12 kuvaa-joulukuu / 12 Photos-December 09

Täytynee todeta, että merkkien etsiminen maasta oli tällä kertaa  vaikea tehtävä ja kuva on kyllä hiukan eri kulmassa kuin aiemmat. Lisäksi ’minun’ portaallani seisoi jo joku muu, kehdannut häntä poiskaan ajaa.

marraskuu

lokakuu

syyskuu

Klikkaamalla merkkiä pääset katsomaan muidenkin osallistujien kuvat Marin Kameraveneessä.

Advertisements

33 comments

  1. Ohhoh, siellä onkin ollut oikein säpinät!

  2. Torilla tapahtuu! Lauloivatko edes Joulunkadun avajaisissa?

    • Tampereen Valoviikot alkavat jo lokakuun lopussa. Tämä kuva on kaupungin vuotuisesta itsenäisyyspäivän juhlasta, jonka vetonaulana on suuri ilotulitus aina lopuksi.

  3. Huomaan, että 12-kuvaa-kuvaus oli kerännyt paikalle runsaasti ihmisiä:))

  4. Joulu on tuonut jo tunnelmansa torille.

  5. Uuna

    Nyt on hieno! Raketit ja kaikki! Ja mikä tunnelma, luntakin vielä sataa kauniita pieniä hiutaleita 🙂

  6. Upealta näyttää siellä joulukuussa kaikkine valoineen!

  7. Aivan ihana otos! Otatko kuvan aina samana päivänä vai sinnepäin..?
    Maisemat ovat muuttuneet niin satumaiseksi, ettei tätä ihan samaksi edes tunnista. No tosiaan, ne jopa ilotulittivat sarjasi kunniaksi!

    • Minä otan sinnepäin, olen ottanut alusta asti. Mielessä juuri nämä torin eri tapahtumat. 12-kuvaa projektin takiapa hyvinkin ilotulittivat 😀

  8. Mahtavat nuo ilotulitukset, ihan vaan vasemmassa kulmassa kuin ohimennen sinne sattuneet, tekemättä itsestään pääosaa.

    Näissä kuvissasi on paljon yksityiskohtia, joita on kiva tiirailla nenä näytössä kiinni.
    Ja erikoismaininta lumisateelle*****

  9. Vaude! Iso muutos. Väkeä vallan tori täynnä. Jouluvalotkin.

  10. tanssiva harmaa pantteri

    Sulla on hieno kuva Keskustorin ilotulituksesta!

    • Kiitos! Räiskin varmaan 300 kuvaa, sekä 12-kuvaa varten, että pelkkiä ilotulituskuvia. Niistä on pieni kooste maanantain Mosaic Monday-postauksessa.

  11. Ainakin muutosta on tapahtunut, eikä edes poliisia tarvittu paikalle.
    Ihan hyvinhän tuo paikkakin on osunut, olosuhteet huomioon ottaen.

  12. Onpas väkee. Komea on tulituskin. En kyllä huomaa askelmerkkien muutosta ollenkaan.

  13. Tulipa tosiaan kunnolla elämää tuonne, hyvä ajoitus ilotulituksen kanssa!

  14. A very festive scene for December. Fireworks are a good midwinter attraction.

  15. Kaupunki elää vuodenaikojen mukaan. Tori on tuttu paikka minullekin, mutta en ole koskaan ollut siellä tuollaisessa ihmisjoukossa.

  16. johan oot paljon yleisöä palkannut 😀 Vai et kehdannut töniä, kyllä sun pitäis tietää, että taiteen hyväksi mitä vain!

    • Kaikki niin mielellään kuvissa poseeraa 😉 Kilahdin kyllä mäkkärin henkilökuntaan kuuluvalle kaverille, joka kävi kesken ilotulituksen ajamassa väkeä pois portailta vedoten hätäuloskäytävään. Jumaa, ihmisiä mustanaan, kyllä mä alta olisin ehtinyt, jos piipaa-auto olisi näkynyt. sanoin, että erinomaisen kesken tämä ilotulitus enkä siirry senttiäkään. kaveri luikahti sisään vikkelästi. Ei siinä siirtynyt kukaan muukaan. Jos olisi vielä urputtamaan jäänyt, olisin kehottanut menemään lähelle parkkeratun Maijan henkilökunnan juttusille 😀

  17. Wiltteri

    Hieno ja erikoinen ja erilainen otos. Muutama ihminenkin enemmän kuin viimeksi! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: