Tämä tehdään pitkän kaavan mukaan, nostatuksiin menee aikaa, mutta jos menee vieläkin enemmän aikaa esim. juuren tekoon, se on vaan hyväksi leivän maulle ja rakenteelle.
Aineet:
juuri:
- 25 g tuoretta hiivaa (t. ½ pss kuivahiivaa)
- ½ l kylmää vettä
- 2 dl durum-vehnäjauhoja
Murenna hiiva viileään veteen, sekoita joukkoon durumit ja anna juuritaikinan tekeytyä pöydällä vähintään tunnin ajan.
Lisää juuritaikina sekaan:
- 1 tl suolaa
- 1 dl extra virgin oliiviöljyä
- 12-13 dl hiivaleipäjauhoja
Alusta taikinaa voimallisesti (koneella) ainakin 10 minuuttia. Anna taikinan kohota vähintään tunnin ajan liinalla peitettynä. Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä. Jaa taikina kahteen osaan ja veivaa ne “limpuiksi”. (Voit vaivata leipiin myös esim. silputtua oliivia, yrttejä, mm. rosmariinia, timjamia, aurinkokuivattua tomaattia tai vaikka rouhittuja saksanpähkinöitä). Viillä pintaan terävällä veitsellä ristikko ja anna taas kohota ajan kanssa leivinliinan alla. Ruiski kylmää vettä suihkepullosta leiville ja paista 200° uunissa n. puoli tuntia. Uuniin voi suihkuttaa paistamisen aikanakin vettä, vesihöyry tekee leipiin rapean kuoren. Jäähdytä leipiä ritilällä ilman peittoa.



