Kukkauutisissa tänään

Kuunliljat kasvaneet jo näin isoiksi. Nyt näyttää vielä somalta, toivottavasti viimekesäinen juuripaakkujen jakaminen ja pienennys tehosi, tätä on meinaan liian kanssa kukkapenkkini reunoilla.

Tulppaanit eivät esittelyjä kaipaa. Punaisiakin on näiden oranssien lisäksi, kyllä.

Valkoinenkin pioni alkaa pullistaa nuppuja. Mhäh? Nyt on vasta hädin tuskin toukokuun puoliväli?

Puuterassin reunalle ostaa hömpsäytin pienen laventelin Plantagenista. Kävin siellä nuuskimassa, josko heillä olisi oikeansävyisiä vaaleanpunaisia pelargonioita ruukkuihin. No eipä ole. Kirkuvaa aniliininpunaista vaan. Yksi kpl valkoisia oli ja sitten sitä oranssinpunaista.

Mummillani oli kaunista syvää punaista pelargoniat ikkunallaan, kun minä olin pieni. Tämä nykyinen punainen on ruma ja väärä väri, minusta. Minulla on kuulkaas ihan oikeasti semmoinen ominaisuus kuin värimuisti. En tarvitse värimallia kauppaan mukaani koskaan: tiedän tismalleen, mikä kangas esim. on hakemaani sävyä vaikka pöytäliinaksi tai mikä maalisävy se vanhassa tuolissa onkaan, kun paikkausmaalia tarvitaan.

Oma äitini on jollakin tapaa ihan sinisen ja vihreän sokea, hän ei oikein erota näitä värejä tosistaan tai väittää turkoosia siniseksi tai mitä nyt milloinkin. Ja kun on vielä jääräpäinen, olen saanut aina hakea hänelle värimalleja tai muita todistajia, että mikä nyt onkaan sitten vihreää ja mikä sitten sinistä ja kas! Muna on ollut joka kerta viisaampi kanaa näissä väriasioissa, mutta eipä kai tuo ikinä myöntäisi, vaan kun on pakko, kun muutkin kuin minä niin sanovat. ;)

4 Vastauksia to “Kukkauutisissa tänään”


  1. 1 Inna toukokuu 9, 2008 kello 8:19 pm

    Kas vain, olet hankkinut iiihanan ranskalaisen laventelin. Onko kaipaamasi vaaleanpunainen pelargonia mahdollisesti mårbacka? Itse ihailin niitä viime keväänä Plantagenissa ja päätin ostaa myöhemmin, mutta ne myytiin loppuun ja jäin ilman :( Tänä keväänä mårbackan nähtyäni iskin heti kiinni ja nyt ne sulostuttavat terassiani vienolla roosan sävyllään.
    Terveisiä toiselta, jolla on myöskin tarkka värimuisti ja kolme kollia kintuissa pyörimässä.

  2. 2 katriina toukokuu 9, 2008 kello 9:52 pm

    Ihana kuva oransseista tulppaaneista, niissä on hurmaava väri varsissa ja lehdissäkin!

  3. 3 Krisu toukokuu 10, 2008 kello 10:51 am

    Hei Inna!
    On, se on juuri mårbacka! Näin sitä puutarhamessuilla huhtikuussa, mutta en ostanut, koska oli liian aikaista, eikä minulla ole paikkaa, missä säilyttää kylmältä suojassa. No, onhan minulla se puutarhabisnestä pyörittävä mies, ajattelin. Arvaas, oli eilen työkiireidensä keskellä ja lujien vaatimusteni takia kiertänyt koko Hesan tukkutorin kauppiaat läpi: EI mårbackaa myynnissä kenelläkään!!! Tätä surkeutta, voi ja voi. :( Mun on varmaan lähdettävä ajamaan Perniöön, missä niitä kasvatetaan, ainakin sieltä se oli se puutarhamessujen kauppias. Missä on Perniö…

    Kiitos, Katriina! :)

  4. 4 arleena toukokuu 10, 2008 kello 9:19 pm

    Tulppaaneissa on syvä oranssi, meillähän se on oranssia kahdessa sävyssä. Hehkuva väri. Laventelini on taas talvehtinut hyvin, hipaisen aina sen oksia ja käsissä on ihana laventelin tuoksu.
    Upea pioni tulossa.

    Tämä päivitys on kyllä aika hirveä, omani ovat yleensä päivittyneet yöllä klo 02 jälkeen, kun me kaikki nukumme sikeästi. Ei siis saa enää iltapäivityksiä kohta kirjoittamisen jälkeen.
    Eikä muutoinkaan milloin itse haluaisi. Ja kun arkisin en voi blogeja kirjoitella päiväsaikaan, menee blogipäivitys aika aamuyölle.

Kommentoi




 

toukokuu 2008
M T W T F S S
« Apr   Jun »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031  

Aiheet

Ethän käytä blogini kuvia ilman lupaani. Kuvat suurenevat klikkaamalla, useimmiten.

27.4. 2008

Add to Google