Pihlaja

Liian väsy, en jaksa nyt tikittää. Mutta pihlaja on pakko laittaa näkyville, kun se on huudellut jo pari päivää valmiina kansiossa. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, voi olla hiljaa.

Advertisements

10 comments

  1. Pihlajan oksat roikkuvat kivasti kuin veden yllä. Vielä ihan vihreinä!

    Minäkin olen alkanut pitää välipäiviä kirjoittamisessa, varsinkin kun nykyisin ei ole mitään omaa sanottavaa, ei ehdi syntyä yhtään ajatusta tai mielipidettä. Oikeasti ihailen ihmisiä, joilla on mielipiteitä asioista, mutta heillä on luultavasti omaa aikaa ajatteluun.

  2. Lisäys edelliseen: Tykkään sinun tavastasi sanoa räväkästikin silloin tällöin! Se piristää ihmeesti.

  3. No mutta krisu, kuva puhuu puolestaan. Sanoja ei tarvita.
    Klassinen kuva, joka voisi ilahduttaa keittiön seinälläkin.
    Koivun jälkeen pihlaja on mielestäni jopa kansallispuu.

  4. Tämä oikeastaan huutaa, että ole hiljaa 😉 Kaunis kuva, joka rauhoittaa katsomaan ja ajattelemaan – ihan ilman ulkopuolisia sanoja.

    Ps. Nyt muistan, mikä minua tässä pohjassa risoo (ja kommenttien kirjoittamisessa),: tuo kun tuo kommentointikohta on ennen postausta – joutuu hiirellä palaamaan takaisin päin koko kuvan katsottuaan ja jutun luettuaan. Pieni, mutta pippurisen ärsyttävä ominaisuus! (Vielä ihmettleet kommentointini vähyyttä nykyisin :-D)

  5. Iines J

    Mä taidan jättää pihlajat muiden kuvattavaksi. Olen kyllä ihastellut tämänsyksyistä marjapaljoutta, nyt olisi aineksia pihlajanmarjaviiniin!

    Vaihdoit näemmä sivupohjaa, mutta onneksi et vaihtanut bannerikuvaa, joka on mielestäni ihana! Ja kommenttiteksti on jättimäistä, näkee kerrankin, mitä tähän lootaan kirjoittaa.

  6. Katriina: Tuo pihlaja kasvaa jyrkässä rinteessä järven rannalla, siis veden yllä. 😉
    Mun ongelmani taitaa olla se, että sohlaan yhtä aikaa joka suuntaan liian kanssa. Jos esim. otan tätä vauhtia päivittäin kuvia, mun kannattaisi antaa itselleni päiviä nauttia niiden kuvien huolellisesta käsittelystä , eikä vaan nopeasti laittaa yhtä kuvaa vaikkapa nyt sadasta otetusta esityskuntoon, ja taas uusia kuvia muistikortille ja juttua blogiin ja töihin ja ruokaa ja, ja, ja… Nukkuminen öisin olisi kanssa aika tärkeää. 😀

    Inkivääri ja Arleena: Kiitokset sanoistanne!

    Mari: Mitäs rouva tästä pohjasta sanoo? On nyt aikoihin eletty, kun täällä pohjaa vaihdetaan yhden laiskamadon takia! ts..ts..ts…!
    Jos muuta pyydät, pyydät mahdottomia 😀
    Juttuhan on näin, että pohjia, joissa on haluamani ominaisuudet, mm. vaihdettava kuva yläbanneriin, on tässä wp:n ilmaisversiossa verraten vähän. Jos tuo ominaisuus on kohdallaan, on sitten muuta vikaa: liian kapea, väärät värit, widgetit ei toimi tai kaikki härpäkkeet on pohjalla. Get the picture?
    Saanko nyt pyytää verraten helposti toteutettavaa vastapalvelusta? Laita omaan blogiisi kuvat suurenemaan, kun niitä klikkaa! Ne menevät picasa-albumiin, eivät suurene, siinä ON ero! Minä en ikinä näe kuviasi kunnolla. Toinen juttu: Miksi se klikkaus tuottaa 90%:sti väärän kuvan picasasta minulle? Pippuriakin ärsyttävämpää!!! Taidan lakata kokonaan puhumisen, hmph!

    Iines: Viiniä? Jaa, miksei. Mutta eikös sorbus ole jo keksitty? 😀 😀
    Vitsit katto, kun toi Mari on niin vaikee. itte se kyllä tekee niin kuin lystää, mutta muut saa pässinä sen narussa rahjustaa. 😉
    No kappas, on tosi isoa tekstiä, nyt huomaan itsekin, ei paha, ei paha ollenkaan. Näköjään pääsee suoraan kommenttia muokkaamaankin, vanhassa piti mennä kirjoitusvihreet putsaamaan hallintapaneelin kautta. Vähän liian valkoinen, mutta kun on tuo banneriominaisuus niin tärkeä. Kiitos, minäkin pidän tuon pähkylän kuvasta paljon!
    wp:n ainoa puute mielestäni tällä hetkellä on tämä pohjien vähäisyys com:issa. CSS-kieltä en osaa (ainakaan vielä, kun en ole opetellut), että maksukanavat ja webbihotellit tuntuvat tässä vaiheessa vielä rahan haaskuulta, vaikkeivat ne niin oleellisen kalliita ne vuosimaksut olekaan.

  7. Taitaa tässää pohjassasi olla yksi hyvä puoli, pohjaväri ei vaihdu kuvan myötä=)

    Pitääkö tämä nyt laittaa suosikkeihin, entä se mikä siellä nyt on, onko se maatuvaa kamaa?

    Tässä on myös likinäköiselle tarkoitettu fonttikoko.
    Tuossa yllä olevat kommentoijan tiedot jäävät puolitiehen.

    Juu, siellä ne pihlajamarjat roikkuu vetten yllä, mulla vaahteranlehdet=)

  8. KooTee

    KooTeen suosikeissa olet, ole hyvä vain =)

  9. Voi , olen imarreltu 😀 Jännetuppitulehdus on estetty. K I I T O S !!!! Oikeasti. Sitä paitsi, tää on pirteämpikin. Eikä sun minua tartte kalastella, notkun koukussasi jo muutenkin.

    Omia kuviani EN suurenna blogilla (joo, olen jäärä ja joustamaton, enkä edes perustele jäärää päätöstäni). Kyllä niistä tihruistakin näkee, mitä kuvat kestää katselua. Kuva Picasaan avattuna suurenee, älä yritä! Tuo on outo juttu tuo väärään kuvaan joutuminen – täytyykin vähän kartoittaa, onko muilla samaa vikaa.

    Sitä paitti, vaikka lataisin kuvat ”suoraan” Bloggeriin, niin menisivät ne muutenkin Picasaan. Näin ladatessa voin itse määrittää kansion, johon ne siellä menevät.

    Ps. Tää iso fontti on poikaa, täytynee vähän rustata omankin töherryksen fonttikokoa… (Huomaatko, johonkin myönnyn minäkin 😉 Koeta kestää!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: