Kesän herkullisin piirakka

 

 

Resepti täällä.

Asuntomessuilla IV

Yksi postaus vielä, anteeksi, heh.

Ruokaa ja ruoanlaittoa rakastavana kuvasin niitä keittiöitä ja helloja. Kun me exän kanssa suunnittelimme taloamme n. 10 vuotta sitten, olisin halunnut keittiööni välitilaan kaakeleiden tilalle lasin, se oli silloin hoteinta hottia, mutta miellyttää se silmääni vieläkin.  Perustelin silloin exälle mieltymystäni myös lasin/pleksin edullisuudella. Vastustus oli sitä luokkaa, että antauduin kaakeleiden edessä. Vaasan asuntomessujen keittiöissä en sitten pahemmin bongaillut muuta kuin lasia välitilassa, hmph!

Messujen erikoisin liesikupu, se kuparinen. Minä ihmettelin vaaleaa liesitasoa.

On se valkoinen keittiö tähän vielä laitettava. 

Välitila lasia…

…samoin tässä, kuvalla varustettuna. Niitähän voi vaihtaa, tunkee vaikka sanomalehteä tai Aku Ankan sivuja.

Makuasioista ei voi kiistellä. Minä kokkaisin tässä silmät kiinni tuon tapetin takia, voi oksu. Ihana terästaso ja liesituuletin, johon ei lyö päätään. ja kas kummaa: välitilassa lasi.

Musta keittiö. Ai niin, vetimettömiä olivat keittiöiden laatikot lähes joka talossa.

Kuvassa seuraava liesitasoni. Haluan kaasuttaa sapuskat, ehdottomasti!

Pöytä.

Tammea. Sitä tänne myös ja paljon. 

Vielä muutama muu kuva:

Työpöydät.

Oivallinen lisähylly vai kiusallinen pölynkerääjä makuuhuoneessa?

Lasitettu terassi.

Tuplailon puolikashan tilasi multa jo flyygelin. Ei puutu enää kuin musiikkihuone. Ja se flyygeli…

Hei hei Vaasa ja meri, ensi kesänä Valkeakoskella.

Asuntomessuilla I

Minä käyn asuntomessuilla joka kesä, jos mahdollista. Sinänsä se ei ole enää akuuttia, kun se exän meille rakentama talokin on myyty, mutta kyllä me yhdessä luimme talokirjoja ja asuntojen pohjia ennen sitäkin, ajelimme katselemassa myytävänä olevia omakotitaloja, jos ei muutakaan tekemistä sattunut olemaan. Tämä siis ennen lapsia. Mitä? On sitä ihmisillä kummempiakin harrastuksia kuin talokrääsämarkkinat ja sisustuksen ja rakentamisen tuulet.

Vaasa on meiltä kuitenkin sen verran kaukana, että tähän sai yhdistettyä ystävän kanssa oikein pikkuisen retken. Menimme Vaasaan jo perjantaina 1.8. illan suussa. Olimme tavanneet Deco-lehdestä (varokaa! linkki “laulaa”) artikkelia “sisustajan Vaasa” ja kolkuttelimme kuuden pintaan lukossa olevien sisustusliikkeiden ovia, hah! Mutta toisaalta, kun kurkki ikkunoista sisään, niin aivan samaa tavaraa näkyi näyteikkunoiden läpi kuin mitä saa ostaa kotoa Tampereeltakin, että pisti hiukan ihmettelemään lehtien juttuja; miksi raahaisin Vaasasta Aarnion ponin, kun saan sen kotinurkiltanikin? Jos sellaisen välttämättä siis haluaisin hankkia. Minä tahtoisin tietää mitä muuta, erilaista Vaasasta saa, jotain, mitä ei saa muualta.

 Vaasassa yöpyminen on halpaa, koska siellä on Omenahotelli. Siisti ja erittäin edullinen. Hinta ei päätä huimannut, vaikka olikin pe-la välinen “kalliimpi” yö, huone maksoi 69€. Perusarkiyön hinta oli ilmeisesti joko kesällä tai asuntomessujen takia 58€. Miettikää, jos huoneessa yöpyy 4 henkilöä? Eihän se tee mitään pekkaa päälle. Omenat ovat myös aina kaupunkiensa sydämessä. Suosittelen.

Vaasassa oli perjantaina hyytävän kylmää, ei kauan viitsinyt sightseeing-kierrosta mitenkään kävellä, menimme syömään Ompun viereen SAS Radisson-hotelliin. Italia-viikot, AAH! Eipä tarvinnut valintaa katua. Erinomaista ruokaa basilikasorbetista alkaen! Puoliksi juotu punaviinipullo lämmitti sopivasti kalsean tuulen hyydyttämät aivommekin. Lähtiessä kysyimme mukavalta tarjoilijapojalta aamiaisesta. Vastaus oli hätäinen, mutta hauska:

-Ette halua syödä aamiasta meillä, maksaa 32€! Menkää Astoriin, siellä syötte kympillä, mutta minä en sitten tätä teille kertonut.

Aamulla siis Astoriin ja pirteät huulipunatut frouvat  kolkuttelivat Suvilahden portteja heti kymmeneltä. Ilmankin oli muuttunut, kaunista ja parikymmentä astetta lämmintä, kyllä meidän kelpasi! Ilta kuuteen oli alue auki, meiltä jäi monta kohdetta näkemättä, niin kuin joka vuosi. Johtuuko hitaasta hanhenmarssista jonoissa vai meidän antaumuksesta asialle, aika ei ikinä riitä. Kotona olimme kymmenen aikoihin illalla. Jalasjärveltä otimme vielä viimeiset ruokatuliaiset mukaamme. 

Siellä olemme, vaatehuoneen peilissä, hei, hei! Mitenkään järjestelmällisesti en kuvia ottanut, kunhan nyt jotain itseäni kiinnostavaa, tai varottavaa esimerkkiä, että älä nyt tuollaisesta ainakaan haaveile. Paljon kuvaan keittiöitä, koska siellä niin hyvin viihdyn. Toinen kuvauskohde on vessat, yläkerran tekemättömästä remontista johtuen.

Tämän sohvaidean ostan kiljuen! Rakennetaan seinästä seinään tukeva lavitsa ja sen päälle tehdään kauniit patjat ja tyynyt. Voila! meillä on soffa ja vierassänky! Lisäksi sen alle pääsee loistavasti siivoamaan, siinä ei ole jalkoja.

Seuraava idea on oikeasti minun, kuka sen kävi meidän (entisestä) talosta nyysimässä? Tuplailon huoneessa oli seinästä seinään kiinteä työpöytä, alareunaan kiinnitettiin vielä koukut koulurepuille. Niin ja se oli leveämpi. Ex valmisti ohjeideni mukaan. On siitä originaalista jossain kuviakin, jos ette usko.

Tyhjää täynnä, siistiä, huoh…

Liian tummaa, minulle. Ja kenen kotona tarvitaan erillistä lasienpesutiskiä? Viina virtaa, varsinainen juottola. Kenellä ehtii käydä niin paljon kosteita vieraita? Minä syön mieluummin… Selän takana tuossa on varsinainen keittiö.

En tiedä, miksi kuvasin tämän vuoteen. En ainakaan tuon kiiltelevän tapetin takia. Ehkä lukulamppujen?

Tämän tiedän kuvanneeni noiden alas asti ulottuvien ikkunoiden takia. ne saa vielä auki, ääh! Mutta tästä näkyy minusta asuntomessualueiden ikuinen ongelma: rakennetaan kovin tiiviisti lähekkäin hurjan isoja taloja piskuisille tonteille. Pyllistele tuolla parvekkeellasi sitten vapautuneesti, kun tiedät, että olet kiinni naapurin ikkunassa. 

Terassejakin piisasi. Tämä oli alakerrasta. Seuraava kuva on samasta talosta, yläkuvan terassin yläpuolella oli toinen “lepoterassi”:

Joopa joo, kyllä-kyllä. Mulle riittäisi yksi terassi, tuo yläkerran. Kuinka monta terassia ihminen oikein tarvitsee? Kuka niissä kaikissa ehtii “vilvoitella”? Montako tuntia näiden asukkaiden vuorokaudessa oikein on? Kuka hitto nämä kaikki “nautinnonlähteet”, joita oli kaikissa taloissa ylenpalttisesti, oikein siivoaa?

Oi, miten tykkäsin tästä ideasta. Virkattuja nukenvaatteita kodinhoitohuoneen ikkunassa narulla roikkumassa. Ihan vanhanaikaisia, ei mitään tildoja. Kukahan tikuttaisi minulle? Elmis?

Ensin ihmettelin, kun ei ollut kukaan rannan taloihin tehnyt uimarantaa, pelkkiä näköalaterasseja vaan, mutta lähikontakti veteen paljasti, etten minäkään viitsisi tuossa uida.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Blogiluottokortti

Kyllä nyt kelpaa! sain Vesimelonilta Mutukokkauksesta nähtävästi rajattoman luoton sisältävän Gold Cardin. (Se varsinainen rajaton blogiystävyyshän tuolla kortilla taataan, oikeasti.)

Edit 12.8. Olen vastaanottanut toisenkin Visan: kirpun blogista kuvauksia by neulekirppu. Isot kiitokset!

Minä olenkin tietoinen kädestä suuhun eläjä, luottokortitta pärjään erittäin hyvin. Jos ei rahaa ole, ei osteta, se on yksinkertaista. Tai ihan vaan harvoin käytetään miehen muovirahaa, mutta niin harvoin, niin harvoin! Mitä? Kylläpäs! Mutta nyt on oma ja hieno:

Säännöittä ei tämäkään Visa liiku tässäpä näitä:

 

Here are the rules: 
1. Only 5 people are allowed to receive this award. 
2. Four dedicated followers of your blog. 
3. One has to be new to your blog and live in another part of the world. 
4. You must link back to whoever gave you the award

Suomeksi :
1. Tunnustuksen voi antaa viidelle henkilölle. 
2….joista neljä seuraavat blogiasi. 
3. Yhden täytyy olla uusi blogissasi ja asua eri paikassa 
4. Linkki siihen blogiin, jolta sait tämän tunnustuksen.

 

Vähän hankalaa, paitsi se linkitys takaisin… Ihan vähän oion sääntöjä? Yrittäkääpä ottaa siitä syystä luottokorttini pois jos uskallatte, minä puraisen jokaista, joka yrittää sen minulta viedä!

Luottokortti seuraaville blogeille:

1. Mutukokkausta, Vesimeloni
2. Appelsiinin tuoksua, auringonkukkametsä 
3. Arki on kauneinta M’man
4. Hannan soppa, Hanna
5. Omenapuun alla, Katriina

Yritin tällä kertaa olla luovempi, etten aina jakaisi samoille vakkarisuosikkiblogeilleni. Nehän ovat ilman muuta luottokorttinsa ansainneet ja epäilemättä tulevat kierron kautta omansa myös saamaan.

Visan vingutteluihin tällä kertaa!                  

 

             

Täydellinen kesäviikonloppu

Ystävämme tiesivät kertoa, että Lumene-sarjan perustaja oli aikoinaan miettinyt kauneudenhoitosarjalleen nimeä. Samoihin aikoihin hän oli lomaillut Lummenne-järvellä. Eipä tarvitse kaukaa hakea yhteensattumaa.

Minulla on satamäärin kuvia loistavasta viikonlopustamme ystäviemme saarimökiltä 25.-27.7. tuolta Lummenne-järveltä. Jotain jäi silti kaikertamaan, en ehtinyt koskaan kuvata kuikkia ennen kuin ne sukelsivat tai sitten olimme aina liian kaukana. Täytyy silti sanoa, että kun vuosien jälkeen näkee pitkästä aikaa kuikkaparven yhdessä kalastamassa, niin on se vaan näky! Yht’aikainen sukellus, oooo!

Lapsia (=poikia) polski vedessä yhteensä 5. Kolme niistä minun, yksi ystävieni “iltatähti” ja joka aamu saapui seuraan vielä iltatähden pikkuserkku vanhempiensa mökinrakennuksen jaloista. Koiria kaksi, perheen oma villakoira Fanni, joka ei paljon vedestä piitannut, sekä meidän vesipetomme Sniiffer Karvakuono. Lisäksi saaressa myös iltatähden parikymppinen isoveli tyttöystävänsä kanssa. Hei hulinaa!

Niin monta kuvaa, että pakko laittaa galleriana. Klikatkaa kuvia: ensimmäinen klikkaus avaa kuvan medium-kokoisena. Mediumia kun klikkaa, saa kuvan täysikokoisena ruudullensa. Minusta monissa kuvissa se on eduksi. Olen tehnyt aiheesta myös tabblon, siellä on lisää kuvia, myös samoja. Tabblo on täällä.

Loppuun laitan kuitenkin suurempana yhden mielestäni onnistuneimmista kuvista, kun järvi oli tyyni, eikä vielä ollut pimeää. Vaikka sekin on jo noissa gallerian kuvissa, mutta ettei vaan menisi sivu suun! 

 

 

 

Joutsen kiitoradalla

Olipas melkomoinen tohotus ja melu, kun joutsen lähti lentoon silmiemme edestä Lahden Vesijärvellä viime sunnuntaina. Vaan toisaalta, sankemmat ihailijajoukot saa ponnisteluilleen iso lintu, kun trööttäilee isosti mennessään, kukaan ei kuule, jos pikkuisen vaan vislailee. Ja onhan sekin kurjaa, jos ei kukaan hurraa, kun sentään vetten päällä juoksee itsensä kanssa kilpaa.

Pyydän anteeksi joidenkin kuvien  *kröh* hieman heikohkoa laatua, kuvakohde ei paljoa pysähdellyt poseeraamaan. Klikkailkaa kuvia suuremmiksi, näkyvät mm. vesipärskeet paremmin.

 

 

Ei nouse, tulee uudet pikaiset jalkaläpsyt:

No huh…

 

 

Tosi alhaalla koko ajan, pelkäskö se, että se putoo?

Mutta saanko esitellä kolme kaunotarta yleisöstä. Tai no, olivat kaunottaria ainakin muutamia vuosia(kymmeniä) sitten. Keskimmäinen on äitini, muut kaksi ovat hänen siskojaan, siis tätejäni. Eikä tietenkään olisi saanut kuvata. Miksei ikinä…

 

Hiljainen viikko ja laiha lohtu

Pojat ovat olleet viikon isänsä kanssa lomareissussa Helsingissä. Aivan käsittämätöntä hiljaisuutta, Sniiffer kun ei paljon puhele, se vaan tuijottelee minua tai vesikippoaan tai lojuu, miten sille nyt parhaiten passaa.

Kyllä mekin teimme matkan, serkkujen synttärit olivat sunnuntaina Lahdessa. Se tahtoo sanoa, että minun serkkuni lasten syntymäpäiväjuhlat, mutta aina vaan puhumme serkuista, mitä sitä suotta saivartelemaan, koska muitakaan serkkuja heillä ei minun puoleltani ole ja  oma serkkuni on yhtä läheinen minulle kuin siskot muille.

Serkullani on myös kolme lasta, yksi poika, nyt 14, ja 10-vuotiaat tyttökaksoset. (Meillä on suvussa tällaista kaksosvikaa! ) Ensimmäistä kertaa eivät omat takkutukkani olleet näillä kivoilla kesäkekkereillä mukana, mutta me paikkasimme Sniffan kanssa ikävää ja menimme Lahteen serkkulaan jo lauantaina, Mieskin tuli sinne Helsingistä. 

En minä sieltä pippaloista pahemmin kuvia laita, Vesijärvessä kyllä oli yksinäinen joutsen lähistöllä, josta sain muutaman kuvan, mutta äitini pieni vuokrapalsta on siitä  poliisien majasta, missä juhlat pidetään, kivenheiton päässä. Sieltä on muutama kuva jo valmiina, heh.

Herne kukkii, se on kaunis.

kesäkurpitsan kukka ja sipulirivistö. Minä sain äidiltä sipulia suoraan pellosta ja ensimmäisen pienen keltaisen kesäkurpitsan ja avomaan kurkkuja.

Muutama kehäkukka oli vasta auennut, ja niin kuin pisaroista näkyy, ei sateelta vältytty taaskaan, lämmintä oli kyllä.

Olen aika väsynyt, kävin tänään lääkärissä, oikein sisätautispesialistilla. Olen ollut jo todella pitkään sitä mieltä, että joku mättää elimistössäni. Tuli tyroksiinit, vaikka arvot ovatkin normaalin sisällä, voisin itkeä helpotuksesta! Se on sittenkin kilpirauhanen! Laihuus häämöttää jo kulman takana, enhän ole ollut “dieetillä” vasta kuin kohta kolme vuotta, hemmetti.

Uusi merkki!

Melukylä sai Mutukokkausta-blogin pitäjältä Vesimelonilta näin hienon tunnustusmerkin:

Niin kesäinen ja hieno, olen iloinen ja otettu. Kiitos, vesimeloni!

merkkiin liittyy pienet säännöt, kuten tavallista:

Säännöt:

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nominate at least 5 other blogs./ Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you’ve nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Minä haluan antaa tämän eteenpäin näihin blogeihin:

• Arleenan sanomat
• Elämää ja elokuvaa
• Jalokiviä
• Kameravene.fi blog
• Omenapuun alla

Olkaa hyvät, jakakaa tunnustusta ja merkkiä iloisina muille.

Iltakävelyllä

Kissankello, Campanula rotundifolia

Leevi 3kk naapurista. *nuuskis ja huiskis*

Missä Leevi?

Piilokuva: Etsi Leevi.

Minne Sniffa menee?

Kauheesti tota villiä elukkaa vilistelee meidän nurkilla, ja minä kun luulin meidän asuvan suuressa kaupungissa, heh. Nukkumalähiöt erikseen, vissiin. Tilastoa parilta iltalenkiltä ja lisäksi huomauttaisin, että siilit ovat kosketusetäisyydellä ja pitkäkorvatkin lähes aina alle 10 metrin päässä. Stressiä koiralle, kun paistit karkaavat ilta illan perään ja stressiä myös narun toiseen päähän, kun ei ikinä tiedä ja käteenkin sattuu, kun koira rempoo.

• ke: kolme isoa siilin lotjaketta, yksi jänis keskellä tietä.
• to: kaksi jänistä, kaksi siiliä
• pe: vain yksi pikkuinen siilin poikanen ja sekin taisi olla hengetön, mutta olimme tavallista aikaisemmin Miehen kanssa liikkeellä.
• la: siilin vonkale

Puna-apila, Trifolium pratense

Laatulomaa ja pullaa

Torstaina leivoimme tuplailon kanssa pullaa. Perjantainen Aamulehden artikkeli kiillotti sädekehäni odottamatta ihan häikäiseväksi, kuulkaas kuinka erinomainen olen:

“Arkinen puhastelu on lapsen mieleen — Nappiloma: Lapset eivät kaipaa perheen yhteisellä vapaa-ajalla erikoista luksuselämää — Pyykkien ripustaminen, piknik takapihalla ja pullan leipominen ovat yksi resepti perheen onnistuneeseen kesälomaan. —”

Artikkeli keskittyi Lastenklinikoiden kummien teettämään tutkimukseen, jonka mukaan yli puolet töissä käyvistä vanhemmista viettää lastensa kanssa vain alle kaksi tuntia arkipäivisin. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä työskentelevä lastenpsykiatri Leena Repokari piti tutkimustuloksia hälyttävinä. Vanhemmat, jotka osallistuivat tutkimukseen, kertoivat hyvittelevänsä menetettyä arkiaikaa panostamalla lomiin. Lastenpsykiatrin näkökulma on kuitenkin, että se ei korvaa menetettyä arkea.

Paras lause artikkelissa oli minusta tämä : ” Lomilla tärkeintä ei ole laatuaika vaan joutoaika.” Se poisti syyllisyydenviitastani paljon painoa, minä viihdyn lomalla kotona, eikä ole tuota rahaakaan niin paljon, että voisi paikasta toiseen kiitää kolmen pojan kanssa. Ulkomaille? Ei riitä rahkeet ja minne sen koirankin siksi aikaa? Lisäksi Mies painaa puutarhallaan koko kesäisen sesongin lähes vuorotta töitä, minä haluan Miehen mukaani matkalle. Talvella taas minä lähes asun työpaikalla, niin että onpa nyt mukavaa saada synninpäästö ja lupa viihtyä “vain” kotona lomalla.

Torstaina oli Exän syntymäpäivä. Pojat sanoivat, että olipas mukavaa, kun iskän päivän kunniaksi leivottiin pullaa. En minä siihen mitään muuta sanonut kuin neutraalin: -Vai niin. En nyt ihan ajatellut ex-miehen synttäreitä enää juhlia, vaikkei meillä huonot välit olekaan.

Muistan kyllä, miten sydämeni oli viime kesänä samaan aikaan kuin nyt aivan haljeta surusta. Pojat eivät olleet saaneet isäänsä yhteyttä kuukauteen, koska tämä oli tukevasti kuningas Alquhuulin syleilyssä. Minä kiroilin hiljaa pääni sisällä ja tein mansikkakakkua, pakko oli juhlia iskän synttäreitä, vaikka sankarin liikkeistä ei tiedetty yhtään mitään. Korttikin  oli askarreltu ja  lähetetty. (Minä olisin voinut vaikka ampua sen ääliön). Poikien ikävää oli pakko lieventää ja peittää omat murhanhimonsa sen alle.

(Ex meni viime vuonna heinä-elokuun vaihteessa AA-kerhoon. Hyvin on mennyt ainakin tähän asti, yhteyskin pelaa koko ajan.)

Teimme voisilmäpullia ja kanelipyörteitä. Siis nehän ovat kanelikierteitä, mutta lasten suussa meillä kääntyneet pyörteiksi. Minä en osaa tehdä korvapuusteja. Tai osaan, osaan, mutta kun en yhtään pidä niiden pahuksen töttöröiden loistavasta nousemiskyvystä ja siitä johtuvasta holtittomasta kaatuilemisesta uunissa, niin olen päätynyt laittamaan kumoon kupsahtelevaiset korvapuustini jo valmiiksi kenolleen. (ähä-ähä, pitkää nenää mun ikikaatuileville korvapuusteilleni!! haha) Muffinssivuokiin -plop- ja hyvä tulee.

Kiitos, ihanat apulaiseni!