillä leivoin kokeeksi mm. näitä leivoksia. Perusohje on HS:n upeasta Ruokatorstai-kirjasta ja se on jo valmiiksi laktoositon. Jauhojen korvaaminen luontaisesti gluteenittomilla perunajauhoilla teki näistä myös gluteenittomia. Aineiden määrät  on sovitettu 60 cm leveään uuniin sopiviksi.

Marsipaanileivokset

aineet:

  • 5 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 ½ dl perunajauhoja
  • reilu 1 ½ tl leivinjauhetta

täyte ja päällinen:

  • n. 2 dl hilloa (esim. kuningatarhilloa , omenahilloa)
  • 250-300 g vihreää tai vaaleanpunaista marsipaania (Dr.Oetker on hyvää, Sallisen marsipaanissa on vehnätärkkelyssiirappia)
  1. Tee ensin leivospohjat. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuiva-aineet keskenään ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon.
  2. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200° uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.
  3. Kumoa kakkulevy sokeroidulle leivinpaperille ja poista päällä oleva leivinpaperi. Jaa jäähtynyt kakkulevy kahteen osaan. Levitä toiselle puolikkaalle ohuehko kerros kuningatarhilloa ja nosta toinen puolikas hillopuolen päälle.
  4. Kauli marsipaani ohueksi levyksi kahden muovikelmun välissä (haitta: jää raitoja. Jos luotat itseesi marsipaanin kaulijana, kauli marsipaani suoraan pöydällä runsasta tomusokerimäärää apuna käyttäen)
  5. Levitä päällimmäiselle kakkulevylle ohuen ohut kerros omenahilloa. Nosta hillopinnan päälle kaulittu marsipaanilevy. Jos hilloa on liian runsaasti, marsipaanikerros lötkistyy muhnuksi
  6. Leikkaa kakku terävällä veitsellä pieniksi ruuduiksi. ( Vaikein kohta. Marsipaani tarttuu veitseen. Puhdista veitsi joka leikkauksen jälkeen) Koristele ruudut halutessasi tomusokerilla ( Leikkauspintojen epämääräisyyden pelastus, jee!)

Pohjan teet normaalivatsaisille sopivaksi käyttämällä annetusta jauhomäärästä puolet vehnäjauhoja ja puolet vaan perunajauhoa. Taikina-annoksesta tulee yksi kääretorttu tai vaikka pohjaa isohkoon suorakaiteen malliseen täytekakkuun. (2 pellillistä pohjaa= 4 krs. Tein täytekakun kolmesta kakkulevyn puolikkaasta. Riitti n. 30 hengelle, kun oli ruokaa alle ja laktoositon-gluteeniton kakku erikseen)

*

Koeleivosten kanssa piti sitten kipittää naapurin ystävärouvaa häiritsemään koemaistokaniiniksi iltayhdeksältä. Että voiko näitä kakkusia syödä. Aina ystävällinen naapuri tokaisi, että jos ei paremmasta tiedä, niin meneehän nämäkin alas, haha! Tarkoitti tietysti, että jos on keliaakikko, niin oikein hyviä ovat. Terassille seuraamme koemaistiaisiin liittyi vielä kolmaskin rouva naapurustosta. Aamulla ei ollut yhtään leivosta jäljellä, pari tyhjää kuoharipulloa vain. Heinäkuun lämpöiset illat ovat niin mukavia!

2 comments

  1. No ainakin ovat herkullisen näköisiä, kyllä vain noita maistais:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: