Kaikkea voi kokeilla, tämä sanageneraattori tai mikä lieneekään oli hauska. Häppäsvärkin löytöpaikka oli tietenkin Appelsiinin tuoksua-blogi. Auringonkukkametsällä on paljon linkkejä vaikka minne.
Tähän hommaan minulla liittyi uusin oppimani “taito” kuvakaappaus. Onko sen nimi englanniksi muuten screenshot? Tässä suora linkitys : Wordle. Ajankuluksi, jos ei muuten.
Yksin kotona koiran kanssa. Loma. Ei ole pakko mitään. Voisi laiskasti käännellä kirjan sivuja. Kahvitella vaan koko päivän…
* * * * * * *
Onko minuun rakennettu joku tekemiskytkin? Vai onko se yleinen sukupuoleen valjastettu ominaisuus? Naisen virheellinen kytkentä jossain geenien kaksoiskierteisissä aminohappoketjuissa? Taitaa olla kyllä ihmisen korvien välissä jotain pahasti vialla, kun vapaaehtoisesti järjestää itselleen pyykkipäivän, vaikka ei olisi mikään pakko. Lakanoita, froteita, farkkuja, villapipoja!! Soittakaa piipaa-auto Melukylään.
Eilinen oli aika vauhdikas päivä. Kaiken toiminnan yllä leijui nimittäjänä “taloyhtiön muurahaismyrkytys alkaen klo 11.”
Mummu vietiin Lahteen lähtevään autoon asemalle yhdeksitoista. Sitä ennen oli tyhjennetty ja pesty tiskipöydän alakaappi ohjeiden mukaan. Toinen ohje aiheutti vielä enemmän puuhaa:
-”Toivomme, että varaatte tilaa joka huoneeseen niin, että nurkkiin ja kulmiin sekä seinän vierustoille pääseminen helpottuu.”
Kirjahyllyt, vesisängyt, pianot ym. raskaat esineet sai jättää paikoilleen, mutta siltikin. Imurihommiksihan se meni ja heti aamutuimaan. No eihän tässä vielä kaikki.
-”Kotieläimet on pidettävä poissa torjunnan aikana.”
Jaaha. Koira sitten auton perään könöttämään, kotiin ei ollut menemistä kahteen tuntiin kenelläkään desinfektoreiden käynnin jälkeen. Koiralle kuppi mukaan ja vettä pulloihin, aurinko paistoi.
Tuplailon puolikkaan kuljetus bussille, joka kuljettaa jalkapalloleirille, klo 12.30. Hmm. Kaikki kolme poikaa kutsuttu entisen naapurin pojan 11-vuotissynttäreille tasan eri ilmansuuntaan n. 30 km:n päähän. Alkaen klo 12.00. Jalkapalloilija ei luonnollisestikaan mene synttäreille. (vaikka itku siitä kutsusta kyllä tuli ja melkein kalliin leirin peruutus) Onneksi Mies on vapaapäivällä, käytössä kuljetuksiin kaksi autoa, huh.
Yhden kassiin lyödään viime hetken tavaroita leirille, roskakaappia siivotaan, lahjaan tehdään korttia, sohvantakusia imuroidaan ja minä vaan haluaisin juoda kahvia, apua…
Ja kun ei se punahaalarinen murkkumyrkyttäjä ole tullut meidän huusholliin siihen mennessä, kun kaikki, joiden on tarkoitus jäädä eloon, ovat poistuneet tarpeeksi kauas, niin mistä sen tietää, koska saa tulla takaisin? apua…
Minä vein jalkapalloleiriläisen bussin lähtöpaikkaan. Suupielet roikkuivat pojalla melkein vyötäröllä, niin pelotti, että jos ei se uni tulekaan vieraassa paikassa. (En antanut ottaa kännykkää, julma äiti!) Maalaiskoira toisessa kädessä narussa kaupungin vilinässä, *lääh-lääh ja nuuskis, sählyn-sählyn* ja toisella olkapäällä pojan sikapainava kassi. Olkapäähän tuli painavan kassin aiheuttamat fritsut. Millä se vekara kantaa sen säkkinsä leirillä?
Miehen kanssa sovimme treffit Prismaan. Tätä romantiikan määrää! Kotona ei niin ketään eikä sinne voi mennä. Prismaan! Onneksi löysin Gigantin rakennuksen takaa varjoisan paikan, että voin huoletta jättää Sniffan autoon.
Prismakeikan jälkeen kello-pahus olikin jo niin paljon, että päätimme ajaa kodin kautta -tilannekatsaus- hakemaan kahta poikaa maalta synttäreiltä. Kunnei edes kahville oltu ehditty ja mulla oli aivan oikea nälkäkin jo pikku hiljaa. Kahdella autolla peräkkäin, semmosta ekoloogiaa meidän perheessä, jep!
Kotiin saattoi onneksi jättää koiran, ovessa oli lappu, moneltako oli käyty. (klo 12.00) Samoin jätimme myös toisen auton. Synttäripaikan ovesta sisään, ja onneksi niin hyvä tuttuni tämä äiti, että saatoin sanoa suoraan ovenraosta -”keitä, kiltti, kahvia pian meille”. Saihan sitä ja mansikkakakkuakin.
Niin hyvin viihdyimme, että tajusin vasta viideltä, että Ex on tulossa hakemaan näitä kahta poikaa puoli kuudelta. Ajoaikaa kaupunkiin se rapiat puoli tuntia eikä yhtäkään kassia pakattuna. apua…
Mutta Exäni ei ole koskaan silloin, kun hän sanoo olevansa. Siis toki soitimme, mutta hän nyt oli muutenkin tulossa vasta tunnin päästä. (Miten voi sanoa jonkun ajan, eikä se ikinä pidä paikkaansa, sitä mä kyllä jaksan lopun ikääni ihmetellä.)
Lasten kanssa kotiin, kassien pakkaus, Isoveli vei Sniffan pikku lenkille , ja sitten odoteltiin.
Kello oli kahdeksan, ennen kuin me saimme Miehen kanssa ruokaa!
Gourmet-ateria: grillissä tiristettyä makkaraa, samoin grillissä lämmitettyjä uusia eilisiä perunoita. Kaikkea-mitä-kaapista-löytyy: Lohta, silliä, keitettyjä munia, hämäläistä munajuustoa (teen sitä koko ajan), paprikasalaattia, ym. Arvatkaapa maistuiko hyvälle keräilyerät? Ulkona vielä söimme, koska koti oli sekaisin.
Ruoan jälkeen ripustimme äitini lyhentämät verhot ensimmäiseksi ja siirtelimme huonekalutkin omille paikoilleen. Koira iltalenkille ja Mies lähti huomisen aamuherätyksen takia jo Hesaan, buhuu! Jäin rätti-poikki väsyneenä yksin kotiin.
PS1. Pitkästä miehestä on paljon iloa, se ripustaa verhojakin tosta noin vaan, ojentaa käpälänsä kattoon kiinni ilman jakkaraa.
PS2. Hajuton myrkky on iloinen asia. Jotenkin vaan tuntuu, että onko sinne nurkkiin ruikittu muuta kuin vesihöyryä ollenkaan, kun ei haise. Kyllä nyt pari kuukautta tuntuva katku varmistaisi myrkytyksen tehokkuuden eikö? 
Pihassamme oli alun perinkin valkoiseksi maalattu ristikkoseinämä, semmoinen köynnössäleikkö. vähän huonokuntoinenhan se jo on, mutta olen päättänyt, että se on vaan muodikkaasti ränsistynyt ja sitä kautta romanttinen. Alhaalta on alkanut jo riukujen mätäneminen, mutta kun siinä on kaksi loistavasti viihtyvää kärhöä, halusin niitä lisää. Eri värisiä ja mieluiten eri aikaan kukkivia. Toiveeni kuultiin.
Paikasta kraapittiin ensin pois joku aluskasvi, joka leviteltiin siihen takaisin kasvamaan kärhöjen istutuksen jälkeen. Tuntuvat ainakin ne vanhat siniset clematikset pitävän siitä juurillaan. Säleikkövilliviini, joka aiemmin jakoi säleikön kahden kärhön kanssa, poistettiin kokonaan. Annoin sen ystävälleni, minulla kasvaa villiviiniä muualla tarpeeksi ja naapurista tulee seinää pitkin lisää.
Kannattaa kiinnittää huomiota työnjakoon, kohta 72-vuotias mummu kuokkii, kaivaa ja lapioi, minä hoidan raskaat kamerahommat, haha! (No ei nyt sentään ihan )
Yksi alppikärhö: sinivioletti alpina ja keltainen tangutina onkin kiinankärhö *edit 30.6.*. Muita ihanuuksia: Pari valkoista, Madame Le Coultre ja montana Grandiflora. Sitten vielä punakukkaiset Ville de Lyon ja Piilu (josta heti kysyin, että onko kirotudsvihre? hyi minnuu! ) Nyt sitten vaan odotellaan ja ihmetellään ainakin talven yli, että kestävätkö ne tuossa.
Olen halunnut veden solisemaan pikkuruiselle pihallemme siitä asti, kun tähän pari vuotta sitten muutettiin. Mitään maahan kaivettua limaantuvaa muovikaukaloa en kuitenkaan ole halunnut, jo pihan koko on asettanut avolätäkkösuunnitelmille käytännön esteitä.
Pinsiön taimistolla muutama viikko sitten nähty esimerkki sai vihdoin aikaan toimintaa.
Tarvikkeet:
Homman toteutti juhannuspäivän iltana Mies. Sateessa. Ja koska Mies liioitteli hiukan purkin koossa, piti ihan kivivarkaissa käydä läheisellä tietyömaalla. Ei saa kertoa kenellekään, hys…
Eksotiikkaa ukkoskuurojen muodossa. Vettä, vettä. Koko perheen tyytyväisyyskerroin potenssissa ziljoona. Lasten ei tarvinnut raahautua väkisin katsomaan kokkoa aikuisten mieliksi. (Kaikki niin humalassa, paitsi me, hah!) Aikuisten ei tarvinnut selittää jokavuotiseen tapaan tutuille kotona viihtymistä juhannuksena. Grilli suojassa katoksen alla.
Siunattu sadeilma!
Valokuvatorstain 95. haaste.
Tein sitten testiä, että mikä minusta pitikään tulla isona ukkoskuurojen täyttämän juhannuksen ratoksi. Löysin tämän Appelsiinin tuoksua-blogista.
Vaihtoehtoisia ammatteja minulle:
Kokeilkaa itse tätä ammatinvalintatestiä, ties vaikka kuinka moni vaihtaa ammattia sen perusteella.
Voin ihan salaa näin tässä kertoa, että suurinta iloa ja ylpeyttä tunnen kuitenkin osattuani monien takkuisten vaiheiden jälkeen kaapata testituloksista kuvat ja jollain ihmeen konstilla vielä tuoda ne tänne blogiin! Kummallinen uusi taito, mihinkään sitä en tarvitse, mutta ai että, kun tuntui hyvältä selvittää, miten se tehdään. (Miksen minä, kun kerta muutkin? )
PS. Tuli minusta isona, ammattikin on!
Valokuvatorstain 93. aihe on “sattumalta”.
Jos 12-vuotias kokeilee äidin föönaamiseen tarkoitettua pyöröharjaa joutessaan märkään tukkaansa ennen kuin levittää siihen edes hoitoainetta, voi äiti 45 minuutin tuskaisten irrotteluyritysten jälkeen sattumalta joutua käyttämään saksia. Vaikka tukkaa olisi huolella kasvatettu (myös hoidettu ja tasattu!) hevarimittaan jo kolme ja puoli vuotta.
Nämä orvokit rehottavat sisäänkäynnin luona katoksen kaiteella. Suojassa ovat ja vielä pohjoisen puolella, silti viihtyvät.
Nämä ovat myös tämänpäiväisestä sarjasta koekuvia, jotka latasin uuteen läppäriini. Löysin iPhoto-nimisen pienen kuvaohjelman macistä. (Mua sitten jaksaa huvittaa tämä i joka paikassa. iNaurattaa) Eihän siitä mihinkään ole Photoshoppiin tottuneelta, mutta kun ei nyt muutakaan ole saatavilla. Suurin miinus siinä on, se, että en voinut pienentää kuvia säädyllisen kokoisiksi, jos joku klikkailee suuremmiksi niitä. Siis nyt älkää klikatko, tulee suurta näytölle mahtumatonta lakanaa orvokeista. tai sitten en vaan löytänyt iPhotosta pienentävää nappulaa. En kyllä koskaan ole löytänyt semmoista Picasastakaan, niin paljon kuin muuten pidänkin siitä. Enkä saa sitäkään tähän läppäriin, yhyy!
Mun bloginikin näyttää aivan erilaiselta ja eriväriseltä läppärissä, samoin fontit eivät täsmää pöytäkoneen kanssa. On tämä erikoista. Minkäköhänlaisena sitä kukin omat valokuvansa näkee ja miten eri valossa voi lukija ne nähdäkään, kun jo kaksi kotona olevaa konetta näyttää täysin eri väri- ja valomaailmaa. Ja sitä fonttiakin.
Jutustelu