Kaikkea pitää kokeilla edes kerran. This is my first post to SWF.

The summer sky is so beautiful. 

Klikkaa “Sky Watch”-nappia, pääset katsomaan, millaisia taivaita muut ovat postanneet. Hundreds of great images from all over the world to see in Sky Watch. Please, click the icon.

Koulut alkoivat, työt alkoivat, sinne tänne, paikasta toiseen. Poissa kiireettömät aamut laiskasti kahvia hörppien ja toisella silmällä Serranoja vahtien, niitä ei nyt kuitenkaan niin vakavasti. Silti; nyt kun ei ehdi edes vilkaista, vaikka kuulee espanjan pulinaa toosasta, harmittaa. Ei pysy juonessa mukana, hehheh. 

Isoveli aloitti musiikkipainotteisen yläasteen ja sinne on mentävä bussilla. Kaupunki maksaa vain puolet koulumatkoista, koska lapsi käy oman piirinsä ulkopuolella koulua, että näin meillä Tampereella, mites muualla? Itse on ladattava matkakorttiin muut matkat.

No, lohtu tässä asiassa on se, että koulu on tien toisella puolella minun työpaikastani, Isoveli pääsee joka päivä kolmelta, useimmiten myös minä, joten voimme kulkea yhtä matkaa kotiin. Paitsi että tänäänkin pojalla ei ollut vielä köksää, pääsi jo yhdeltä. Eilen minä pääsin jo kahdelta, ja tekstasin pojalle, että tule bussilla perässä, käyn kaupassa kotiin mennessäni. Tuli se. Myöhästyi ensimmäisestä mahdollisesta ja joutui odottelemaan puoli tuntia pysäkillä. Puoli tuntia odottelua ruuhka-aikaan? Välillä tuntuu, että busseja ei kulje tarpeeksi tiuhaan muualla kuin pääkaupunkiseudulla ja sitten vielä ihmetellään, kun ihmiset ajelevat mieluummin omilla autoilla.

Tuplailon matkat hoituvat sentään vielä fillaroiden, onneksi! Minä nyt aloitan sen jokasyksyisen valituksen mulle sopimattomista kouluajoista. Taas pläsähti 3 aamua kahdeksaan. Ma menee isoveli, ti ja ke tuplat. No, kun tähän ehtii tottua, Isoveljen lukujärjestys muuttuu ja siihen tulee vielä perjantaiksi aloitus klo 8! Voiko verisuoni katketa päästä, jos joutuu heräämään hutunkeittoon ennen puolta seitsemää, vaikka omat biorytmit kertovat sinun tarvitsevan vielä vähintään puolitoista tuntia unta??

Joopa, voisin opettaa pojat syömään jugurttia ja mysliä ja leipää omatoimisesti aamulla, mutta he pitävät kaurapuurosta, joka on keitetty kattilassa. Toinen näkökulma on tietysti yhteisen aikamme vähyys: Koska näen rakkaat takkutukkani, jos en aamulla? Iltapäivän väli on muutama tunti, 15-18, sitten lähden takaisin töihin ja kun tulen 22 jälkeen kotiin, he jo nukkuvat. Siispä nousen laittamaan lapseni kouluun, vaikka päässä surisee kuinka.

Aamulla sitten  hoidan parhaani mukaan pyykit ja pikaimuroinnit, muuten hukumme hiekkaan ja koirankarvoihin hyvin nopeasti. Koira pitää lenkittää ja kaupassakin yritän ehtiä käydä ennen töihin kiitämistä, ettei kolmen jälkeen tarvitse ihmisruuhkiin sekaan ja kassajonoihin hikoilemaan. Kolmen jälkeen piiskataan perikuntaa yhteiskuntakelpoiseksi ja valmistetaan jotain syötävää viideksi. Ja otetaan vartin tupluurit, jos mahdollista. Sitten kiitetään sitä, joka keksi kiinnittää hiukset toisesta päästä päänahkaan kiinni, etteivät irtoa vauhdissa, kun kiireellä painetaan takaisin töihin.

Onneksi tähän taas tottuu, eikä se pian taas tunnu kuin “normaalilta”. uuh…

Tämän tyynynliinan, jossa lukee ruotsiksi “isoveli” toin muuten tuliaisena kyseiselle henkilölle Vaasasta, koska yläasteella alkaa ruotsi. Olisin tuonut tuplailollekin lillebrorit, mutta olivat loppu, mokomat. Tuplailo lukee A2 kielenä ruotsia jo toista vuotta. Arvatkaapa, ovatko polleina, kun ovat jossakin asiassa edellä ja parempia kuin isoveljensä.

Resepti täällä.

Yksi postaus vielä, anteeksi, heh.

Ruokaa ja ruoanlaittoa rakastavana kuvasin niitä keittiöitä ja helloja. Kun me exän kanssa suunnittelimme taloamme n. 10 vuotta sitten, olisin halunnut keittiööni välitilaan kaakeleiden tilalle lasin, se oli silloin hoteinta hottia, mutta miellyttää se silmääni vieläkin.  Perustelin silloin exälle mieltymystäni myös lasin/pleksin edullisuudella. Vastustus oli sitä luokkaa, että antauduin kaakeleiden edessä. Vaasan asuntomessujen keittiöissä en sitten pahemmin bongaillut muuta kuin lasia välitilassa, hmph!

Messujen erikoisin liesikupu, se kuparinen. Minä ihmettelin vaaleaa liesitasoa.

On se valkoinen keittiö tähän vielä laitettava. 

Välitila lasia…

…samoin tässä, kuvalla varustettuna. Niitähän voi vaihtaa, tunkee vaikka sanomalehteä tai Aku Ankan sivuja.

Makuasioista ei voi kiistellä. Minä kokkaisin tässä silmät kiinni tuon tapetin takia, voi oksu. Ihana terästaso ja liesituuletin, johon ei lyö päätään. ja kas kummaa: välitilassa lasi.

Musta keittiö. Ai niin, vetimettömiä olivat keittiöiden laatikot lähes joka talossa.

Kuvassa seuraava liesitasoni. Haluan kaasuttaa sapuskat, ehdottomasti!

Pöytä.

Tammea. Sitä tänne myös ja paljon. 

Vielä muutama muu kuva:

Työpöydät.

Oivallinen lisähylly vai kiusallinen pölynkerääjä makuuhuoneessa?

Lasitettu terassi.

Tuplailon puolikashan tilasi multa jo flyygelin. Ei puutu enää kuin musiikkihuone. Ja se flyygeli…

Hei hei Vaasa ja meri, ensi kesänä Valkeakoskella.

Vessoja ja viemäreitä kuvissa, pukeutumistiloja, sauna. Olemme asuneet poikien kanssa nyt tässä rivarissa talon myynnin jälkeen kaksi vuotta. Erohan meillä on ollut exän kanssa lainvoimainen jo kolme vuotta, että ei nämä asiat aina niin joutuisasti suju.

Vannoin tänne tullessa, etten lepää, ennen kuin joka nurkka on kunnossa, remontti viety loppuun ja paikat puts plank! Asuimme keskeneräisessä omakotitalossa tätä ennen ja riemu ei ollut rajatonta. No mitäs. Klinkkeripakkaukset yläkerran vaatehuoneessa ovat jokapäiväisenä muistutuksena, että tekemättä on, se vessa. Ja minä sanon nyt kyllä suoraan, että jos ei kohta ala syntyä valmista ja laattaa liimaantua seinälle, haluan uudet kaakelit!! Johan nuo ovat kohta niin eiliset, kukaan kehtaa niitä weeceensä seinälle liimailla.

En huolisi tuota väriä. Eiköhän oma harmaa naama johtuen liian aikaisista herätyksistä riitä tuomaan eloa aamuihin.

Tämä uusi lattiakaivomalli seinän vieressä on minun makuuni. Eipä tarvitsisi halkaista klinkkereitä aina keskellä huonetta sijaitsevan kaivon kohdalta. (Tosin meidän yläkerran pikkuvessaan ei suihkua mahdu, mutta tulee se saunan pesuhuoneen uudistuskin joskus eteen.)

Lattiakaivoa lisää. Näitä oli paljon, viime vuonna Hämeenlinnassa tämä oli yhden paikan uutuus.

Hmm…mustaa…

…vai perinteistä puuta ja valkoista?

Pyyhekoukut.

Yläkerran pikkuvessa on pitkä, kapea kuilu, vain 1m leveä, kuilun perällä on pytty. Kolmen ohitähtäävän pojan äitinä haluan seinämallisen pytyn, muu ei kelpaa. Näen onnellisen itseni kätevästi pyyhkivän ikuiset pissatipat suoraan lattialta, ne eivät syövy ikävästi “piiloviemärin” surkeisiin saumoihin haisemaan maailman tappiin. Ne haisevat, vaikka mitä myrkkyä työntäisi! Auttaisikohan lappu seinässä: -Astu lähemmäksi, se on lyhyempi kuin luuletkaan? Vai olisiko lappu liian suuri kolaus kasvavalle miehiselle itsetunnolle?

Valkoisen talon seinämallipytty.

Seinämallia värikkäämmässä ympäristössä.

Väriä.

Väriä…

Oranssia piristystä, myös allas.

Tämän minä ottaisin. Vaikken tiedä, minne ne 4-5 hammasharjaa ja tahnatuubin laittaisin. 

Amme. Liikaa (?) omin käsin  siivonneena naispolona visioin taas itseni mitä merkillisimmissä kulmissa kuuraamassa tuota näköalaplätäkköä. Hemmetti, haluan kylpylään, jossa joku kuuraa likarantut ammeesta lähdettyäni. *Krisu has left the building*

Valkoisen talon sauna. Aah!

Toinen yksinkertainen malli makuuni.

Pukeutumishuone. Liian vähän valoa meikkiin, mutta eihän se minulle kuulu, en minä täällä asu. Minä tarvitsen peilinkin lähemmäksi ja sen lavuaarinkin lähelle, vähänkö olen vaikee.

Ajatella, jos kotiini ilmestyisi yhtäkkiä hokkus-pokkus tällainen vaatehuone. Ghost-tuoli tietysti mukana, heh.

Valkoinen talo. Jämerältä. Kohde n:ro 23.

valkoinen kattaus

valkoinen keittiö

valkoinen olohuone

valkoinen wc

valkoinen (liian) kapea yläkerta

valkoisen talon viherhuone?

valkoisen talon sauna

Minä käyn asuntomessuilla joka kesä, jos mahdollista. Sinänsä se ei ole enää akuuttia, kun se exän meille rakentama talokin on myyty, mutta kyllä me yhdessä luimme talokirjoja ja asuntojen pohjia ennen sitäkin, ajelimme katselemassa myytävänä olevia omakotitaloja, jos ei muutakaan tekemistä sattunut olemaan. Tämä siis ennen lapsia. Mitä? On sitä ihmisillä kummempiakin harrastuksia kuin talokrääsämarkkinat ja sisustuksen ja rakentamisen tuulet.

Vaasa on meiltä kuitenkin sen verran kaukana, että tähän sai yhdistettyä ystävän kanssa oikein pikkuisen retken. Menimme Vaasaan jo perjantaina 1.8. illan suussa. Olimme tavanneet Deco-lehdestä (varokaa! linkki “laulaa”) artikkelia “sisustajan Vaasa” ja kolkuttelimme kuuden pintaan lukossa olevien sisustusliikkeiden ovia, hah! Mutta toisaalta, kun kurkki ikkunoista sisään, niin aivan samaa tavaraa näkyi näyteikkunoiden läpi kuin mitä saa ostaa kotoa Tampereeltakin, että pisti hiukan ihmettelemään lehtien juttuja; miksi raahaisin Vaasasta Aarnion ponin, kun saan sen kotinurkiltanikin? Jos sellaisen välttämättä siis haluaisin hankkia. Minä tahtoisin tietää mitä muuta, erilaista Vaasasta saa, jotain, mitä ei saa muualta.

 Vaasassa yöpyminen on halpaa, koska siellä on Omenahotelli. Siisti ja erittäin edullinen. Hinta ei päätä huimannut, vaikka olikin pe-la välinen “kalliimpi” yö, huone maksoi 69€. Perusarkiyön hinta oli ilmeisesti joko kesällä tai asuntomessujen takia 58€. Miettikää, jos huoneessa yöpyy 4 henkilöä? Eihän se tee mitään pekkaa päälle. Omenat ovat myös aina kaupunkiensa sydämessä. Suosittelen.

Vaasassa oli perjantaina hyytävän kylmää, ei kauan viitsinyt sightseeing-kierrosta mitenkään kävellä, menimme syömään Ompun viereen SAS Radisson-hotelliin. Italia-viikot, AAH! Eipä tarvinnut valintaa katua. Erinomaista ruokaa basilikasorbetista alkaen! Puoliksi juotu punaviinipullo lämmitti sopivasti kalsean tuulen hyydyttämät aivommekin. Lähtiessä kysyimme mukavalta tarjoilijapojalta aamiaisesta. Vastaus oli hätäinen, mutta hauska:

-Ette halua syödä aamiasta meillä, maksaa 32€! Menkää Astoriin, siellä syötte kympillä, mutta minä en sitten tätä teille kertonut.

Aamulla siis Astoriin ja pirteät huulipunatut frouvat  kolkuttelivat Suvilahden portteja heti kymmeneltä. Ilmankin oli muuttunut, kaunista ja parikymmentä astetta lämmintä, kyllä meidän kelpasi! Ilta kuuteen oli alue auki, meiltä jäi monta kohdetta näkemättä, niin kuin joka vuosi. Johtuuko hitaasta hanhenmarssista jonoissa vai meidän antaumuksesta asialle, aika ei ikinä riitä. Kotona olimme kymmenen aikoihin illalla. Jalasjärveltä otimme vielä viimeiset ruokatuliaiset mukaamme. 

Siellä olemme, vaatehuoneen peilissä, hei, hei! Mitenkään järjestelmällisesti en kuvia ottanut, kunhan nyt jotain itseäni kiinnostavaa, tai varottavaa esimerkkiä, että älä nyt tuollaisesta ainakaan haaveile. Paljon kuvaan keittiöitä, koska siellä niin hyvin viihdyn. Toinen kuvauskohde on vessat, yläkerran tekemättömästä remontista johtuen.

Tämän sohvaidean ostan kiljuen! Rakennetaan seinästä seinään tukeva lavitsa ja sen päälle tehdään kauniit patjat ja tyynyt. Voila! meillä on soffa ja vierassänky! Lisäksi sen alle pääsee loistavasti siivoamaan, siinä ei ole jalkoja.

Seuraava idea on oikeasti minun, kuka sen kävi meidän (entisestä) talosta nyysimässä? Tuplailon huoneessa oli seinästä seinään kiinteä työpöytä, alareunaan kiinnitettiin vielä koukut koulurepuille. Niin ja se oli leveämpi. Ex valmisti ohjeideni mukaan. On siitä originaalista jossain kuviakin, jos ette usko.

Tyhjää täynnä, siistiä, huoh…

Liian tummaa, minulle. Ja kenen kotona tarvitaan erillistä lasienpesutiskiä? Viina virtaa, varsinainen juottola. Kenellä ehtii käydä niin paljon kosteita vieraita? Minä syön mieluummin… Selän takana tuossa on varsinainen keittiö.

En tiedä, miksi kuvasin tämän vuoteen. En ainakaan tuon kiiltelevän tapetin takia. Ehkä lukulamppujen?

Tämän tiedän kuvanneeni noiden alas asti ulottuvien ikkunoiden takia. ne saa vielä auki, ääh! Mutta tästä näkyy minusta asuntomessualueiden ikuinen ongelma: rakennetaan kovin tiiviisti lähekkäin hurjan isoja taloja piskuisille tonteille. Pyllistele tuolla parvekkeellasi sitten vapautuneesti, kun tiedät, että olet kiinni naapurin ikkunassa. 

Terassejakin piisasi. Tämä oli alakerrasta. Seuraava kuva on samasta talosta, yläkuvan terassin yläpuolella oli toinen “lepoterassi”:

Joopa joo, kyllä-kyllä. Mulle riittäisi yksi terassi, tuo yläkerran. Kuinka monta terassia ihminen oikein tarvitsee? Kuka niissä kaikissa ehtii “vilvoitella”? Montako tuntia näiden asukkaiden vuorokaudessa oikein on? Kuka hitto nämä kaikki “nautinnonlähteet”, joita oli kaikissa taloissa ylenpalttisesti, oikein siivoaa?

Oi, miten tykkäsin tästä ideasta. Virkattuja nukenvaatteita kodinhoitohuoneen ikkunassa narulla roikkumassa. Ihan vanhanaikaisia, ei mitään tildoja. Kukahan tikuttaisi minulle? Elmis?

Ensin ihmettelin, kun ei ollut kukaan rannan taloihin tehnyt uimarantaa, pelkkiä näköalaterasseja vaan, mutta lähikontakti veteen paljasti, etten minäkään viitsisi tuossa uida.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Mustikoita en raaskinut ostaa kuin yhden viiden kilon laatikollisen hyvin suolaiseen 45:n € hintaan, uuh! Mutta jos torilla myy yksi kauppias kotimaisia, toinen virolaisia ja kolmas pensasmustikoita, niin ei siinä paljon tinkimisen varaa jää. Nämäkin olivat Rovaniemeltä. Vattuja ostin ylimuulin piirakkaan. Kokeilu ei ihan ensimmäisellä kerralla toiminut, mutta syy oli minun, ei apinakeittiön, eikä vadelmien, mutta palataan siihen “talkkunapöperöön”.

Se tavallisista tavallisin, mutta aina niin hyvänmakuista. Jokaisella on varmaankin hiukan eri versionsa tästä tyylikkäästä arkiruoasta, minun “salainen” aseeni on lampaanliha ja nykyisin usein myös chili.

Näistä aineista tällä kertaa:

• kaalia
• n. 500g lampaan jauhelihaa
• 1 pkt savukasleria (Wotkin’s! Ja tätä ei Treelta tietääkseni saa, aarre!)
• porkkanoita
• nippu sipulia
• valkosipulinkynsiä
• 2 tl thai chilitahnaa
• suolaa, pippuria myllystä
• paprikajauhetta, cayennepippuria
• paljon timjamia
• voita kaalin ja porkkanoiden paistoon

Liekkiä jo padan alle, näin kesäkaalista tehtynä tämä ruokahan ei kauan vie. Jauheliha ruskistetaan, samoin sipulia hiukan, paistinpannuun myös chilitahna, paprikajauho ja cayenne jauhelihan sekaan, että maut irtoavat. –>pataan. Taas voi huuhtoa pannun. Valkosipulia en yleensä pahemmin ruskistele, ettei muutu kitkeräksi, se siis nyt pataan.

En sitten tiedä. Kiertelin tuossa hetken blogistaniassa ja jostain syystä masennuin täysin. (Syytä voi olla toki ensi viikolla alkavilla töillä ja viime yön vähäisillä unilla, liian kalliilla mustikoilla tai ties millä hormoonihäiriöllä.) Niin sitä vaan pettää itseään luulemalla bloggaavansa vain itselleen ja omia omituisia tarpeitaan varten, mutta kyllä se kirpaisee, kun toisten kommenttilodjuissa on tila vähissä joka postauksen kohdalla. Multa kaikkoavat nekin juttelijat, jotka vähän aikaa sitten vielä puhelivat… Minä en kyllä pahemmin mieti enkä laskelmoi en kuvia enkä aiheita, omaa elämää tuuppaan nettiin kuvitettuna, elämää ja sen tapahtumia, mutta kai se on sitten niin kovin mielenkiinnotonta. Kuvat moneen kertaan nähtyjä ja raakileita, lapsia on muillakin (usein suloisempia paitsi tietysti minusta), en asu eksoottisesti ulkomailla,  reseptini ovat tylsiä. Kanttixkantti pihasta ei paljon lohkea eikä vanhenevan ruumiin vaivoista eikä töistä ole niinkään halua kirjoittaa. ….. Menen pakastamaan mustikoita. Ketä kiinnostaa ….