Joutsen kiitoradalla

Olipas melkomoinen tohotus ja melu, kun joutsen lähti lentoon silmiemme edestä Lahden Vesijärvellä viime sunnuntaina. Vaan toisaalta, sankemmat ihailijajoukot saa ponnisteluilleen iso lintu, kun trööttäilee isosti mennessään, kukaan ei kuule, jos pikkuisen vaan vislailee. Ja onhan sekin kurjaa, jos ei kukaan hurraa, kun sentään vetten päällä juoksee itsensä kanssa kilpaa.

Pyydän anteeksi joidenkin kuvien  *kröh* hieman heikohkoa laatua, kuvakohde ei paljoa pysähdellyt poseeraamaan. Klikkailkaa kuvia suuremmiksi, näkyvät mm. vesipärskeet paremmin.

 

 

Ei nouse, tulee uudet pikaiset jalkaläpsyt:

No huh…

 

 

Tosi alhaalla koko ajan, pelkäskö se, että se putoo?

Mutta saanko esitellä kolme kaunotarta yleisöstä. Tai no, olivat kaunottaria ainakin muutamia vuosia(kymmeniä) sitten. Keskimmäinen on äitini, muut kaksi ovat hänen siskojaan, siis tätejäni. Eikä tietenkään olisi saanut kuvata. Miksei ikinä…

 

Advertisements

5 comments

  1. Kaunis joutsentanssi ja kesä ja järvimaisemaa. Ei vois kauniimpaa olla

  2. Öh, minusta tulee seitsemänkymppisenä juuri tuon vasemmanpuoleisen siskon näköinen, vaikkakin blondi. Itse asiassa hyvän näköinen sisaruskaarti, nuorekkaista ja reippaita. Eipä ole sinulla huonot esikuvat!

  3. arleena,
    Kesä täällä pohjoisessa on upea, satoi tai paistoi. Mieluummin kuitenkin paistoi. 😉

    Katriina,
    Oikeanpuoleinen sisko täytti 9.7. juuri 70. 🙂 Mä olen myös saanut nuo pullerogeenit, hemmetti… mutta mä olen aloittanut taiston kiloja vastaan jo kakskymppisenä 😀

  4. What a wonderful series of photos of the bird in flight…amazing…

    And I like the last ones too, of the ladies watching the bird and you.

  5. Thank you, Sara! The lady in the middle is my mother and the other two are her sisters, my aunts that is. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: