Merkintöjä Melukylästä

Pidän ruoasta. Pidän sen valmistamisesta ja tietysti myös syömisestä. Olen ennakkoluuloton ja haluan kokeilla kaikkea uutta. Häpeäpaalun paikka: en ole koskaan maistanut susheja, enkä mitään muutakaan ehtaa japanilaista evästä kuin vasta eilen. On ollut puhetta piipahtamisesta Tampereen ydinkeskustassa olevaan Maruseki-ravintolaan vaikka kuinka monta kertaa, milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla ja jo vuosia.

Sitten hylkäsin sussit ja muutkin sössit, kun aloin voimaperäisesti noudattaa hiilihydraattitietoista ruokavaliota noin 2,5 vuotta sitten. Riisihän ei tähän valioon kuulu, mm, vaikka ei se nyt kyllä niin mene, ettenkö sitä japanilaistakin keittiötä tulisi kokeilemaan, ajattelin aina.

Viime keväänä tuli sitten jo tosi paha kolaus tähän maistamattomuusasteeseen, kollegani 3-vuotias poika nimittäin ilmoitti kysyttäessä lempiruoakseen sushin! Ja minä ajattelin, etä no jo on, aikuinen ruokafriikki olen, enkä tiedä, miltä se pahalaisen sushi edes maistuu.

Kävimme eilen Miehen kanssa torilla ja kauppahallissa. Auton saimme parkkiin suoraan Marusekin eteen. Napakymppi! Teimme ostokset torilta ja sanoin Miehelle, että tuolta japanilaisesta ravintolasta haemme sitten myöhäisen valmislounaan kotiin, en laita ruokaa, eikös meidän pitänyt elokuviin viiden näytökseen?

Maruseki on suosittu, lounasaikaankin paikka on täynnä ja odotusaikamme oli n. puoli tuntia. Ei haitannut, kävimme hallissa sillä aikaa.

Mutta mitä sitten tilasin listalta? Vaikea sanoa, mutta susheja nyt ainakin, haha! Kolme isoa annosta, joissa oli myös niitä merilevällä ympäröityjä riisirullia. Susheissa oli eniten lohipäällistä, sitten oli raakaa tonnikalaa ja isoja ravunpyrstöjä. Misokeittoa tuli mukaan styroksikupeissa, sekä salaattia, jossa oli kiinankaalia, hunajamelonia ja merilevää vähän. Kertakäyttöpuikot ja soijakastiketta annospusseissa, samoin wasabia ja inkiväärilastuja. (Kävin kaupasta kotimatkalla pullon Kikkomania, että on aito tunnelma, en tiennyt, että mukaan tulee soijasoosit ja kaikki, heh)

Hurjan hehkutuksen kanssa menin ovesta sisään, mainostin pojille, mikä onni heitä onkaan tänään kohdannut, japanilaista ruokaa, sushia, saavat. Hellepäivä ja katras pihalle, muutama iso teekuppi ja lusikka mukaan, että saadaan misokeittoa jaettua kaikille, odotukset (aurinkovarjon) katossa.

Misokeitto: eh? Miltä sen kuuluu maistua? Minusta se maistui mitättömälle, lähinnä suolaiselle. Siis ei liian suolaiselle, vaan vain suolaiselle. Petyin, tai sitten se ei ollut hyvää. Eikä ole vertailukohtaa…

Sushit: Suolattomia, mauttomia. Wasabin puutteen sai helposti korjattua, samoin sai makua inkiväärillä. Mutta kun kastoi soijaan, niin sitten maistui vain Kikkoman. Rapusushi oli suosikkini.

Pyöreät merileväkääryleet: Parempia kuin sushit, minusta. Mutta miksi täyte on enimmäkseen riisiä? Pikkusormenkynnenkokoinen paprikanpalanen kyllä hukkui sekaan.

Sushiriisi oli kivan tahmeaa, pysyi hyvin puikoissa. Ovatko nämä sushit suupaloja, siis kerralla suuhun pantavia? Aika kookkaita mötkylöitä, pojat halusivat välttämättä puolittaa kaiken ennen suuhun laittoa.

Perikunta tuhersi itkua, oli kuulemma pahaa. Miksen tuonut kiinalaista, se on hyvää, minulle kerrottiin, puikotkin olisi ollut valmiina kotona laatikossa.

* * * * * *

Olen viettänyt tänään pitkät tovit blogissa Kasvimaalta keittiöön, koska siellä sammakko kokkaa japanilaisen miehensä kanssa hyvinkin itämaisittain ja mielenkiintoisista aineista, kuten esim. nuorten saniaisten versoista (warabi). Kovin kiinnostava ruokablogi ja tekisi mieli kokeilla sitä sun tätä. Mutta jos tavallinen sushi on jo pettymys? Minä olen itselleni kyllä nyt pettymys, harvoin on eteen sattunut uutuutta(kaan) josta en olisi pitänyt, yleensä kaikki aiheuttaa makunystyröissä ihatunutta värinää ja kokemus täytyy uusia ja uusia ja uusia. En kyllä aio luovuttaa, menen vaikka johonkin toiseen japanilaisravintolaan Helsingissä, tai syön Maruseki-ravintolassa jotain muuta kuin susheja.

Yksi tuntemani henkilö kyllä on sanonut, ettei hän syö koskaan Suomessa susheja, kun ei täällä saa kunnollisia missään, hän matkustaa mielellään Japaniin (työasioissa), että saa kunnollista sushia syödäkseen. Olikohan hän nyt sittenkin oikeassa?

* * * * * * *

Hellepäivän päätteeksi meillä syötiin iltakymmeneltä ulkona. Grillasin lampaankyljyksiä. Niiden seuraksi pilkoin alumiinivuokaan vihanneksia isoina paloina: kesäkurpitsaa, kotimaista keltaista ja punaista paprikaa, uutta punasipulia nipullinen varsineen, valkosipulinkynsiä ja pari chilipalkoa. Suolaa myllystä samoin mustapippuria. Oliiviöljyä. Alumiinivuoka grilliin ja sekoittelua samalla, kun grillaa kyljyksiä.

Uunissa valmistui valkosipulivoipatonki. Hiukan viiniä ja jälkiruoaksi omatekemää kotijuustoa ja mansikoita. Kaikki maistui kaikille ja lopuksi vielä pöristin espressot Miehelle ja itselleni.

Torstaina leivoimme tuplailon kanssa pullaa. Perjantainen Aamulehden artikkeli kiillotti sädekehäni odottamatta ihan häikäiseväksi, kuulkaas kuinka erinomainen olen:

“Arkinen puhastelu on lapsen mieleen — Nappiloma: Lapset eivät kaipaa perheen yhteisellä vapaa-ajalla erikoista luksuselämää — Pyykkien ripustaminen, piknik takapihalla ja pullan leipominen ovat yksi resepti perheen onnistuneeseen kesälomaan. —”

Artikkeli keskittyi Lastenklinikoiden kummien teettämään tutkimukseen, jonka mukaan yli puolet töissä käyvistä vanhemmista viettää lastensa kanssa vain alle kaksi tuntia arkipäivisin. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä työskentelevä lastenpsykiatri Leena Repokari piti tutkimustuloksia hälyttävinä. Vanhemmat, jotka osallistuivat tutkimukseen, kertoivat hyvittelevänsä menetettyä arkiaikaa panostamalla lomiin. Lastenpsykiatrin näkökulma on kuitenkin, että se ei korvaa menetettyä arkea.

Paras lause artikkelissa oli minusta tämä : ” Lomilla tärkeintä ei ole laatuaika vaan joutoaika.” Se poisti syyllisyydenviitastani paljon painoa, minä viihdyn lomalla kotona, eikä ole tuota rahaakaan niin paljon, että voisi paikasta toiseen kiitää kolmen pojan kanssa. Ulkomaille? Ei riitä rahkeet ja minne sen koirankin siksi aikaa? Lisäksi Mies painaa puutarhallaan koko kesäisen sesongin lähes vuorotta töitä, minä haluan Miehen mukaani matkalle. Talvella taas minä lähes asun työpaikalla, niin että onpa nyt mukavaa saada synninpäästö ja lupa viihtyä “vain” kotona lomalla.

Torstaina oli Exän syntymäpäivä. Pojat sanoivat, että olipas mukavaa, kun iskän päivän kunniaksi leivottiin pullaa. En minä siihen mitään muuta sanonut kuin neutraalin: -Vai niin. En nyt ihan ajatellut ex-miehen synttäreitä enää juhlia, vaikkei meillä huonot välit olekaan.

Muistan kyllä, miten sydämeni oli viime kesänä samaan aikaan kuin nyt aivan haljeta surusta. Pojat eivät olleet saaneet isäänsä yhteyttä kuukauteen, koska tämä oli tukevasti kuningas Alquhuulin syleilyssä. Minä kiroilin hiljaa pääni sisällä ja tein mansikkakakkua, pakko oli juhlia iskän synttäreitä, vaikka sankarin liikkeistä ei tiedetty yhtään mitään. Korttikin  oli askarreltu ja  lähetetty. (Minä olisin voinut vaikka ampua sen ääliön). Poikien ikävää oli pakko lieventää ja peittää omat murhanhimonsa sen alle.

(Ex meni viime vuonna heinä-elokuun vaihteessa AA-kerhoon. Hyvin on mennyt ainakin tähän asti, yhteyskin pelaa koko ajan.)

Teimme voisilmäpullia ja kanelipyörteitä. Siis nehän ovat kanelikierteitä, mutta lasten suussa meillä kääntyneet pyörteiksi. Minä en osaa tehdä korvapuusteja. Tai osaan, osaan, mutta kun en yhtään pidä niiden pahuksen töttöröiden loistavasta nousemiskyvystä ja siitä johtuvasta holtittomasta kaatuilemisesta uunissa, niin olen päätynyt laittamaan kumoon kupsahtelevaiset korvapuustini jo valmiiksi kenolleen. (ähä-ähä, pitkää nenää mun ikikaatuileville korvapuusteilleni!! haha) Muffinssivuokiin -plop- ja hyvä tulee.

Kiitos, ihanat apulaiseni!

Jalokivissä vilisee Iines J:n varpaita. Mari postasi villasukkien peittämät jalkateränsä. Realistista. Gummisaappaan sisällä. Suonenjoella on tullut golfpallonkin kokoisia rakeita, uuh.

Minä laitan kuvan viime kesältä lämpöä hohkaavan vanhan puulaiturin ja linnunmaidonlämpöisen uimaveden toivossa. Vasta ollaan heinäkuun alussa, eikä minulle juhannus ole koskaan ollut kesän hautaankaatumisen ennustus, vaan se on vasta lähtölaukaus sydänkesään.

Postittakaa kuvia varpaistanne, ajanvietettä aurinkolomaa odotellessa. Käykää kertomassa, missä niitä varpaita saa käydä tirkistelemässä.

Eli kukkapenkin rehotusta kuvina. Tänä kesänä, vaikka onkin sateista ja aivan yllättävän kylmää, maailma ja maisema näyttää paremmalta kuin muutamana edellisenä kesänä. Vihreältä ja kotoiselta. Rehevältä.

En minä niistä superkuivistakaan kesistä pidä, oliko se toissa vuonna, kun koivutkin huusivat hätäänsä ja kellastuivat veden puutteessa jo heinäkuussa.

Peurankello:

Köynnösruusu kukki piilossa ja maata myöten. Kun ei sillä reppanalla ole käpäliä eikä kärhöjä, millä se pitelisi mistään kiinni. Hain sunnuntaina Pinsiön Taimistolta ensiavuksi valkoisen puisen haitariritilän, jonka naulasin tänään aitaan kiinni. Kalastajalangalla sidoin ruusut ristikkoon, toivottavasti eivät kuristu kuoliaiksi. (Pinsiön puutahan yhteydessä on erittäin mukava ja mielenkiintoinen Antiikkikahvila Pehtoori, jossa saa ihan tummapaahtoista Presidentti-kahvia juodakseen. Siellä käyn mielelläni muutenkin nuuskimassa, vaikken mitään ostaisikaan.)

Tämähän ei ole minkään sorttinen ruusu, ystäväni tiesi sen olevan jalopähkämö. Viimeinen kuva on kyllä köynnösruususta:

Kaikkea voi kokeilla, tämä sanageneraattori tai mikä lieneekään oli hauska. Häppäsvärkin löytöpaikka oli tietenkin Appelsiinin tuoksua-blogi. Auringonkukkametsällä on paljon linkkejä vaikka minne.

Tähän hommaan minulla liittyi uusin oppimani “taito” kuvakaappaus. Onko sen nimi englanniksi muuten screenshot? Tässä suora linkitys : Wordle. Ajankuluksi, jos ei muuten.

Yksin kotona koiran kanssa. Loma. Ei ole pakko mitään. Voisi laiskasti käännellä kirjan sivuja. Kahvitella vaan koko päivän…

* * * * * * *

Onko minuun rakennettu joku tekemiskytkin? Vai onko se yleinen sukupuoleen valjastettu ominaisuus? Naisen virheellinen kytkentä jossain geenien kaksoiskierteisissä aminohappoketjuissa? Taitaa olla kyllä ihmisen korvien välissä jotain pahasti vialla, kun vapaaehtoisesti järjestää itselleen pyykkipäivän, vaikka ei olisi mikään pakko. Lakanoita, froteita, farkkuja, villapipoja!! Soittakaa piipaa-auto Melukylään.

Eilinen oli aika vauhdikas päivä. Kaiken toiminnan yllä leijui nimittäjänä “taloyhtiön muurahaismyrkytys alkaen klo 11.”

Mummu vietiin Lahteen lähtevään autoon asemalle yhdeksitoista. Sitä ennen oli tyhjennetty ja pesty tiskipöydän alakaappi ohjeiden mukaan. Toinen ohje aiheutti vielä enemmän puuhaa:

-”Toivomme, että varaatte tilaa joka huoneeseen niin, että nurkkiin ja kulmiin sekä seinän vierustoille pääseminen helpottuu.”

Kirjahyllyt, vesisängyt, pianot ym. raskaat esineet sai jättää paikoilleen, mutta siltikin. Imurihommiksihan se meni ja heti aamutuimaan. No eihän tässä vielä kaikki.

-”Kotieläimet on pidettävä poissa torjunnan aikana.”

Jaaha. Koira sitten auton perään könöttämään, kotiin ei ollut menemistä kahteen tuntiin kenelläkään desinfektoreiden käynnin jälkeen. Koiralle kuppi mukaan ja vettä pulloihin, aurinko paistoi.

Tuplailon puolikkaan kuljetus bussille, joka kuljettaa jalkapalloleirille, klo 12.30. Hmm. Kaikki kolme poikaa kutsuttu entisen naapurin pojan 11-vuotissynttäreille tasan eri ilmansuuntaan n. 30 km:n päähän. Alkaen klo 12.00. Jalkapalloilija ei luonnollisestikaan mene synttäreille. (vaikka itku siitä kutsusta kyllä tuli ja melkein kalliin leirin peruutus) Onneksi Mies on vapaapäivällä, käytössä kuljetuksiin kaksi autoa, huh.

Yhden kassiin lyödään viime hetken tavaroita leirille, roskakaappia siivotaan, lahjaan tehdään korttia, sohvantakusia imuroidaan ja minä vaan haluaisin juoda kahvia, apua…

Ja kun ei se punahaalarinen murkkumyrkyttäjä ole tullut meidän huusholliin siihen mennessä, kun kaikki, joiden on tarkoitus jäädä eloon, ovat poistuneet tarpeeksi kauas, niin mistä sen tietää, koska saa tulla takaisin? apua…

Minä vein jalkapalloleiriläisen bussin lähtöpaikkaan. Suupielet roikkuivat pojalla melkein vyötäröllä, niin pelotti, että jos ei se uni tulekaan vieraassa paikassa. (En antanut ottaa kännykkää, julma äiti!) Maalaiskoira toisessa kädessä narussa kaupungin vilinässä, *lääh-lääh ja nuuskis, sählyn-sählyn* ja toisella olkapäällä pojan sikapainava kassi. Olkapäähän tuli painavan kassin aiheuttamat fritsut. Millä se vekara kantaa sen säkkinsä leirillä?

Miehen kanssa sovimme treffit Prismaan. Tätä romantiikan määrää! Kotona ei niin ketään eikä sinne voi mennä. Prismaan! Onneksi löysin Gigantin rakennuksen takaa varjoisan paikan, että voin huoletta jättää Sniffan autoon.

Prismakeikan jälkeen kello-pahus olikin jo niin paljon, että päätimme ajaa kodin kautta -tilannekatsaus- hakemaan kahta poikaa maalta synttäreiltä. Kunnei edes kahville oltu ehditty ja mulla oli aivan oikea nälkäkin jo pikku hiljaa. Kahdella autolla peräkkäin, semmosta ekoloogiaa meidän perheessä, jep!

Kotiin saattoi onneksi jättää koiran, ovessa oli lappu, moneltako oli käyty. (klo 12.00) Samoin jätimme myös toisen auton. Synttäripaikan ovesta sisään, ja onneksi niin hyvä tuttuni tämä äiti, että saatoin sanoa suoraan ovenraosta -”keitä, kiltti, kahvia pian meille”. Saihan sitä ja mansikkakakkuakin.

Niin hyvin viihdyimme, että tajusin vasta viideltä, että Ex on tulossa hakemaan näitä kahta poikaa puoli kuudelta. Ajoaikaa kaupunkiin se rapiat puoli tuntia eikä yhtäkään kassia pakattuna. apua…

Mutta Exäni ei ole koskaan silloin, kun hän sanoo olevansa. Siis toki soitimme, mutta hän nyt oli muutenkin tulossa vasta tunnin päästä. (Miten voi sanoa jonkun ajan, eikä se ikinä pidä paikkaansa, sitä mä kyllä jaksan lopun ikääni ihmetellä.)

Lasten kanssa kotiin, kassien pakkaus, Isoveli vei Sniffan pikku lenkille , ja sitten odoteltiin.

Kello oli kahdeksan, ennen kuin me saimme Miehen kanssa ruokaa!

Gourmet-ateria: grillissä tiristettyä makkaraa, samoin grillissä lämmitettyjä uusia eilisiä perunoita. Kaikkea-mitä-kaapista-löytyy: Lohta, silliä, keitettyjä munia, hämäläistä munajuustoa (teen sitä koko ajan), paprikasalaattia, ym. Arvatkaapa maistuiko hyvälle keräilyerät? Ulkona vielä söimme, koska koti oli sekaisin.

Ruoan jälkeen ripustimme äitini lyhentämät verhot ensimmäiseksi ja siirtelimme huonekalutkin omille paikoilleen. Koira iltalenkille ja Mies lähti huomisen aamuherätyksen takia jo Hesaan, buhuu! Jäin rätti-poikki väsyneenä yksin kotiin.

PS1. Pitkästä miehestä on paljon iloa, se ripustaa verhojakin tosta noin vaan, ojentaa käpälänsä kattoon kiinni ilman jakkaraa.

PS2. Hajuton myrkky on iloinen asia. Jotenkin vaan tuntuu, että onko sinne nurkkiin ruikittu muuta kuin vesihöyryä ollenkaan, kun ei haise. Kyllä nyt pari kuukautta tuntuva katku varmistaisi myrkytyksen tehokkuuden eikö?

Pihassamme oli alun perinkin valkoiseksi maalattu ristikkoseinämä, semmoinen köynnössäleikkö. vähän huonokuntoinenhan se jo on, mutta olen päättänyt, että se on vaan muodikkaasti ränsistynyt ja sitä kautta romanttinen. Alhaalta on alkanut jo riukujen mätäneminen, mutta kun siinä on kaksi loistavasti viihtyvää kärhöä, halusin niitä lisää. Eri värisiä ja mieluiten eri aikaan kukkivia. Toiveeni kuultiin.

Paikasta kraapittiin ensin pois joku aluskasvi, joka leviteltiin siihen takaisin kasvamaan kärhöjen istutuksen jälkeen. Tuntuvat ainakin ne vanhat siniset clematikset pitävän siitä juurillaan. Säleikkövilliviini, joka aiemmin jakoi säleikön kahden kärhön kanssa, poistettiin kokonaan. Annoin sen ystävälleni, minulla kasvaa villiviiniä muualla tarpeeksi ja naapurista tulee seinää pitkin lisää.

Kannattaa kiinnittää huomiota työnjakoon, kohta 72-vuotias mummu kuokkii, kaivaa ja lapioi, minä hoidan raskaat kamerahommat, haha! (No ei nyt sentään ihan )

Yksi alppikärhö: sinivioletti alpina ja keltainen tangutina onkin kiinankärhö *edit 30.6.*. Muita ihanuuksia: Pari valkoista, Madame Le Coultre ja montana Grandiflora. Sitten vielä punakukkaiset Ville de Lyon ja Piilu (josta heti kysyin, että onko kirotudsvihre? hyi minnuu! ) Nyt sitten vaan odotellaan ja ihmetellään ainakin talven yli, että kestävätkö ne tuossa.

Olen halunnut veden solisemaan pikkuruiselle pihallemme siitä asti, kun tähän pari vuotta sitten muutettiin. Mitään maahan kaivettua limaantuvaa muovikaukaloa en kuitenkaan ole halunnut, jo pihan koko on asettanut avolätäkkösuunnitelmille käytännön esteitä.

Pinsiön taimistolla muutama viikko sitten nähty esimerkki sai vihdoin aikaan toimintaa.

Tarvikkeet:

• vesipumppumoottori (en minä sen nimeä tiedä, hyvänen aika! Joku moottorikone)
• kiviä (paljon kaikkea isompaa alle, koristekiviä kerros päälle)
• umpinainen isoiso purkki, johon vesivekotin mahtuu sisään (Mies toi puutarhaltaan, luontaisetu, heh)
• vettä kraanasta

Homman toteutti juhannuspäivän iltana Mies. Sateessa. Ja koska Mies liioitteli hiukan purkin koossa, piti ihan kivivarkaissa käydä läheisellä tietyömaalla. Ei saa kertoa kenellekään, hys…

Eksotiikkaa ukkoskuurojen muodossa. Vettä, vettä. Koko perheen tyytyväisyyskerroin potenssissa ziljoona. Lasten ei tarvinnut raahautua väkisin katsomaan kokkoa aikuisten mieliksi. (Kaikki niin humalassa, paitsi me, hah!) Aikuisten ei tarvinnut selittää jokavuotiseen tapaan tutuille kotona viihtymistä juhannuksena. Grilli suojassa katoksen alla.

Siunattu sadeilma!

Valokuvatorstain 95. haaste.