Tämä on yksi näitä wordpressin upeita toimintoja, joita ei bloggerissa ollut. Tai jos olikin, niin en minä ainakaan tämmöistä löytänyt tai tiennyt edes, mistä etsiä.
Paljon kuvia postaavana pidän tästä ominaisuudesta erityisesti, tosin en vielä osaa sitä käyttää, mutta harjoitellaan, harjoitellaan.
Kolme kokovaihtoehtoa on valittavissa, ylinnä pienin, jonka pitäisi aueta klikkaamalla isompaan kuvaan. Ne saa myös aseteltua vierekkäin, niin kuin kuvasta näkyy. Voi myös valita kuvakoon lisäksi, sijoittaako kuvan palstatilansa keskelle:
Vai vasempaan reunaan:
Vai aivan oikeaan reunaan:
Koko ajan olen tähän postaukseen käyttänyt yhtä ja samaa kuvaa.
Kuvat latautuvat koneelta tänne omaan media libraryyn. Sieltä vaan haetaan sama kuva vaikka sata kertaa ja muunnetaan kokoa omiin tarpeisiin sopivaksi, ei haittaa tahtia.
koko kuva “lakanana”.
Tässä vielä tämä keskikoko, ja sen keskitän keskelle. Senkin saa oikeaan tai vasempaan laitaan halutessaan, kaksi ei oikein mahdu enää vierekkäin.
Nythän saan itseni kuullostamaan varsinaiselta mestarigurulta, mutta en tokikaan ole. Mutta jo viikossa olen oppinut mokomia asioita.
Tähän en kyllä keksi vastausta: Monasti, ainakin minulla, tuota pienintä kuvaa ei voi suurentaa. En tiedä mitä teen väärin, koska sen periaatteessa pitäisi aueta toisaalle, niin kuin muutkin koot tekevät. Nyt tässä postauksessa kaikki muut kuvat paitsi ensimmäinen thumbnail kevätesikosta aukeavat, enkä yhtään älyä, että miksei se ensimmäinenkin voisi.




Jutustelu