Toistuva teema kuvissani

 

Haaste: Etsi kuvistasi toistuva teema.  Toisaalta teema voi olla jokin samantyylinen kohde erilaisissa ympäristöissä, toisaalta sama ympäristö erilaisina tyyleinä tai vaikka samanlaisena toistuva tapa kuvata, rajata, valottaa… 

Inkivääri Periferialife-elämää maalla-blogista haastoi minut muutama viikko sitten tähän tehtävään ja mieleni on askarrellut kuva-arkistoissani siitä lähtien. Mitään konkreettista ei sen sijaan ole tapahtunut, työ ja lapset tuntuvat nielevän kaiken ylimääräisen ajan ja joskus olisi ihmisen hyvä kyllä nukkuakin. 

Ruoka. Intohimosta ruokaan ja kokkaukseen ja valokuvaukseen kuvaan ruokaa. Jos ei muuta ehdi kuvata, niin ruokaahan sitä tekee päivittäin ja sitä voi sitten kuvata. Olen myös huomaavinani, että olen tietyllä tavalla rutinoitunut samoihin kuvakulmiin ja rajauksiinkin. Joka tapauksessa lähikuvaustekniikan opiskelua parhaimmillaan, ruoka ei lähde pöydältä karkuunkaan, niin kuin öttiäiset sun muut pistiäiset kukista. Se vaan jäähtyy. Arvatkaas vaan, kuinka usein syön kuvien kustannuksella kylmää sapuskaa…    

ruokaa

Asun järven rannalla ja senkin huomaa kuvistani. Samoja rantapolkuja sahaan koiran kanssa lähes päivittäin ja kaikkina vuodenaikoina. Kamerareppu on helppo ottaa mukaan. Kumman kiehtovia alati muuttuvan järvimaiseman lisäksi ovat myös kaikenlaiset laiturit.

järvi

Kukat ovat uskomattoman kauniita, kukapa kameraa räpsyttelevä ei kuvaisi kukkia?

kukkia

Salaman käyttöä vältän kuin paisetta peffassa, niin karseaa valoa tulee salamalla kuviin, hyi! Ihmisiäkään en  pahemmin kuvaa, ainakaan vielä. En vaan osaa. Omaa perhettä käytän mallina ja kuvaan heitä kyllä, kyllä, mutta  yritän hiukan rajoittaa lasteni kuvien julkaisua netissä. Pitäisi mennä jonnekin ihmiskuvauskurssille, jos ehtisi. ( Melkein kuin ihmissyöjäkurssille, tuli mieleen, hoh!)  Uuden jalustan myötä suorastaan rakastan opetella yökuvien ottamista, sitä voisi sanoa viime talven villitykseksi ja sitä kautta yhdeksi toistuvaksi teemaksi. hämärä-pimeä-yö

Voi olla, että jotain puuttuu ja varmasti puuttuukin; kuvia nyt on kymmeniä tuhansia tullut räpsittyä arkistoihin. Tämä nyt tällä kertaa teemoista.

Minä haluaisin nähdä Kameraveneen Marin postauksen tästä aiheesta (kuinkas muuten!). Myös Jutan teemat Kootuissa muruissa kiinnostavat samoin Valkean jäniksen jäljissä juoksentelevan Helinän.