Viidakkokirja

Eli kukkapenkin rehotusta kuvina. Tänä kesänä, vaikka onkin sateista ja aivan yllättävän kylmää, maailma ja maisema näyttää paremmalta kuin muutamana edellisenä kesänä. Vihreältä ja kotoiselta. Rehevältä.

En minä niistä superkuivistakaan kesistä pidä, oliko se toissa vuonna, kun koivutkin huusivat hätäänsä ja kellastuivat veden puutteessa jo heinäkuussa.

Peurankello:

Köynnösruusu kukki piilossa ja maata myöten. Kun ei sillä reppanalla ole käpäliä eikä kärhöjä, millä se pitelisi mistään kiinni. Hain sunnuntaina Pinsiön Taimistolta ensiavuksi valkoisen puisen haitariritilän, jonka naulasin tänään aitaan kiinni. Kalastajalangalla sidoin ruusut ristikkoon, toivottavasti eivät kuristu kuoliaiksi. (Pinsiön puutahan yhteydessä on erittäin mukava ja mielenkiintoinen Antiikkikahvila Pehtoori, jossa saa ihan tummapaahtoista Presidentti-kahvia juodakseen. Siellä käyn mielelläni muutenkin nuuskimassa, vaikken mitään ostaisikaan.)

Tämähän ei ole minkään sorttinen ruusu, ystäväni tiesi sen olevan jalopähkämö. Viimeinen kuva on kyllä köynnösruususta:

Orvokit

Nämä orvokit rehottavat sisäänkäynnin luona katoksen kaiteella. Suojassa ovat ja vielä pohjoisen puolella, silti viihtyvät.

Nämä ovat myös tämänpäiväisestä sarjasta koekuvia, jotka latasin uuteen läppäriini. Löysin iPhoto-nimisen pienen kuvaohjelman macistä. (Mua sitten jaksaa huvittaa tämä i joka paikassa. iNaurattaa) Eihän siitä mihinkään ole Photoshoppiin tottuneelta, mutta kun ei nyt muutakaan ole saatavilla. Suurin miinus siinä on, se, että en voinut pienentää kuvia säädyllisen kokoisiksi, jos joku klikkailee suuremmiksi niitä. Siis nyt älkää klikatko, tulee suurta näytölle mahtumatonta lakanaa orvokeista. tai sitten en vaan löytänyt iPhotosta pienentävää nappulaa. En kyllä koskaan ole löytänyt semmoista Picasastakaan, niin paljon kuin muuten pidänkin siitä. Enkä saa sitäkään tähän läppäriin, yhyy!

Mun bloginikin näyttää aivan erilaiselta ja eriväriseltä läppärissä, samoin fontit eivät täsmää pöytäkoneen kanssa. On tämä erikoista. Minkäköhänlaisena sitä kukin omat valokuvansa näkee ja miten eri valossa voi lukija ne nähdäkään, kun jo kaksi kotona olevaa konetta näyttää täysin eri väri- ja valomaailmaa. Ja sitä fonttiakin.

Rakeita ja täystuhoa

Viime viikon alkupuolella se iski, heräsimme poikien kanssa klo 6.15 yläkerrassa kattoikkunoihin satavien rakeiden aiheuttamaan meteliin. Eipä se vesisadekaan ihan äänetöntä ollut. Kauan ei punaisen pionin loistosta saanut tänä vuonna nauttia. Onneksi valkoisen nuput ovat tallella. Muurahaiset niissä kyllä ahkerasti kiipeilevät.

Mies ehdotti, että jos kerran punaisen pionin olen nimennyt Karl Lagerfeldiksi, niin tämä valkoinenhan voisi sitten oikein hyvin olla Calvin Klein. Valkoinen pioni on ristitty, se on “Calvin Klein”! Että näin meillä kasvikunta saa nimensä paremman puutteessa.

Mehiläinen ja kukka

*kuvalisäys 13.6.* Selviää viime kesänä istutetun alppiruusuni kokoluokka. Se istutettiin valkoisena…

Kukka, kukkia, kukassa

Se on niin totta, mitä suvivirressäkin lauletaan: “…kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen…”

Ojanpientareet, oma piha, puut, pensaat kukkivat. Ja kamera laulaa!

Tässä punainen pionini “Karl Lagerfeld” Olen aivan lääpälläni siihen.

Klikatkaa kuvat suuremmiksi, olkaa hyvät. Kovin paljon on vaan tuota siitepölyä, kaikki kuvat ovat keltapilkkusia, heh.

Tämän sinisen täytyy mielestäni olla ruiskaunokki. Voiko se olla, vaikka wikipedia väittää sen kukkivan heinä-syyskuussa ja nyt on vasta kesäkuun alku? Vai koskeeko info ainoastaan luonnonvaraista ruiskukkaa, ettei puutarhan sinistä somistusta?

*edit 4.6.* Tämä mikään ruiskukka ole, ainakaan Marin Puutarhapainajaisia-blogin mukaan. Vuorikaunokki sanoo siellä tietäjä. Ja muut kommentaattorit kertovat olevan liiankin helppo ja leviäväinen. Ilmankos sitä minullakin on liikaa.

Syreenit! Ja mikä tuoksu niissä on.

Vielä kurjenpolvi, (kai tämä on senniminen?)

sekä pihlajan kukka.

Pionini ja sen kavereita

Eilen se ensimmäinen pullukkanuppu vasta avautui kunnolla. Viime yönä otin tämän kuvan jalan kanssa siinä puolen yön tienoilla. Tämän nimi on nyt sitten “Karl Lagerfeld”. Jep. Kävin eilen Viherpuu-myymälässä vakoilemassa pionien nimiä ja tietenkin kaipaamassa isompaa pihaa, jonne saisi enemmän pioneita kasvamaan. Karl Rosenfeld on yhden punaisen suositun pionin nimi. Kun en nyt ole ihan varma, että onko tämä se, niin olkoon Lagerfeld.

Valkoiselle pionille arvuuttelin omasta mielestäni myös aika lähelle menevää nimeä, mutta lahopäänä unohdin sen nimen jo kotimatkalla. Teen uuden nuuskintaretken ensi viikolla sinne puutarhamyymälään. Kärhöjäkin pitää käydä katselemassa.

Tänä aamuna, kun pojat menivät koululle yhdeksäksi lipunnostoon ja hakemaan todistuksiaan, otin vielä nämä pari kuvaa:

Juhlasesonki menossa, ei ehdi kuvata, ei kirjoittaa postauksia. Kommentointikin on vähäistä, johtuen tästä juhlahumusta. Luen kyllä blogit niin suosikkilistaltani kuin googlereaderistakin. Kohta lähtö Lahteen yo-juhliin, sitä ennen on vielä vaikka mitä asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta tösveröintiä suoritettavana.

-Uusi juhlakolttu (pinkki, pellavaa) ja siihen sopiva jakku (musta, pellavaa) ostettuna. Zukkikset (kahdet) ostettuna (voi oksu sentäs, että aina pitää laittaa). Piikkarit kiiltävät.

-Lahja ostettu, paketoitu, ruusu hankittuna, kylmiössä. (Älä unohda sitä sinne!) Aaa! Kortti pitää kirjoittaa. Kaikki oordningissa. Mutta kuka laittaisi mun tukan, aarghhh!

Kukkia *äh* koiralenkillä

Tuntuu kuin silmäni näkisivät pelkkiä kukkia kuvattaviksi. Vahdin kielojen kehitystä siinä yhdessä paikassa, josta kuljen ohi, kaikkihan nyt sen paikan tietää, heh. Rantapuskien keltakurjenmiekkojen venymistä täyteen pituuteen kyttäilen myös, kukkiahan niihin pitää vielä hetki odotella. Ja tänään sekin sitten tapahtui: polvistuin suoraan koiranpaskan päälle, jippii!
Tässä kuitenkin tämänpäiväistä satoa osa I, enempää en ehtinyt käsitellä ja kiillottaa julkaisukuntoon, pitää töihin vielä illaksi ja sitä ennen ehtiä puuhata vielä vaikka mitä.

Voikukkaa ei kai kukaan halua pihaansa, mutta kyllä se on iloinen veijari ojan pientareella, niin kirkkaan keltainen, että

aurinkokin voi kadehtia.

Valkovuokkoja on vielä runsaasti monin paikoin ja minun kielopaikkani on niin varjoisassa notkelmassa, että ei vielä

vähään aikaan saa kunnollisia kuvia.

* * * * * * *

Ensimmäinen aho-mansikka kukki. Tai tuskin ensimmäinen, mutta ensimmäinen, jonka huomasin.

* * * * * * *

Omenankukkia lopuksi.

Kaikki kuvat pienimmästä suurimpaan suurenevat klikkaamalla.

Vettä kukissa

Pikkusydän

Nyt on sitten epävarmalla maaperällä nämä arvailut. Kuvissa on joko kevätpikkusydän *dicentra eximia* tai

kesäpikkusydän *dicentra formosa*. Pitkän kukinta-ajan perusteella väittäisin, että kyseessä on

jälkimmäinen. Wannabeenä saan väittää mitä ikinä lystään, totuus voi olla sitten taas ihan jotain muuta.

Hallayö tulossa, taas

Harsoa haettu kaupasta, herkät kärhöt peitellään sillä. Uusin pionini on peitelty ronskisti ämpärillä. Pojilta äitienpäivälahjaksi saamilleni kolmelle vaaleanpunaiselle pelargonialle on laitettu Ikean paperipussi yöksi päähän!

Ison vaivan olivat pojat exän kanssa nähneet, kiertäneet kukkapuutarhassa jos toisessakin löytääkseen minulle oikeaa vaaleanpunaista sävyä (se mårbacka!), mutta kun ei sitä saa niin ei. Nämä ovat sydämestä ja siksi täydelliset minulle. Tänään on lisätty juurelle vielä vaaleansinistä ja hiukan tummempaa lobeliaa (, kun ei Miehen puutarhalla ollut kuin yksi vaivainen vaaleansininen jäljellä).

Kevätkaihonkukka, soma suosikkini alkaa päästä kukintavauhtiin peittäen sisäänkäynnin vieressä kiviä. Sisään tullaan meille pohjoisen puolelta, siellä on aina varjoisaa, paitsi ihan aamulla.

Nämä saniaisvauvat käpertelevät myös pohjoisen puolella.

Lemmikki, kielo ja tuleva lilja, kai?