Kaikkialle ehdittävä, työt alkoivat

Koulut alkoivat, työt alkoivat, sinne tänne, paikasta toiseen. Poissa kiireettömät aamut laiskasti kahvia hörppien ja toisella silmällä Serranoja vahtien, niitä ei nyt kuitenkaan niin vakavasti. Silti; nyt kun ei ehdi edes vilkaista, vaikka kuulee espanjan pulinaa toosasta, harmittaa. Ei pysy juonessa mukana, hehheh. 

Isoveli aloitti musiikkipainotteisen yläasteen ja sinne on mentävä bussilla. Kaupunki maksaa vain puolet koulumatkoista, koska lapsi käy oman piirinsä ulkopuolella koulua, että näin meillä Tampereella, mites muualla? Itse on ladattava matkakorttiin muut matkat.

No, lohtu tässä asiassa on se, että koulu on tien toisella puolella minun työpaikastani, Isoveli pääsee joka päivä kolmelta, useimmiten myös minä, joten voimme kulkea yhtä matkaa kotiin. Paitsi että tänäänkin pojalla ei ollut vielä köksää, pääsi jo yhdeltä. Eilen minä pääsin jo kahdelta, ja tekstasin pojalle, että tule bussilla perässä, käyn kaupassa kotiin mennessäni. Tuli se. Myöhästyi ensimmäisestä mahdollisesta ja joutui odottelemaan puoli tuntia pysäkillä. Puoli tuntia odottelua ruuhka-aikaan? Välillä tuntuu, että busseja ei kulje tarpeeksi tiuhaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla ja sitten vielä ihmetellään, kun ihmiset ajelevat mieluummin omilla autoilla.

Tuplailon matkat hoituvat sentään vielä fillaroiden, onneksi! Minä nyt aloitan sen jokasyksyisen valituksen mulle sopimattomista kouluajoista. Taas pläsähti 3 aamua kahdeksaan. Ma menee isoveli, ti ja ke tuplat. No, kun tähän ehtii tottua, Isoveljen lukujärjestys muuttuu ja siihen tulee vielä perjantaiksi aloitus klo 8! Voiko verisuoni katketa päästä, jos joutuu heräämään hutunkeittoon ennen puolta seitsemää, vaikka omat biorytmit kertovat sinun tarvitsevan vielä vähintään puolitoista tuntia unta??

Joopa, voisin opettaa pojat syömään jugurttia ja mysliä ja leipää omatoimisesti aamulla, mutta he pitävät kaurapuurosta, joka on keitetty kattilassa. Toinen näkökulma on tietysti yhteisen aikamme vähyys: Koska näen rakkaat takkutukkani, jos en aamulla? Iltapäivän väli on muutama tunti, 15-18, sitten lähden takaisin töihin ja kun tulen 22 jälkeen kotiin, he jo nukkuvat. Siispä nousen laittamaan lapseni kouluun, vaikka päässä surisee kuinka.

Aamulla sitten  hoidan parhaani mukaan pyykit ja pikaimuroinnit, muuten hukumme hiekkaan ja koirankarvoihin hyvin nopeasti. Koira pitää lenkittää ja kaupassakin yritän ehtiä käydä ennen töihin kiitämistä, ettei kolmen jälkeen tarvitse ihmisruuhkiin sekaan ja kassajonoihin hikoilemaan. Kolmen jälkeen piiskataan perikuntaa yhteiskuntakelpoiseksi ja valmistetaan jotain syötävää viideksi. Ja otetaan vartin tupluurit, jos mahdollista. Sitten kiitetään sitä, joka keksi kiinnittää hiukset toisesta päästä päänahkaan kiinni, etteivät irtoa vauhdissa, kun kiireellä painetaan takaisin töihin.

Onneksi tähän taas tottuu, eikä se pian taas tunnu kuin “normaalilta”. uuh…

Tämän tyynynliinan, jossa lukee ruotsiksi “isoveli” toin muuten tuliaisena kyseiselle henkilölle Vaasasta, koska yläasteella alkaa ruotsi. Olisin tuonut tuplailollekin lillebrorit, mutta olivat loppu, mokomat. Tuplailo lukee A2 kielenä ruotsia jo toista vuotta. Arvatkaapa, ovatko polleina, kun ovat jossakin asiassa edellä ja parempia kuin isoveljensä.

Täydellinen kesäviikonloppu

Ystävämme tiesivät kertoa, että Lumene-sarjan perustaja oli aikoinaan miettinyt kauneudenhoitosarjalleen nimeä. Samoihin aikoihin hän oli lomaillut Lummenne-järvellä. Eipä tarvitse kaukaa hakea yhteensattumaa.

Minulla on satamäärin kuvia loistavasta viikonlopustamme ystäviemme saarimökiltä 25.-27.7. tuolta Lummenne-järveltä. Jotain jäi silti kaikertamaan, en ehtinyt koskaan kuvata kuikkia ennen kuin ne sukelsivat tai sitten olimme aina liian kaukana. Täytyy silti sanoa, että kun vuosien jälkeen näkee pitkästä aikaa kuikkaparven yhdessä kalastamassa, niin on se vaan näky! Yht’aikainen sukellus, oooo!

Lapsia (=poikia) polski vedessä yhteensä 5. Kolme niistä minun, yksi ystävieni “iltatähti” ja joka aamu saapui seuraan vielä iltatähden pikkuserkku vanhempiensa mökinrakennuksen jaloista. Koiria kaksi, perheen oma villakoira Fanni, joka ei paljon vedestä piitannut, sekä meidän vesipetomme Sniiffer Karvakuono. Lisäksi saaressa myös iltatähden parikymppinen isoveli tyttöystävänsä kanssa. Hei hulinaa!

Niin monta kuvaa, että pakko laittaa galleriana. Klikatkaa kuvia: ensimmäinen klikkaus avaa kuvan medium-kokoisena. Mediumia kun klikkaa, saa kuvan täysikokoisena ruudullensa. Minusta monissa kuvissa se on eduksi. Olen tehnyt aiheesta myös tabblon, siellä on lisää kuvia, myös samoja. Tabblo on täällä.

Loppuun laitan kuitenkin suurempana yhden mielestäni onnistuneimmista kuvista, kun järvi oli tyyni, eikä vielä ollut pimeää. Vaikka sekin on jo noissa gallerian kuvissa, mutta ettei vaan menisi sivu suun! 

 

 

 

Laatulomaa ja pullaa

Torstaina leivoimme tuplailon kanssa pullaa. Perjantainen Aamulehden artikkeli kiillotti sädekehäni odottamatta ihan häikäiseväksi, kuulkaas kuinka erinomainen olen:

“Arkinen puhastelu on lapsen mieleen — Nappiloma: Lapset eivät kaipaa perheen yhteisellä vapaa-ajalla erikoista luksuselämää — Pyykkien ripustaminen, piknik takapihalla ja pullan leipominen ovat yksi resepti perheen onnistuneeseen kesälomaan. —”

Artikkeli keskittyi Lastenklinikoiden kummien teettämään tutkimukseen, jonka mukaan yli puolet töissä käyvistä vanhemmista viettää lastensa kanssa vain alle kaksi tuntia arkipäivisin. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä työskentelevä lastenpsykiatri Leena Repokari piti tutkimustuloksia hälyttävinä. Vanhemmat, jotka osallistuivat tutkimukseen, kertoivat hyvittelevänsä menetettyä arkiaikaa panostamalla lomiin. Lastenpsykiatrin näkökulma on kuitenkin, että se ei korvaa menetettyä arkea.

Paras lause artikkelissa oli minusta tämä : ” Lomilla tärkeintä ei ole laatuaika vaan joutoaika.” Se poisti syyllisyydenviitastani paljon painoa, minä viihdyn lomalla kotona, eikä ole tuota rahaakaan niin paljon, että voisi paikasta toiseen kiitää kolmen pojan kanssa. Ulkomaille? Ei riitä rahkeet ja minne sen koirankin siksi aikaa? Lisäksi Mies painaa puutarhallaan koko kesäisen sesongin lähes vuorotta töitä, minä haluan Miehen mukaani matkalle. Talvella taas minä lähes asun työpaikalla, niin että onpa nyt mukavaa saada synninpäästö ja lupa viihtyä “vain” kotona lomalla.

Torstaina oli Exän syntymäpäivä. Pojat sanoivat, että olipas mukavaa, kun iskän päivän kunniaksi leivottiin pullaa. En minä siihen mitään muuta sanonut kuin neutraalin: -Vai niin. En nyt ihan ajatellut ex-miehen synttäreitä enää juhlia, vaikkei meillä huonot välit olekaan.

Muistan kyllä, miten sydämeni oli viime kesänä samaan aikaan kuin nyt aivan haljeta surusta. Pojat eivät olleet saaneet isäänsä yhteyttä kuukauteen, koska tämä oli tukevasti kuningas Alquhuulin syleilyssä. Minä kiroilin hiljaa pääni sisällä ja tein mansikkakakkua, pakko oli juhlia iskän synttäreitä, vaikka sankarin liikkeistä ei tiedetty yhtään mitään. Korttikin  oli askarreltu ja  lähetetty. (Minä olisin voinut vaikka ampua sen ääliön). Poikien ikävää oli pakko lieventää ja peittää omat murhanhimonsa sen alle.

(Ex meni viime vuonna heinä-elokuun vaihteessa AA-kerhoon. Hyvin on mennyt ainakin tähän asti, yhteyskin pelaa koko ajan.)

Teimme voisilmäpullia ja kanelipyörteitä. Siis nehän ovat kanelikierteitä, mutta lasten suussa meillä kääntyneet pyörteiksi. Minä en osaa tehdä korvapuusteja. Tai osaan, osaan, mutta kun en yhtään pidä niiden pahuksen töttöröiden loistavasta nousemiskyvystä ja siitä johtuvasta holtittomasta kaatuilemisesta uunissa, niin olen päätynyt laittamaan kumoon kupsahtelevaiset korvapuustini jo valmiiksi kenolleen. (ähä-ähä, pitkää nenää mun ikikaatuileville korvapuusteilleni!! haha) Muffinssivuokiin -plop- ja hyvä tulee.

Kiitos, ihanat apulaiseni!

Oma elämä (osa I)

Eilinen oli aika vauhdikas päivä. Kaiken toiminnan yllä leijui nimittäjänä “taloyhtiön muurahaismyrkytys alkaen klo 11.”

Mummu vietiin Lahteen lähtevään autoon asemalle yhdeksitoista. Sitä ennen oli tyhjennetty ja pesty tiskipöydän alakaappi ohjeiden mukaan. Toinen ohje aiheutti vielä enemmän puuhaa:

-”Toivomme, että varaatte tilaa joka huoneeseen niin, että nurkkiin ja kulmiin sekä seinän vierustoille pääseminen helpottuu.”

Kirjahyllyt, vesisängyt, pianot ym. raskaat esineet sai jättää paikoilleen, mutta siltikin. Imurihommiksihan se meni ja heti aamutuimaan. No eihän tässä vielä kaikki.

-”Kotieläimet on pidettävä poissa torjunnan aikana.”

Jaaha. Koira sitten auton perään könöttämään, kotiin ei ollut menemistä kahteen tuntiin kenelläkään desinfektoreiden käynnin jälkeen. Koiralle kuppi mukaan ja vettä pulloihin, aurinko paistoi.

Tuplailon puolikkaan kuljetus bussille, joka kuljettaa jalkapalloleirille, klo 12.30. Hmm. Kaikki kolme poikaa kutsuttu entisen naapurin pojan 11-vuotissynttäreille tasan eri ilmansuuntaan n. 30 km:n päähän. Alkaen klo 12.00. Jalkapalloilija ei luonnollisestikaan mene synttäreille. (vaikka itku siitä kutsusta kyllä tuli ja melkein kalliin leirin peruutus) Onneksi Mies on vapaapäivällä, käytössä kuljetuksiin kaksi autoa, huh.

Yhden kassiin lyödään viime hetken tavaroita leirille, roskakaappia siivotaan, lahjaan tehdään korttia, sohvantakusia imuroidaan ja minä vaan haluaisin juoda kahvia, apua…

Ja kun ei se punahaalarinen murkkumyrkyttäjä ole tullut meidän huusholliin siihen mennessä, kun kaikki, joiden on tarkoitus jäädä eloon, ovat poistuneet tarpeeksi kauas, niin mistä sen tietää, koska saa tulla takaisin? apua…

Minä vein jalkapalloleiriläisen bussin lähtöpaikkaan. Suupielet roikkuivat pojalla melkein vyötäröllä, niin pelotti, että jos ei se uni tulekaan vieraassa paikassa. (En antanut ottaa kännykkää, julma äiti!) Maalaiskoira toisessa kädessä narussa kaupungin vilinässä, *lääh-lääh ja nuuskis, sählyn-sählyn* ja toisella olkapäällä pojan sikapainava kassi. Olkapäähän tuli painavan kassin aiheuttamat fritsut. Millä se vekara kantaa sen säkkinsä leirillä?

Miehen kanssa sovimme treffit Prismaan. Tätä romantiikan määrää! Kotona ei niin ketään eikä sinne voi mennä. Prismaan! Onneksi löysin Gigantin rakennuksen takaa varjoisan paikan, että voin huoletta jättää Sniffan autoon.

Prismakeikan jälkeen kello-pahus olikin jo niin paljon, että päätimme ajaa kodin kautta -tilannekatsaus- hakemaan kahta poikaa maalta synttäreiltä. Kunnei edes kahville oltu ehditty ja mulla oli aivan oikea nälkäkin jo pikku hiljaa. Kahdella autolla peräkkäin, semmosta ekoloogiaa meidän perheessä, jep!

Kotiin saattoi onneksi jättää koiran, ovessa oli lappu, moneltako oli käyty. (klo 12.00) Samoin jätimme myös toisen auton. Synttäripaikan ovesta sisään, ja onneksi niin hyvä tuttuni tämä äiti, että saatoin sanoa suoraan ovenraosta -”keitä, kiltti, kahvia pian meille”. Saihan sitä ja mansikkakakkuakin.

Niin hyvin viihdyimme, että tajusin vasta viideltä, että Ex on tulossa hakemaan näitä kahta poikaa puoli kuudelta. Ajoaikaa kaupunkiin se rapiat puoli tuntia eikä yhtäkään kassia pakattuna. apua…

Mutta Exäni ei ole koskaan silloin, kun hän sanoo olevansa. Siis toki soitimme, mutta hän nyt oli muutenkin tulossa vasta tunnin päästä. (Miten voi sanoa jonkun ajan, eikä se ikinä pidä paikkaansa, sitä mä kyllä jaksan lopun ikääni ihmetellä.)

Lasten kanssa kotiin, kassien pakkaus, Isoveli vei Sniffan pikku lenkille , ja sitten odoteltiin.

Kello oli kahdeksan, ennen kuin me saimme Miehen kanssa ruokaa!

Gourmet-ateria: grillissä tiristettyä makkaraa, samoin grillissä lämmitettyjä uusia eilisiä perunoita. Kaikkea-mitä-kaapista-löytyy: Lohta, silliä, keitettyjä munia, hämäläistä munajuustoa (teen sitä koko ajan), paprikasalaattia, ym. Arvatkaapa maistuiko hyvälle keräilyerät? Ulkona vielä söimme, koska koti oli sekaisin.

Ruoan jälkeen ripustimme äitini lyhentämät verhot ensimmäiseksi ja siirtelimme huonekalutkin omille paikoilleen. Koira iltalenkille ja Mies lähti huomisen aamuherätyksen takia jo Hesaan, buhuu! Jäin rätti-poikki väsyneenä yksin kotiin.

PS1. Pitkästä miehestä on paljon iloa, se ripustaa verhojakin tosta noin vaan, ojentaa käpälänsä kattoon kiinni ilman jakkaraa.

PS2. Hajuton myrkky on iloinen asia. Jotenkin vaan tuntuu, että onko sinne nurkkiin ruikittu muuta kuin vesihöyryä ollenkaan, kun ei haise. Kyllä nyt pari kuukautta tuntuva katku varmistaisi myrkytyksen tehokkuuden eikö?

Itkun paikka

Valokuvatorstain 93. aihe on “sattumalta”.

Jos 12-vuotias kokeilee äidin föönaamiseen tarkoitettua pyöröharjaa joutessaan märkään tukkaansa ennen kuin levittää siihen edes hoitoainetta, voi äiti 45 minuutin tuskaisten irrotteluyritysten jälkeen sattumalta joutua käyttämään saksia. Vaikka tukkaa olisi huolella kasvatettu (myös hoidettu ja tasattu!) hevarimittaan jo kolme ja puoli vuotta.

Kevätjuhla

” Jo joutui armas aika…” on Valokuvatorstain 92. haaste.

Sikin sokin

Blogilista on sikin sokin. Korjasin jo Melukylän linkinkin sinne, kun ei vanha toiminut, mutta eipä toimi tämä uusikaan. Vaikka mitä sen on väliä, en ymmärrä koko listasta kyllä yhtikäs mitään.

Melukylään on ilmestynyt mielenkiintoisia avaisanoja, mm. seksi, politiikka ja yhteiskunta. Muoti? kengät?

Käsityöt, kädentaidot ja askartelu! A-P-U-A-A-A-A !

Että nyt on sitten yhteiskunnallisesti kantaa ottava muodikkaat popot jallaassa tämä pornoplöki meillä täällä. Virkkuut silmissä vilisee ja korttia väkerretään, vaikkei osata yhtään! Eikä edes kiinnosta.

Kaikkee…

Eikun kyllä kenkäfäshöön taas kiinnostaa: pojille pitää ostaa uudet lenkkarit ja kesäksi kaikille crocsit. Juu. Crocsit, nuo liian kalliit kumintekeleet, jokka ovat viälä rumakkin kuin mitkä, mutta hyvin pysyyvät jalassa eivätkä säikähtele vettä. Pestäkin ne voi.

Rahapussia voi hyvin tuuletella kuukaudesta toiseen, ei raha sinne pesää tee!

Matinea

Koko talven kestäneen aherruksen huipentuma: julkinen näyte monikymmenpäisen yleisön edessä. Pikkumiehiä jännitti niin!

Minä porhalsin suoraan matineasta töihin, ex vei lahjakkaat kruunun jalokiveni sekä ylen ylpeän ja toki hiukan kyynelehtineen mummun kotiin. (Puutarhurini on siis saapunut, hehee!)
Valkopaitainen pärly ehti kuitenkin kertoa minulle ennen lähtöäni, että haluaa flyygelin…

Läksyt

Olen tästä tuplailosta joskus blogini aamussa puhunut.

Tuplailo soittaa pianoa

On tää taas. Vaikka mitä teet noitten perillistesi eteen, niin pelkkää ikävyyttä siitä vaan seuraa. Päätä särkee.
Pojat aloittivat tänä syksynä oikein maksulliset soittotunnit musiikkiopistossa.
Lukukausimaksut n.300€ x 3, ja yksinhuoltajabudjettini notkahti miinuksille eli almujen aneluksi meni. (Onneksi mun etämieheni ei ole pihi, vaikka puheissaan aina siltä vaikuttaa, hehee).

Isoveli on oikeasti erittäin musikaalinen, samoin toinen tuplailosta. Toisesta en ole ihan varma, mutta vaikea sitä on ulkopuolelle jättää, ainakin sen pitää saada kokeilla. Isoveljen soitin on basso. Kaksoset soittavat pianoa, koska minulla on sellainen. Musikaalinen puolikas halusi kosketinsoittimet (!) Kysyin, että mikä vika tuossa pianossa on, sehän on kosketinsoitin? Vähän se oli naama näkkärillä, mutta suhteellisen helppona lapsena ymmärsi myös, että ei tässä konkurssissa nyt ostella mitään kosketinsoittimia erikseen, kun sellainen on jo ilmaiseksi huushollissa. (viritys: 100 €. Pianonkilkutusnuotteja pilteille+ nuottivihkoja 50€)
Mitä mä nyt sitten kitisen, paitsi (kroonista) rahapulaa?
En kestä tuon ei-ehkä-niin-musikaalisen-kullanmurun kiukuttelua, kun se harjottelee! Mulle voi tulla harmaita hiuksia! Leptiinit lakkaa toimimasta ja mä lihon valaskalan kokoiseksi!

Ensinnäkin se on syntymästään saakka ollut erittäin vahvatahtoinen. Ei antanut syöttää itseään, kun oli 8kk mm. Sai aina tissimaidon ensin, mutta oli kyllä nopea. Lopetti rintamaidon imemisen samalla sekunnilla, kun 1-vuotiskynttilät puhallettiin. Siis täysin ehdoton, halki-poikki-pinoon henkilö. Eikä ymmärrä sitten millään, että ei voi osata kukaan heti, pitää h-a-r-j-o-i-t-e-l-l-a. Ja taas harjoitella. Itse asiassa sama juttu sillä on läksyjen kanssa. Ja jos vähänkään neuvoo, esim. enkussa jonkun sanan lausumisessa, niin tämä äidin pikku-pupunen heittää mäiskäyttää kirjat seinään. Jooh. Nyt tää Mörrimöykky yrittää rikkoa mun pianon. Ei muuten onnistu. Seuraa ankaria rangaistuksia. Pleikkakieltoa, Sims-kieltoa, tiskikoneen tyhjennystä ilman velipoikaa, jne.
Tässä on nyt iltapäivää vietetty elefantti-marssin seurassa. Voisi sen vanhan tutun lastenlaulun mielestäni oikeinkin soittaa, jos laulaisi samalla. Tai minä laulaisin samalla, mutta kun ei käy, niin ei käy! Ja huutoa ja itkua. Aaaargh.
-Mä INHOON pianoläksyjä! TYHMIN ja VAIKEIN kappale ikinä! EN MEE ENÄÄ SOITTOTUNNILLE!
Minä rauhallisuutta teeskennellen:
-Otas nyt iiihan rauhassa vielä kerran: yyyksi pieni elefantti maaaaarssi näin…..

No entäs tuplailon puolikas, hörökorvainen Dumboni? Soitteli Rouva Huldahuolettomat ihan siitä vaan, eikä ollut moksiskaan pikku virheistä.
Täytyy sanoa piano-open kunniaksi, että viisas on, ei anna samaa soittoläksyä molemmille, säästymme keskinäiseltä kilpailulta.
Ei tämä toinenkaan mikään enkeli ole, mutta aina ollut hiukan helpompi.

Muistui tässä mieleeni keväinen sunnuntai-aamu, kun tämä kiltimpi kaveri kyseli yllättäen aamukahvi&lehti-sessioni aikana kiroilulupaa:

-Äiti?
-ynh.
-Että sitten kun sä kuolet?
-mi..mhäh??
-että kun mä nään lehdessä sun tämmötteen kuolinilmotuksen, niin saanko mä sitten sanoa, että ” voi fuck?”