Asuntomessuilla IV

Yksi postaus vielä, anteeksi, heh.

Ruokaa ja ruoanlaittoa rakastavana kuvasin niitä keittiöitä ja helloja. Kun me exän kanssa suunnittelimme taloamme n. 10 vuotta sitten, olisin halunnut keittiööni välitilaan kaakeleiden tilalle lasin, se oli silloin hoteinta hottia, mutta miellyttää se silmääni vieläkin.  Perustelin silloin exälle mieltymystäni myös lasin/pleksin edullisuudella. Vastustus oli sitä luokkaa, että antauduin kaakeleiden edessä. Vaasan asuntomessujen keittiöissä en sitten pahemmin bongaillut muuta kuin lasia välitilassa, hmph!

Messujen erikoisin liesikupu, se kuparinen. Minä ihmettelin vaaleaa liesitasoa.

On se valkoinen keittiö tähän vielä laitettava. 

Välitila lasia…

…samoin tässä, kuvalla varustettuna. Niitähän voi vaihtaa, tunkee vaikka sanomalehteä tai Aku Ankan sivuja.

Makuasioista ei voi kiistellä. Minä kokkaisin tässä silmät kiinni tuon tapetin takia, voi oksu. Ihana terästaso ja liesituuletin, johon ei lyö päätään. ja kas kummaa: välitilassa lasi.

Musta keittiö. Ai niin, vetimettömiä olivat keittiöiden laatikot lähes joka talossa.

Kuvassa seuraava liesitasoni. Haluan kaasuttaa sapuskat, ehdottomasti!

Pöytä.

Tammea. Sitä tänne myös ja paljon. 

Vielä muutama muu kuva:

Työpöydät.

Oivallinen lisähylly vai kiusallinen pölynkerääjä makuuhuoneessa?

Lasitettu terassi.

Tuplailon puolikashan tilasi multa jo flyygelin. Ei puutu enää kuin musiikkihuone. Ja se flyygeli…

Hei hei Vaasa ja meri, ensi kesänä Valkeakoskella.

Asuntomessuilla III

Vessoja ja viemäreitä kuvissa, pukeutumistiloja, sauna. Olemme asuneet poikien kanssa nyt tässä rivarissa talon myynnin jälkeen kaksi vuotta. Erohan meillä on ollut exän kanssa lainvoimainen jo kolme vuotta, että ei nämä asiat aina niin joutuisasti suju.

Vannoin tänne tullessa, etten lepää, ennen kuin joka nurkka on kunnossa, remontti viety loppuun ja paikat puts plank! Asuimme keskeneräisessä omakotitalossa tätä ennen ja riemu ei ollut rajatonta. No mitäs. Klinkkeripakkaukset yläkerran vaatehuoneessa ovat jokapäiväisenä muistutuksena, että tekemättä on, se vessa. Ja minä sanon nyt kyllä suoraan, että jos ei kohta ala syntyä valmista ja laattaa liimaantua seinälle, haluan uudet kaakelit!! Johan nuo ovat kohta niin eiliset, kukaan kehtaa niitä weeceensä seinälle liimailla.

En huolisi tuota väriä. Eiköhän oma harmaa naama johtuen liian aikaisista herätyksistä riitä tuomaan eloa aamuihin.

Tämä uusi lattiakaivomalli seinän vieressä on minun makuuni. Eipä tarvitsisi halkaista klinkkereitä aina keskellä huonetta sijaitsevan kaivon kohdalta. (Tosin meidän yläkerran pikkuvessaan ei suihkua mahdu, mutta tulee se saunan pesuhuoneen uudistuskin joskus eteen.)

Lattiakaivoa lisää. Näitä oli paljon, viime vuonna Hämeenlinnassa tämä oli yhden paikan uutuus.

Hmm…mustaa…

…vai perinteistä puuta ja valkoista?

Pyyhekoukut.

Yläkerran pikkuvessa on pitkä, kapea kuilu, vain 1m leveä, kuilun perällä on pytty. Kolmen ohitähtäävän pojan äitinä haluan seinämallisen pytyn, muu ei kelpaa. Näen onnellisen itseni kätevästi pyyhkivän ikuiset pissatipat suoraan lattialta, ne eivät syövy ikävästi “piiloviemärin” surkeisiin saumoihin haisemaan maailman tappiin. Ne haisevat, vaikka mitä myrkkyä työntäisi! Auttaisikohan lappu seinässä: -Astu lähemmäksi, se on lyhyempi kuin luuletkaan? Vai olisiko lappu liian suuri kolaus kasvavalle miehiselle itsetunnolle?

Valkoisen talon seinämallipytty.

Seinämallia värikkäämmässä ympäristössä.

 

Väriä.

Väriä…

Oranssia piristystä, myös allas.

Tämän minä ottaisin. Vaikken tiedä, minne ne 4-5 hammasharjaa ja tahnatuubin laittaisin. 

Amme. Liikaa (?) omin käsin  siivonneena naispolona visioin taas itseni mitä merkillisimmissä kulmissa kuuraamassa tuota näköalaplätäkköä. Hemmetti, haluan kylpylään, jossa joku kuuraa likarantut ammeesta lähdettyäni. *Krisu has left the building*

Valkoisen talon sauna. Aah!

Toinen yksinkertainen malli makuuni.

Pukeutumishuone. Liian vähän valoa meikkiin, mutta eihän se minulle kuulu, en minä täällä asu. Minä tarvitsen peilinkin lähemmäksi ja sen lavuaarinkin lähelle, vähänkö olen vaikee.

Ajatella, jos kotiini ilmestyisi yhtäkkiä hokkus-pokkus tällainen vaatehuone. Ghost-tuoli tietysti mukana, heh.

Asuntomessuilla II

Valkoinen talo. Jämerältä. Kohde n:ro 23.

valkoinen kattaus

valkoinen keittiö

valkoinen olohuone

valkoinen wc

valkoinen (liian) kapea yläkerta

valkoisen talon viherhuone?

valkoisen talon sauna

Asuntomessuilla I

Minä käyn asuntomessuilla joka kesä, jos mahdollista. Sinänsä se ei ole enää akuuttia, kun se exän meille rakentama talokin on myyty, mutta kyllä me yhdessä luimme talokirjoja ja asuntojen pohjia ennen sitäkin, ajelimme katselemassa myytävänä olevia omakotitaloja, jos ei muutakaan tekemistä sattunut olemaan. Tämä siis ennen lapsia. Mitä? On sitä ihmisillä kummempiakin harrastuksia kuin talokrääsämarkkinat ja sisustuksen ja rakentamisen tuulet.

Vaasa on meiltä kuitenkin sen verran kaukana, että tähän sai yhdistettyä ystävän kanssa oikein pikkuisen retken. Menimme Vaasaan jo perjantaina 1.8. illan suussa. Olimme tavanneet Deco-lehdestä (varokaa! linkki “laulaa”) artikkelia “sisustajan Vaasa” ja kolkuttelimme kuuden pintaan lukossa olevien sisustusliikkeiden ovia, hah! Mutta toisaalta, kun kurkki ikkunoista sisään, niin aivan samaa tavaraa näkyi näyteikkunoiden läpi kuin mitä saa ostaa kotoa Tampereeltakin, että pisti hiukan ihmettelemään lehtien juttuja; miksi raahaisin Vaasasta Aarnion ponin, kun saan sen kotinurkiltanikin? Jos sellaisen välttämättä siis haluaisin hankkia. Minä tahtoisin tietää mitä muuta, erilaista Vaasasta saa, jotain, mitä ei saa muualta.

 Vaasassa yöpyminen on halpaa, koska siellä on Omenahotelli. Siisti ja erittäin edullinen. Hinta ei päätä huimannut, vaikka olikin pe-la välinen “kalliimpi” yö, huone maksoi 69€. Perusarkiyön hinta oli ilmeisesti joko kesällä tai asuntomessujen takia 58€. Miettikää, jos huoneessa yöpyy 4 henkilöä? Eihän se tee mitään pekkaa päälle. Omenat ovat myös aina kaupunkiensa sydämessä. Suosittelen.

Vaasassa oli perjantaina hyytävän kylmää, ei kauan viitsinyt sightseeing-kierrosta mitenkään kävellä, menimme syömään Ompun viereen SAS Radisson-hotelliin. Italia-viikot, AAH! Eipä tarvinnut valintaa katua. Erinomaista ruokaa basilikasorbetista alkaen! Puoliksi juotu punaviinipullo lämmitti sopivasti kalsean tuulen hyydyttämät aivommekin. Lähtiessä kysyimme mukavalta tarjoilijapojalta aamiaisesta. Vastaus oli hätäinen, mutta hauska:

-Ette halua syödä aamiasta meillä, maksaa 32€! Menkää Astoriin, siellä syötte kympillä, mutta minä en sitten tätä teille kertonut.

Aamulla siis Astoriin ja pirteät huulipunatut frouvat  kolkuttelivat Suvilahden portteja heti kymmeneltä. Ilmankin oli muuttunut, kaunista ja parikymmentä astetta lämmintä, kyllä meidän kelpasi! Ilta kuuteen oli alue auki, meiltä jäi monta kohdetta näkemättä, niin kuin joka vuosi. Johtuuko hitaasta hanhenmarssista jonoissa vai meidän antaumuksesta asialle, aika ei ikinä riitä. Kotona olimme kymmenen aikoihin illalla. Jalasjärveltä otimme vielä viimeiset ruokatuliaiset mukaamme. 

Siellä olemme, vaatehuoneen peilissä, hei, hei! Mitenkään järjestelmällisesti en kuvia ottanut, kunhan nyt jotain itseäni kiinnostavaa, tai varottavaa esimerkkiä, että älä nyt tuollaisesta ainakaan haaveile. Paljon kuvaan keittiöitä, koska siellä niin hyvin viihdyn. Toinen kuvauskohde on vessat, yläkerran tekemättömästä remontista johtuen.

Tämän sohvaidean ostan kiljuen! Rakennetaan seinästä seinään tukeva lavitsa ja sen päälle tehdään kauniit patjat ja tyynyt. Voila! meillä on soffa ja vierassänky! Lisäksi sen alle pääsee loistavasti siivoamaan, siinä ei ole jalkoja.

Seuraava idea on oikeasti minun, kuka sen kävi meidän (entisestä) talosta nyysimässä? Tuplailon huoneessa oli seinästä seinään kiinteä työpöytä, alareunaan kiinnitettiin vielä koukut koulurepuille. Niin ja se oli leveämpi. Ex valmisti ohjeideni mukaan. On siitä originaalista jossain kuviakin, jos ette usko.

Tyhjää täynnä, siistiä, huoh…

Liian tummaa, minulle. Ja kenen kotona tarvitaan erillistä lasienpesutiskiä? Viina virtaa, varsinainen juottola. Kenellä ehtii käydä niin paljon kosteita vieraita? Minä syön mieluummin… Selän takana tuossa on varsinainen keittiö.

En tiedä, miksi kuvasin tämän vuoteen. En ainakaan tuon kiiltelevän tapetin takia. Ehkä lukulamppujen?

Tämän tiedän kuvanneeni noiden alas asti ulottuvien ikkunoiden takia. ne saa vielä auki, ääh! Mutta tästä näkyy minusta asuntomessualueiden ikuinen ongelma: rakennetaan kovin tiiviisti lähekkäin hurjan isoja taloja piskuisille tonteille. Pyllistele tuolla parvekkeellasi sitten vapautuneesti, kun tiedät, että olet kiinni naapurin ikkunassa. 

Terassejakin piisasi. Tämä oli alakerrasta. Seuraava kuva on samasta talosta, yläkuvan terassin yläpuolella oli toinen “lepoterassi”:

Joopa joo, kyllä-kyllä. Mulle riittäisi yksi terassi, tuo yläkerran. Kuinka monta terassia ihminen oikein tarvitsee? Kuka niissä kaikissa ehtii “vilvoitella”? Montako tuntia näiden asukkaiden vuorokaudessa oikein on? Kuka hitto nämä kaikki “nautinnonlähteet”, joita oli kaikissa taloissa ylenpalttisesti, oikein siivoaa?

Oi, miten tykkäsin tästä ideasta. Virkattuja nukenvaatteita kodinhoitohuoneen ikkunassa narulla roikkumassa. Ihan vanhanaikaisia, ei mitään tildoja. Kukahan tikuttaisi minulle? Elmis?

Ensin ihmettelin, kun ei ollut kukaan rannan taloihin tehnyt uimarantaa, pelkkiä näköalaterasseja vaan, mutta lähikontakti veteen paljasti, etten minäkään viitsisi tuossa uida.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Marjastusta torilta

Mustikoita en raaskinut ostaa kuin yhden viiden kilon laatikollisen hyvin suolaiseen 45:n € hintaan, uuh! Mutta jos torilla myy yksi kauppias kotimaisia, toinen virolaisia ja kolmas pensasmustikoita, niin ei siinä paljon tinkimisen varaa jää. Nämäkin olivat Rovaniemeltä. Vattuja ostin ylimuulin piirakkaan. Kokeilu ei ihan ensimmäisellä kerralla toiminut, mutta syy oli minun, ei apinakeittiön, eikä vadelmien, mutta palataan siihen “talkkunapöperöön”.

 

 

Tursuilee korvistakin

Nimittäin mansikoita! Oli pakko vaihtaa banneristakin mansikat pois, ihan jo etoo, kun on pistänyt kolme laatikollista pakastimeen kohtuullisten (krääk!) maisteluiden kera. Juu, kuvassa vaan 2 laatikollista, mutta kolme pakastin. Uusi arkkukin piti ostaa, vanha lauloi koko viime talven liian kallista sähkölaskulaulua minulle.

En sitten yhtään välitä pakastaa suonenjokisia mansikoita. Ne täristellään halki puolen Suomen rekoilla ja niin niistä saakin heitellä biojätteeseen liian suuren osan, ainakin minun kokemukseni mukaan. Kannatan lähituotantoa tässä asiassa, Tampereen läheltä saa  hyvää mansikkaa Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä, Pälkäneeltä, nyt muutamia paikkoja mainitakseni.

Mutta kun täytyy ihmisen hifistellä tässäkin, vuosia jo kelvannut meille vain luomu… Yksi paikka Tampereelta Kuruun päin oli, mutta lopettivat mansikanviljelyn, kun se oli niin ilmoista kiinni ja heillä vain sivubisnes. Jäin ilman luomuviljelijää. Netin kautta löysin sitten tämän kihniöläisen Mäkelän luomutilan.

Nettiin on tullut sen jälkeen paljon lähempänä Tamperetta olevia luomutilojakin, mutta olen pysynyt uskollisena, vaikka matkaa tuleekin meiltä yli 90 km perille.

Mansikat ovat valmiiksi perattuja, jep, että sinänsä helppo homma. Hämmästyin ensimmäisellä hakukerralla moista hienoutta, mutta sopimusviljelijöinä Mäkelät joutuvat perkaamaan teollisuutta varten marjansa, näin siitä hyötymme myös me yksityiset laatikkokaupan tekijät. Heidän mansikanpoimijansa saavat myös hieman enemmän palkkaa kuin tavallisten mansikkatilojen työntekijät.

Tietysti itsepoimintaakin saa harrastaa, hinnasta en silloin tiedä, mutta tänä ja viime vuonna maksoin 30€/laatikko, enkä pidä sitä suurena summana valmiiksi peratuista samana päivänä poimituista luomumarjoista. Pakastamisessa pitää kuitenkin olla nopea, ilman niitä seitsemää tehoruiskutusta, millä tavan marjat mm. “suojataan”, luomu alkaa pilaantua nopeammin, tietysti.

Mutta nyt saa riittää vähäksi aikaa mansikat, uuh. Mustikoita tänne ja äkkiä, haluan piirakkaa! Kävin eilen liian myöhään torilla, ei mitään, paitsi pensasmustikkaa. Olen kyllä niiiiiiin epäluuloinen, että sitä en ota. Täytyy yrittää huomenna aamulla aikaisin, jos vaikka heräisin? Hitsit, ihme, jos saan ahterini ulos huushollista ennen kymmentä. Mulla olisi yksi puolalainen mustikkaohjekin.

Täydellinen kesäviikonloppu

Ystävämme tiesivät kertoa, että Lumene-sarjan perustaja oli aikoinaan miettinyt kauneudenhoitosarjalleen nimeä. Samoihin aikoihin hän oli lomaillut Lummenne-järvellä. Eipä tarvitse kaukaa hakea yhteensattumaa.

Minulla on satamäärin kuvia loistavasta viikonlopustamme ystäviemme saarimökiltä 25.-27.7. tuolta Lummenne-järveltä. Jotain jäi silti kaikertamaan, en ehtinyt koskaan kuvata kuikkia ennen kuin ne sukelsivat tai sitten olimme aina liian kaukana. Täytyy silti sanoa, että kun vuosien jälkeen näkee pitkästä aikaa kuikkaparven yhdessä kalastamassa, niin on se vaan näky! Yht’aikainen sukellus, oooo!

Lapsia (=poikia) polski vedessä yhteensä 5. Kolme niistä minun, yksi ystävieni “iltatähti” ja joka aamu saapui seuraan vielä iltatähden pikkuserkku vanhempiensa mökinrakennuksen jaloista. Koiria kaksi, perheen oma villakoira Fanni, joka ei paljon vedestä piitannut, sekä meidän vesipetomme Sniiffer Karvakuono. Lisäksi saaressa myös iltatähden parikymppinen isoveli tyttöystävänsä kanssa. Hei hulinaa!

Niin monta kuvaa, että pakko laittaa galleriana. Klikatkaa kuvia: ensimmäinen klikkaus avaa kuvan medium-kokoisena. Mediumia kun klikkaa, saa kuvan täysikokoisena ruudullensa. Minusta monissa kuvissa se on eduksi. Olen tehnyt aiheesta myös tabblon, siellä on lisää kuvia, myös samoja. Tabblo on täällä.

Loppuun laitan kuitenkin suurempana yhden mielestäni onnistuneimmista kuvista, kun järvi oli tyyni, eikä vielä ollut pimeää. Vaikka sekin on jo noissa gallerian kuvissa, mutta ettei vaan menisi sivu suun! 

 

 

 

Kotona taas

Mahtava viikonloppu  Lummenne-järvellä takana, kuvia muistikortit pullollaan. Nyt ei jaksa kuin purkaa kuvat tietokoneelle, kesä tuli vihdoinkin!

Joutsen kiitoradalla

Olipas melkomoinen tohotus ja melu, kun joutsen lähti lentoon silmiemme edestä Lahden Vesijärvellä viime sunnuntaina. Vaan toisaalta, sankemmat ihailijajoukot saa ponnisteluilleen iso lintu, kun trööttäilee isosti mennessään, kukaan ei kuule, jos pikkuisen vaan vislailee. Ja onhan sekin kurjaa, jos ei kukaan hurraa, kun sentään vetten päällä juoksee itsensä kanssa kilpaa.

Pyydän anteeksi joidenkin kuvien  *kröh* hieman heikohkoa laatua, kuvakohde ei paljoa pysähdellyt poseeraamaan. Klikkailkaa kuvia suuremmiksi, näkyvät mm. vesipärskeet paremmin.

 

 

Ei nouse, tulee uudet pikaiset jalkaläpsyt:

No huh…

 

 

Tosi alhaalla koko ajan, pelkäskö se, että se putoo?

Mutta saanko esitellä kolme kaunotarta yleisöstä. Tai no, olivat kaunottaria ainakin muutamia vuosia(kymmeniä) sitten. Keskimmäinen on äitini, muut kaksi ovat hänen siskojaan, siis tätejäni. Eikä tietenkään olisi saanut kuvata. Miksei ikinä…

 

Hiljainen viikko ja laiha lohtu

Pojat ovat olleet viikon isänsä kanssa lomareissussa Helsingissä. Aivan käsittämätöntä hiljaisuutta, Sniiffer kun ei paljon puhele, se vaan tuijottelee minua tai vesikippoaan tai lojuu, miten sille nyt parhaiten passaa.

Kyllä mekin teimme matkan, serkkujen synttärit olivat sunnuntaina Lahdessa. Se tahtoo sanoa, että minun serkkuni lasten syntymäpäiväjuhlat, mutta aina vaan puhumme serkuista, mitä sitä suotta saivartelemaan, koska muitakaan serkkuja heillä ei minun puoleltani ole ja  oma serkkuni on yhtä läheinen minulle kuin siskot muille.

Serkullani on myös kolme lasta, yksi poika, nyt 14, ja 10-vuotiaat tyttökaksoset. (Meillä on suvussa tällaista kaksosvikaa! ) Ensimmäistä kertaa eivät omat takkutukkani olleet näillä kivoilla kesäkekkereillä mukana, mutta me paikkasimme Sniffan kanssa ikävää ja menimme Lahteen serkkulaan jo lauantaina, Mieskin tuli sinne Helsingistä. 

En minä sieltä pippaloista pahemmin kuvia laita, Vesijärvessä kyllä oli yksinäinen joutsen lähistöllä, josta sain muutaman kuvan, mutta äitini pieni vuokrapalsta on siitä  poliisien majasta, missä juhlat pidetään, kivenheiton päässä. Sieltä on muutama kuva jo valmiina, heh.

Herne kukkii, se on kaunis.

kesäkurpitsan kukka ja sipulirivistö. Minä sain äidiltä sipulia suoraan pellosta ja ensimmäisen pienen keltaisen kesäkurpitsan ja avomaan kurkkuja.

Muutama kehäkukka oli vasta auennut, ja niin kuin pisaroista näkyy, ei sateelta vältytty taaskaan, lämmintä oli kyllä.

Olen aika väsynyt, kävin tänään lääkärissä, oikein sisätautispesialistilla. Olen ollut jo todella pitkään sitä mieltä, että joku mättää elimistössäni. Tuli tyroksiinit, vaikka arvot ovatkin normaalin sisällä, voisin itkeä helpotuksesta! Se on sittenkin kilpirauhanen! Laihuus häämöttää jo kulman takana, enhän ole ollut “dieetillä” vasta kuin kohta kolme vuotta, hemmetti.