Kaikkialle ehdittävä, työt alkoivat

Koulut alkoivat, työt alkoivat, sinne tänne, paikasta toiseen. Poissa kiireettömät aamut laiskasti kahvia hörppien ja toisella silmällä Serranoja vahtien, niitä ei nyt kuitenkaan niin vakavasti. Silti; nyt kun ei ehdi edes vilkaista, vaikka kuulee espanjan pulinaa toosasta, harmittaa. Ei pysy juonessa mukana, hehheh. 

Isoveli aloitti musiikkipainotteisen yläasteen ja sinne on mentävä bussilla. Kaupunki maksaa vain puolet koulumatkoista, koska lapsi käy oman piirinsä ulkopuolella koulua, että näin meillä Tampereella, mites muualla? Itse on ladattava matkakorttiin muut matkat.

No, lohtu tässä asiassa on se, että koulu on tien toisella puolella minun työpaikastani, Isoveli pääsee joka päivä kolmelta, useimmiten myös minä, joten voimme kulkea yhtä matkaa kotiin. Paitsi että tänäänkin pojalla ei ollut vielä köksää, pääsi jo yhdeltä. Eilen minä pääsin jo kahdelta, ja tekstasin pojalle, että tule bussilla perässä, käyn kaupassa kotiin mennessäni. Tuli se. Myöhästyi ensimmäisestä mahdollisesta ja joutui odottelemaan puoli tuntia pysäkillä. Puoli tuntia odottelua ruuhka-aikaan? Välillä tuntuu, että busseja ei kulje tarpeeksi tiuhaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla ja sitten vielä ihmetellään, kun ihmiset ajelevat mieluummin omilla autoilla.

Tuplailon matkat hoituvat sentään vielä fillaroiden, onneksi! Minä nyt aloitan sen jokasyksyisen valituksen mulle sopimattomista kouluajoista. Taas pläsähti 3 aamua kahdeksaan. Ma menee isoveli, ti ja ke tuplat. No, kun tähän ehtii tottua, Isoveljen lukujärjestys muuttuu ja siihen tulee vielä perjantaiksi aloitus klo 8! Voiko verisuoni katketa päästä, jos joutuu heräämään hutunkeittoon ennen puolta seitsemää, vaikka omat biorytmit kertovat sinun tarvitsevan vielä vähintään puolitoista tuntia unta??

Joopa, voisin opettaa pojat syömään jugurttia ja mysliä ja leipää omatoimisesti aamulla, mutta he pitävät kaurapuurosta, joka on keitetty kattilassa. Toinen näkökulma on tietysti yhteisen aikamme vähyys: Koska näen rakkaat takkutukkani, jos en aamulla? Iltapäivän väli on muutama tunti, 15-18, sitten lähden takaisin töihin ja kun tulen 22 jälkeen kotiin, he jo nukkuvat. Siispä nousen laittamaan lapseni kouluun, vaikka päässä surisee kuinka.

Aamulla sitten  hoidan parhaani mukaan pyykit ja pikaimuroinnit, muuten hukumme hiekkaan ja koirankarvoihin hyvin nopeasti. Koira pitää lenkittää ja kaupassakin yritän ehtiä käydä ennen töihin kiitämistä, ettei kolmen jälkeen tarvitse ihmisruuhkiin sekaan ja kassajonoihin hikoilemaan. Kolmen jälkeen piiskataan perikuntaa yhteiskuntakelpoiseksi ja valmistetaan jotain syötävää viideksi. Ja otetaan vartin tupluurit, jos mahdollista. Sitten kiitetään sitä, joka keksi kiinnittää hiukset toisesta päästä päänahkaan kiinni, etteivät irtoa vauhdissa, kun kiireellä painetaan takaisin töihin.

Onneksi tähän taas tottuu, eikä se pian taas tunnu kuin “normaalilta”. uuh…

Tämän tyynynliinan, jossa lukee ruotsiksi “isoveli” toin muuten tuliaisena kyseiselle henkilölle Vaasasta, koska yläasteella alkaa ruotsi. Olisin tuonut tuplailollekin lillebrorit, mutta olivat loppu, mokomat. Tuplailo lukee A2 kielenä ruotsia jo toista vuotta. Arvatkaapa, ovatko polleina, kun ovat jossakin asiassa edellä ja parempia kuin isoveljensä.

Marjastusta torilta

Mustikoita en raaskinut ostaa kuin yhden viiden kilon laatikollisen hyvin suolaiseen 45:n € hintaan, uuh! Mutta jos torilla myy yksi kauppias kotimaisia, toinen virolaisia ja kolmas pensasmustikoita, niin ei siinä paljon tinkimisen varaa jää. Nämäkin olivat Rovaniemeltä. Vattuja ostin ylimuulin piirakkaan. Kokeilu ei ihan ensimmäisellä kerralla toiminut, mutta syy oli minun, ei apinakeittiön, eikä vadelmien, mutta palataan siihen “talkkunapöperöön”.

 

 

Hiljainen viikko ja laiha lohtu

Pojat ovat olleet viikon isänsä kanssa lomareissussa Helsingissä. Aivan käsittämätöntä hiljaisuutta, Sniiffer kun ei paljon puhele, se vaan tuijottelee minua tai vesikippoaan tai lojuu, miten sille nyt parhaiten passaa.

Kyllä mekin teimme matkan, serkkujen synttärit olivat sunnuntaina Lahdessa. Se tahtoo sanoa, että minun serkkuni lasten syntymäpäiväjuhlat, mutta aina vaan puhumme serkuista, mitä sitä suotta saivartelemaan, koska muitakaan serkkuja heillä ei minun puoleltani ole ja  oma serkkuni on yhtä läheinen minulle kuin siskot muille.

Serkullani on myös kolme lasta, yksi poika, nyt 14, ja 10-vuotiaat tyttökaksoset. (Meillä on suvussa tällaista kaksosvikaa! ) Ensimmäistä kertaa eivät omat takkutukkani olleet näillä kivoilla kesäkekkereillä mukana, mutta me paikkasimme Sniffan kanssa ikävää ja menimme Lahteen serkkulaan jo lauantaina, Mieskin tuli sinne Helsingistä. 

En minä sieltä pippaloista pahemmin kuvia laita, Vesijärvessä kyllä oli yksinäinen joutsen lähistöllä, josta sain muutaman kuvan, mutta äitini pieni vuokrapalsta on siitä  poliisien majasta, missä juhlat pidetään, kivenheiton päässä. Sieltä on muutama kuva jo valmiina, heh.

Herne kukkii, se on kaunis.

kesäkurpitsan kukka ja sipulirivistö. Minä sain äidiltä sipulia suoraan pellosta ja ensimmäisen pienen keltaisen kesäkurpitsan ja avomaan kurkkuja.

Muutama kehäkukka oli vasta auennut, ja niin kuin pisaroista näkyy, ei sateelta vältytty taaskaan, lämmintä oli kyllä.

Olen aika väsynyt, kävin tänään lääkärissä, oikein sisätautispesialistilla. Olen ollut jo todella pitkään sitä mieltä, että joku mättää elimistössäni. Tuli tyroksiinit, vaikka arvot ovatkin normaalin sisällä, voisin itkeä helpotuksesta! Se on sittenkin kilpirauhanen! Laihuus häämöttää jo kulman takana, enhän ole ollut “dieetillä” vasta kuin kohta kolme vuotta, hemmetti.

Ensimmäinen kerta

Pidän ruoasta. Pidän sen valmistamisesta ja tietysti myös syömisestä. Olen ennakkoluuloton ja haluan kokeilla kaikkea uutta. Häpeäpaalun paikka: en ole koskaan maistanut susheja, enkä mitään muutakaan ehtaa japanilaista evästä kuin vasta eilen. On ollut puhetta piipahtamisesta Tampereen ydinkeskustassa olevaan Maruseki-ravintolaan vaikka kuinka monta kertaa, milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla ja jo vuosia.

Sitten hylkäsin sussit ja muutkin sössit, kun aloin voimaperäisesti noudattaa hiilihydraattitietoista ruokavaliota noin 2,5 vuotta sitten. Riisihän ei tähän valioon kuulu, mm, vaikka ei se nyt kyllä niin mene, ettenkö sitä japanilaistakin keittiötä tulisi kokeilemaan, ajattelin aina.

Viime keväänä tuli sitten jo tosi paha kolaus tähän maistamattomuusasteeseen, kollegani 3-vuotias poika nimittäin ilmoitti kysyttäessä lempiruoakseen sushin! Ja minä ajattelin, etä no jo on, aikuinen ruokafriikki olen, enkä tiedä, miltä se pahalaisen sushi edes maistuu.

Kävimme eilen Miehen kanssa torilla ja kauppahallissa. Auton saimme parkkiin suoraan Marusekin eteen. Napakymppi! Teimme ostokset torilta ja sanoin Miehelle, että tuolta japanilaisesta ravintolasta haemme sitten myöhäisen valmislounaan kotiin, en laita ruokaa, eikös meidän pitänyt elokuviin viiden näytökseen?

Maruseki on suosittu, lounasaikaankin paikka on täynnä ja odotusaikamme oli n. puoli tuntia. Ei haitannut, kävimme hallissa sillä aikaa.

Mutta mitä sitten tilasin listalta? Vaikea sanoa, mutta susheja nyt ainakin, haha! Kolme isoa annosta, joissa oli myös niitä merilevällä ympäröityjä riisirullia. Susheissa oli eniten lohipäällistä, sitten oli raakaa tonnikalaa ja isoja ravunpyrstöjä. Misokeittoa tuli mukaan styroksikupeissa, sekä salaattia, jossa oli kiinankaalia, hunajamelonia ja merilevää vähän. Kertakäyttöpuikot ja soijakastiketta annospusseissa, samoin wasabia ja inkiväärilastuja. (Kävin kaupasta kotimatkalla pullon Kikkomania, että on aito tunnelma, en tiennyt, että mukaan tulee soijasoosit ja kaikki, heh)

Hurjan hehkutuksen kanssa menin ovesta sisään, mainostin pojille, mikä onni heitä onkaan tänään kohdannut, japanilaista ruokaa, sushia, saavat. Hellepäivä ja katras pihalle, muutama iso teekuppi ja lusikka mukaan, että saadaan misokeittoa jaettua kaikille, odotukset (aurinkovarjon) katossa.

Misokeitto: eh? Miltä sen kuuluu maistua? Minusta se maistui mitättömälle, lähinnä suolaiselle. Siis ei liian suolaiselle, vaan vain suolaiselle. Petyin, tai sitten se ei ollut hyvää. Eikä ole vertailukohtaa…

Sushit: Suolattomia, mauttomia. Wasabin puutteen sai helposti korjattua, samoin sai makua inkiväärillä. Mutta kun kastoi soijaan, niin sitten maistui vain Kikkoman. Rapusushi oli suosikkini.

Pyöreät merileväkääryleet: Parempia kuin sushit, minusta. Mutta miksi täyte on enimmäkseen riisiä? Pikkusormenkynnenkokoinen paprikanpalanen kyllä hukkui sekaan.

Sushiriisi oli kivan tahmeaa, pysyi hyvin puikoissa. Ovatko nämä sushit suupaloja, siis kerralla suuhun pantavia? Aika kookkaita mötkylöitä, pojat halusivat välttämättä puolittaa kaiken ennen suuhun laittoa.

Perikunta tuhersi itkua, oli kuulemma pahaa. Miksen tuonut kiinalaista, se on hyvää, minulle kerrottiin, puikotkin olisi ollut valmiina kotona laatikossa.

* * * * * *

Olen viettänyt tänään pitkät tovit blogissa Kasvimaalta keittiöön, koska siellä sammakko kokkaa japanilaisen miehensä kanssa hyvinkin itämaisittain ja mielenkiintoisista aineista, kuten esim. nuorten saniaisten versoista (warabi). Kovin kiinnostava ruokablogi ja tekisi mieli kokeilla sitä sun tätä. Mutta jos tavallinen sushi on jo pettymys? Minä olen itselleni kyllä nyt pettymys, harvoin on eteen sattunut uutuutta(kaan) josta en olisi pitänyt, yleensä kaikki aiheuttaa makunystyröissä ihatunutta värinää ja kokemus täytyy uusia ja uusia ja uusia. En kyllä aio luovuttaa, menen vaikka johonkin toiseen japanilaisravintolaan Helsingissä, tai syön Maruseki-ravintolassa jotain muuta kuin susheja.

Yksi tuntemani henkilö kyllä on sanonut, ettei hän syö koskaan Suomessa susheja, kun ei täällä saa kunnollisia missään, hän matkustaa mielellään Japaniin (työasioissa), että saa kunnollista sushia syödäkseen. Olikohan hän nyt sittenkin oikeassa?

* * * * * * *

Hellepäivän päätteeksi meillä syötiin iltakymmeneltä ulkona. Grillasin lampaankyljyksiä. Niiden seuraksi pilkoin alumiinivuokaan vihanneksia isoina paloina: kesäkurpitsaa, kotimaista keltaista ja punaista paprikaa, uutta punasipulia nipullinen varsineen, valkosipulinkynsiä ja pari chilipalkoa. Suolaa myllystä samoin mustapippuria. Oliiviöljyä. Alumiinivuoka grilliin ja sekoittelua samalla, kun grillaa kyljyksiä.

Uunissa valmistui valkosipulivoipatonki. Hiukan viiniä ja jälkiruoaksi omatekemää kotijuustoa ja mansikoita. Kaikki maistui kaikille ja lopuksi vielä pöristin espressot Miehelle ja itselleni.

Oma elämä (osa II)

Yksin kotona koiran kanssa. Loma. Ei ole pakko mitään. Voisi laiskasti käännellä kirjan sivuja. Kahvitella vaan koko päivän…

* * * * * * *

Onko minuun rakennettu joku tekemiskytkin? Vai onko se yleinen sukupuoleen valjastettu ominaisuus? Naisen virheellinen kytkentä jossain geenien kaksoiskierteisissä aminohappoketjuissa? Taitaa olla kyllä ihmisen korvien välissä jotain pahasti vialla, kun vapaaehtoisesti järjestää itselleen pyykkipäivän, vaikka ei olisi mikään pakko. Lakanoita, froteita, farkkuja, villapipoja!! Soittakaa piipaa-auto Melukylään.

Oma elämä (osa I)

Eilinen oli aika vauhdikas päivä. Kaiken toiminnan yllä leijui nimittäjänä “taloyhtiön muurahaismyrkytys alkaen klo 11.”

Mummu vietiin Lahteen lähtevään autoon asemalle yhdeksitoista. Sitä ennen oli tyhjennetty ja pesty tiskipöydän alakaappi ohjeiden mukaan. Toinen ohje aiheutti vielä enemmän puuhaa:

-”Toivomme, että varaatte tilaa joka huoneeseen niin, että nurkkiin ja kulmiin sekä seinän vierustoille pääseminen helpottuu.”

Kirjahyllyt, vesisängyt, pianot ym. raskaat esineet sai jättää paikoilleen, mutta siltikin. Imurihommiksihan se meni ja heti aamutuimaan. No eihän tässä vielä kaikki.

-”Kotieläimet on pidettävä poissa torjunnan aikana.”

Jaaha. Koira sitten auton perään könöttämään, kotiin ei ollut menemistä kahteen tuntiin kenelläkään desinfektoreiden käynnin jälkeen. Koiralle kuppi mukaan ja vettä pulloihin, aurinko paistoi.

Tuplailon puolikkaan kuljetus bussille, joka kuljettaa jalkapalloleirille, klo 12.30. Hmm. Kaikki kolme poikaa kutsuttu entisen naapurin pojan 11-vuotissynttäreille tasan eri ilmansuuntaan n. 30 km:n päähän. Alkaen klo 12.00. Jalkapalloilija ei luonnollisestikaan mene synttäreille. (vaikka itku siitä kutsusta kyllä tuli ja melkein kalliin leirin peruutus) Onneksi Mies on vapaapäivällä, käytössä kuljetuksiin kaksi autoa, huh.

Yhden kassiin lyödään viime hetken tavaroita leirille, roskakaappia siivotaan, lahjaan tehdään korttia, sohvantakusia imuroidaan ja minä vaan haluaisin juoda kahvia, apua…

Ja kun ei se punahaalarinen murkkumyrkyttäjä ole tullut meidän huusholliin siihen mennessä, kun kaikki, joiden on tarkoitus jäädä eloon, ovat poistuneet tarpeeksi kauas, niin mistä sen tietää, koska saa tulla takaisin? apua…

Minä vein jalkapalloleiriläisen bussin lähtöpaikkaan. Suupielet roikkuivat pojalla melkein vyötäröllä, niin pelotti, että jos ei se uni tulekaan vieraassa paikassa. (En antanut ottaa kännykkää, julma äiti!) Maalaiskoira toisessa kädessä narussa kaupungin vilinässä, *lääh-lääh ja nuuskis, sählyn-sählyn* ja toisella olkapäällä pojan sikapainava kassi. Olkapäähän tuli painavan kassin aiheuttamat fritsut. Millä se vekara kantaa sen säkkinsä leirillä?

Miehen kanssa sovimme treffit Prismaan. Tätä romantiikan määrää! Kotona ei niin ketään eikä sinne voi mennä. Prismaan! Onneksi löysin Gigantin rakennuksen takaa varjoisan paikan, että voin huoletta jättää Sniffan autoon.

Prismakeikan jälkeen kello-pahus olikin jo niin paljon, että päätimme ajaa kodin kautta -tilannekatsaus- hakemaan kahta poikaa maalta synttäreiltä. Kunnei edes kahville oltu ehditty ja mulla oli aivan oikea nälkäkin jo pikku hiljaa. Kahdella autolla peräkkäin, semmosta ekoloogiaa meidän perheessä, jep!

Kotiin saattoi onneksi jättää koiran, ovessa oli lappu, moneltako oli käyty. (klo 12.00) Samoin jätimme myös toisen auton. Synttäripaikan ovesta sisään, ja onneksi niin hyvä tuttuni tämä äiti, että saatoin sanoa suoraan ovenraosta -”keitä, kiltti, kahvia pian meille”. Saihan sitä ja mansikkakakkuakin.

Niin hyvin viihdyimme, että tajusin vasta viideltä, että Ex on tulossa hakemaan näitä kahta poikaa puoli kuudelta. Ajoaikaa kaupunkiin se rapiat puoli tuntia eikä yhtäkään kassia pakattuna. apua…

Mutta Exäni ei ole koskaan silloin, kun hän sanoo olevansa. Siis toki soitimme, mutta hän nyt oli muutenkin tulossa vasta tunnin päästä. (Miten voi sanoa jonkun ajan, eikä se ikinä pidä paikkaansa, sitä mä kyllä jaksan lopun ikääni ihmetellä.)

Lasten kanssa kotiin, kassien pakkaus, Isoveli vei Sniffan pikku lenkille , ja sitten odoteltiin.

Kello oli kahdeksan, ennen kuin me saimme Miehen kanssa ruokaa!

Gourmet-ateria: grillissä tiristettyä makkaraa, samoin grillissä lämmitettyjä uusia eilisiä perunoita. Kaikkea-mitä-kaapista-löytyy: Lohta, silliä, keitettyjä munia, hämäläistä munajuustoa (teen sitä koko ajan), paprikasalaattia, ym. Arvatkaapa maistuiko hyvälle keräilyerät? Ulkona vielä söimme, koska koti oli sekaisin.

Ruoan jälkeen ripustimme äitini lyhentämät verhot ensimmäiseksi ja siirtelimme huonekalutkin omille paikoilleen. Koira iltalenkille ja Mies lähti huomisen aamuherätyksen takia jo Hesaan, buhuu! Jäin rätti-poikki väsyneenä yksin kotiin.

PS1. Pitkästä miehestä on paljon iloa, se ripustaa verhojakin tosta noin vaan, ojentaa käpälänsä kattoon kiinni ilman jakkaraa.

PS2. Hajuton myrkky on iloinen asia. Jotenkin vaan tuntuu, että onko sinne nurkkiin ruikittu muuta kuin vesihöyryä ollenkaan, kun ei haise. Kyllä nyt pari kuukautta tuntuva katku varmistaisi myrkytyksen tehokkuuden eikö?

Loppurutistus

Kyllä väsyttää, viimeinen täysi viikko töissä ja meno eikun kiihtyy. Pitäisi saada lähes valmista tavaraa kesälepoon, syksyllä ei ole aikaa paketointiin kuin kolmisen viikkoa.

Vielä kun jaksaa ensi viikolla maanantain ja siihen liitetyn kauden päättäjäisristeilyn (n. 3 tuntia Pyhäjärvellä) ja tiistain seminaarit niin sitten alkaa virallinen kesä meidän huushollissa.

Auts! Mua rääkkää vielä koululaitos ensi viikonkin aamuherätysten muodossa, jaiks! Noh, eipä tarvitse itseni sännätä mihinkään, raahustan yöpaidassa ja kahvikuppi kädessä ainakin kymmeneen joka aamu!

Se päivittyy sittenkin

Sain sähköpostia blogilistan ylläpitäjältä. Tai siis joltain heistä, eikös siellä ole monta hemmoa hommissa? Tämä kaveri on lisännyt tietoihini RSS-syötteen ja nyt blogini päivittyy entiseen tapaan. Ooh, tätä onnenpäivää!

Toukokuun kiireinen loppupuolisko alkoi nyt. Pari viikkoa vielä haipakkaa ja sitten saa lomailla. Kaksosilla on tällä viikolla viimeinen soittotunti, Isoveljellä se oli jo viime viikolla. Tosin tuplailon puolikkaan jalkapallo juoksuttaa peleissä kesän mittaan kentän laidalta toiselle, mutta ei niin pahasti enää, kun raaski jättää viimein  vanhan kotikylän joukkueen ja liittyi tamperelaiseen puulaakiin, kun täälläkin on jo kahden vuoden asumisen jälkeen tuttuja poikia pelikavereina.

Viime kesänä vielä kaikki kolme poikaani pelasivat naapurikunnan  puljussa futista. Pelkkiin treeneihin tarvittiin äitiä kuskiksi ja matka oli sen verran pitkä, että siellä sitten kökötin milloin autossa, milloin kentän laidalla. Ja neljänä iltana viikossa plus pelit plus turnaukset. Pistämättömiä tilanteita olivat aina ne, kun oli tuplailon peli jossain aivan toisella puolella Pirkanmaata kuin Isoveljen. Viime kesänähän ex häipyi sujuvasti koko kesäksi kuningas alkuhuulin tukevaan syleilyyn, eikä vastannut edes puheluihin, mutta se on taas toinen juttu se.

Nyt pelaa enää yksi poika, ja hänkin menee treeneihin lähikentälle ja omalla pyörällä! Ihmeellistä! Ex on AA-kerhossa ja vastaa nykyisin aina puhelimeensa, sekin on ihmeellistä, kuulkaa. Jalkapalloilijalla oli nimittäin jo lauantaina ensimmäinen turnaus ja sinne hänet vei ex, koska minä olin koko lauantain töissä. Kyllä elämä vaan on. Syyttäkää minua vaikka kuinka kliseiseksi, mutta se on!

Sikin sokin

Blogilista on sikin sokin. Korjasin jo Melukylän linkinkin sinne, kun ei vanha toiminut, mutta eipä toimi tämä uusikaan. Vaikka mitä sen on väliä, en ymmärrä koko listasta kyllä yhtikäs mitään.

Melukylään on ilmestynyt mielenkiintoisia avaisanoja, mm. seksi, politiikka ja yhteiskunta. Muoti? kengät?

Käsityöt, kädentaidot ja askartelu! A-P-U-A-A-A-A !

Että nyt on sitten yhteiskunnallisesti kantaa ottava muodikkaat popot jallaassa tämä pornoplöki meillä täällä. Virkkuut silmissä vilisee ja korttia väkerretään, vaikkei osata yhtään! Eikä edes kiinnosta.

Kaikkee…

Eikun kyllä kenkäfäshöön taas kiinnostaa: pojille pitää ostaa uudet lenkkarit ja kesäksi kaikille crocsit. Juu. Crocsit, nuo liian kalliit kumintekeleet, jokka ovat viälä rumakkin kuin mitkä, mutta hyvin pysyyvät jalassa eivätkä säikähtele vettä. Pestäkin ne voi.

Rahapussia voi hyvin tuuletella kuukaudesta toiseen, ei raha sinne pesää tee!

Tuplailo soittaa pianoa

On tää taas. Vaikka mitä teet noitten perillistesi eteen, niin pelkkää ikävyyttä siitä vaan seuraa. Päätä särkee.
Pojat aloittivat tänä syksynä oikein maksulliset soittotunnit musiikkiopistossa.
Lukukausimaksut n.300€ x 3, ja yksinhuoltajabudjettini notkahti miinuksille eli almujen aneluksi meni. (Onneksi mun etämieheni ei ole pihi, vaikka puheissaan aina siltä vaikuttaa, hehee).

Isoveli on oikeasti erittäin musikaalinen, samoin toinen tuplailosta. Toisesta en ole ihan varma, mutta vaikea sitä on ulkopuolelle jättää, ainakin sen pitää saada kokeilla. Isoveljen soitin on basso. Kaksoset soittavat pianoa, koska minulla on sellainen. Musikaalinen puolikas halusi kosketinsoittimet (!) Kysyin, että mikä vika tuossa pianossa on, sehän on kosketinsoitin? Vähän se oli naama näkkärillä, mutta suhteellisen helppona lapsena ymmärsi myös, että ei tässä konkurssissa nyt ostella mitään kosketinsoittimia erikseen, kun sellainen on jo ilmaiseksi huushollissa. (viritys: 100 €. Pianonkilkutusnuotteja pilteille+ nuottivihkoja 50€)
Mitä mä nyt sitten kitisen, paitsi (kroonista) rahapulaa?
En kestä tuon ei-ehkä-niin-musikaalisen-kullanmurun kiukuttelua, kun se harjottelee! Mulle voi tulla harmaita hiuksia! Leptiinit lakkaa toimimasta ja mä lihon valaskalan kokoiseksi!

Ensinnäkin se on syntymästään saakka ollut erittäin vahvatahtoinen. Ei antanut syöttää itseään, kun oli 8kk mm. Sai aina tissimaidon ensin, mutta oli kyllä nopea. Lopetti rintamaidon imemisen samalla sekunnilla, kun 1-vuotiskynttilät puhallettiin. Siis täysin ehdoton, halki-poikki-pinoon henkilö. Eikä ymmärrä sitten millään, että ei voi osata kukaan heti, pitää h-a-r-j-o-i-t-e-l-l-a. Ja taas harjoitella. Itse asiassa sama juttu sillä on läksyjen kanssa. Ja jos vähänkään neuvoo, esim. enkussa jonkun sanan lausumisessa, niin tämä äidin pikku-pupunen heittää mäiskäyttää kirjat seinään. Jooh. Nyt tää Mörrimöykky yrittää rikkoa mun pianon. Ei muuten onnistu. Seuraa ankaria rangaistuksia. Pleikkakieltoa, Sims-kieltoa, tiskikoneen tyhjennystä ilman velipoikaa, jne.
Tässä on nyt iltapäivää vietetty elefantti-marssin seurassa. Voisi sen vanhan tutun lastenlaulun mielestäni oikeinkin soittaa, jos laulaisi samalla. Tai minä laulaisin samalla, mutta kun ei käy, niin ei käy! Ja huutoa ja itkua. Aaaargh.
-Mä INHOON pianoläksyjä! TYHMIN ja VAIKEIN kappale ikinä! EN MEE ENÄÄ SOITTOTUNNILLE!
Minä rauhallisuutta teeskennellen:
-Otas nyt iiihan rauhassa vielä kerran: yyyksi pieni elefantti maaaaarssi näin…..

No entäs tuplailon puolikas, hörökorvainen Dumboni? Soitteli Rouva Huldahuolettomat ihan siitä vaan, eikä ollut moksiskaan pikku virheistä.
Täytyy sanoa piano-open kunniaksi, että viisas on, ei anna samaa soittoläksyä molemmille, säästymme keskinäiseltä kilpailulta.
Ei tämä toinenkaan mikään enkeli ole, mutta aina ollut hiukan helpompi.

Muistui tässä mieleeni keväinen sunnuntai-aamu, kun tämä kiltimpi kaveri kyseli yllättäen aamukahvi&lehti-sessioni aikana kiroilulupaa:

-Äiti?
-ynh.
-Että sitten kun sä kuolet?
-mi..mhäh??
-että kun mä nään lehdessä sun tämmötteen kuolinilmotuksen, niin saanko mä sitten sanoa, että ” voi fuck?”