Hiljainen viikko ja laiha lohtu
Pojat ovat olleet viikon isänsä kanssa lomareissussa Helsingissä. Aivan käsittämätöntä hiljaisuutta, Sniiffer kun ei paljon puhele, se vaan tuijottelee minua tai vesikippoaan tai lojuu, miten sille nyt parhaiten passaa.
Kyllä mekin teimme matkan, serkkujen synttärit olivat sunnuntaina Lahdessa. Se tahtoo sanoa, että minun serkkuni lasten syntymäpäiväjuhlat, mutta aina vaan puhumme serkuista, mitä sitä suotta saivartelemaan, koska muitakaan serkkuja heillä ei minun puoleltani ole ja oma serkkuni on yhtä läheinen minulle kuin siskot muille.
Serkullani on myös kolme lasta, yksi poika, nyt 14, ja 10-vuotiaat tyttökaksoset. (Meillä on suvussa tällaista kaksosvikaa! ) Ensimmäistä kertaa eivät omat takkutukkani olleet näillä kivoilla kesäkekkereillä mukana, mutta me paikkasimme Sniffan kanssa ikävää ja menimme Lahteen serkkulaan jo lauantaina, Mieskin tuli sinne Helsingistä.
En minä sieltä pippaloista pahemmin kuvia laita, Vesijärvessä kyllä oli yksinäinen joutsen lähistöllä, josta sain muutaman kuvan, mutta äitini pieni vuokrapalsta on siitä poliisien majasta, missä juhlat pidetään, kivenheiton päässä. Sieltä on muutama kuva jo valmiina, heh.
Herne kukkii, se on kaunis.
kesäkurpitsan kukka ja sipulirivistö. Minä sain äidiltä sipulia suoraan pellosta ja ensimmäisen pienen keltaisen kesäkurpitsan ja avomaan kurkkuja.
Muutama kehäkukka oli vasta auennut, ja niin kuin pisaroista näkyy, ei sateelta vältytty taaskaan, lämmintä oli kyllä.
Olen aika väsynyt, kävin tänään lääkärissä, oikein sisätautispesialistilla. Olen ollut jo todella pitkään sitä mieltä, että joku mättää elimistössäni. Tuli tyroksiinit, vaikka arvot ovatkin normaalin sisällä, voisin itkeä helpotuksesta! Se on sittenkin kilpirauhanen! Laihuus häämöttää jo kulman takana, enhän ole ollut “dieetillä” vasta kuin kohta kolme vuotta, hemmetti.






Hyvä kun löytyi syy, johon on helppo hoito olemassa. Ajatella, jos laihuus viimeinkin koittaisi!
Olen huomannut, että muillakin viisikymppisillä naisilla on vaikka minkälaista kremppaa, mutta niistä ei suurempia kailotella. Edes paras ystäväni ei kerro sairauksistaan muuten kuin kysyttäessä. Herkästi tässä tuntee itsensä rapakuntoiseksi raajarikoksi, kun valittaa, että sattuu sinne ja tänne ja tempaa tablettia aamuin illoin. Mutta ilo pintaan, naama kuntoon ja menoksi!
Herkkiä kukkakuvia, tänä kesänä vaan kaikki tahtoo olla märkää. Hyvää lomaa!
Mikäköhän siinä on, että vesipisaroiden verhoama kukka saa mielen aina herkäksi? Kaunista!
Ihana kehäkukka!
Onneksi sait vaivoihisi selityksen, ja sitä myöten apua ja helpotusta!
katriina,
Ja kyllä sitä nappia menee täälläkin aamuin illoin. Välillä oikein itsekin hämmästyn, että kuinka mä terve ihminen tämmöseen olen joutunut. Monta vuotta olen jo ottanut sitä migreeninestolääkettä aamuin illoin. Tänä kesänä olen syönyt lonkassa muhivaan nivelpussintulehdukseen jo kaksi ja puoli kuuria tulehduskipulääkettä, lisäksi siihen lonkkaan on piikitetty sen pari kertaa kortisonia. 28.7. vielä käynti lääkärillä, mun olisi ihan pakko saada se käpälä kuntoon ennen töiden alkua 11.8. Takuuvarma piikki tiedossa, se ei ole vieläkään kunnossa. haluatko, että jatkan vaivojeni kuvaamista, tässä ei ollut vielä kaikki?
Jos haluat saat lisää likaisia yksityskohtia tietoosi sähköpostin kautta, hehee!
Mä en oikein vieläkään tiedä, että kuinka paljon ja mitä haluan pölistä elämästäni, selvästikään en ihan pelkkä kuvabloggari ole kuitenkaan. Suu käy, suu käy, heh. Toisaalta, jos olisin laskelmoivampi, niin sairaudet ja elämän onnettomuudet ja muu draama lisää lukijakuntaa, että hmmm?
Kiitos, Vuorivaahtera ja Anioni.
kerroit lonkan nivelpussitulehduksesta ja sen hoidosta aivan kuin olisin omaa sairaskertomustani lukenut
plus että viime viikolla otettiin röntgenkuvat ja ultrattiin… lisää tulehduskipullääkettä ja kortisonipiikkejä, kun muu ei auta. aivan älyttömän ärsyttävä vaiva!
Kohtalotoveri, haa! Onko vaiva meille kuolemaksi, Anioni, vai luvataanko edes toipumista sinulle? Mä en edes ymmärrä, miten mun pitäisi elää, kuin että “normaalisti”. Mistä mä tämän vaivan sain ja miksei se mene pois? Mitä niissä kuvissa näkyi?